Jääkiipeilyä Korouomalla

Mammutti.

Posiolla sijaitseva Korouoman rotkolaakso jääputouksineen tunnetaan Suomen parhaana jääkiipeilypaikkana, jonne jääkiipeilijät ympäri Suomen matkaavat kiipeilemään luonnojäille. Vaikken mikään superaktiivinen jääkiipeilijä olekaan, lähdin kaverien ehdotuksesta mukaan parin päivän kiipeilyreissulle Itä-Lappiin. Majoituimme Pyhällä, jossa oli yllättävän rauhallista turistisesongista huolimatta. Palauttelimme alkuun mieleen kiipeilymuuveja Bliss Adventuren jäädyttämällä seinällä Tajukankaalla ennen luonnonjäille suuntaamista. Seinälle on viritelty valmiit käydet, joten kiipeämään pääsee varsin vaivattomasti. Valaistuksen ansiosta kiipeily onnistuu myös pimeällä.

Tajukangas.

Aikaisin aamulla suuntasimme kohti Posiota ja Korouman rotkolaaksoa, jonka maisemat olivat itselleni tuttuja muutaman vuoden takaiselta syysvaellukselta. Rotkolaakson kolme isointa jääputousta ovat Jaska Jokunen, Ruskeavirta ja Mammutti. Kaikki putoukset sijaitsevat Koronjään 5 kilometrin pituisen rengasreitin varrella, jonne pääsee kätevimmin jättämällä auton Saukkovaaran pysäköintipaikalle. Reitillä oli riittänyt kulkijoita, joten kovaksi tallautunutta polkua oli helppo edetä myös ilman lumikenkiä. Aikataulu oli tiukka illalla Pyhällä järjestettyjen bileiden vuoksi, joten ehdimme kiivetä vain yhdellä putouksella. Valitsimme rengasreitin puolenvälin paikkeilla sijaitsevan Mammutin.

Ruskeavirta.

Mammutin yläpäässä oli hyviä puita yläköysiankkurien rakennusta varten. Suunnitellut liidausharjoitukset jäivät siis tällä kertaa tekemättä. Jää oli sinistä ja kovaa, mutta erittäin mukavaa kiivettävää. Etelän hiihtolomaviikosta huolimatta seinillä ei näkynyt muita kiipeilijöitä. Oulussa seuraavana päivänä järjestetyillä jääkiipeilyn SM-kisoilla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Korouoma osoittautui hienoudessaan maineensa veroiseksi. Ensi vuonna uudestaan ja toivottavasti pidemmän kaavan kautta!

Etelänloma Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Sain Lappiin muutettuani kutsun Oulun lääkisajoilta tutun kaveriporukkamme supersalaiseen Lappimenot-WhatsApp-ryhmään, jossa syntyi ajatus yhteisestä mökkiviikonlopusta. Kohteeksi valikoitui lopulta Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alue, joten viime viikonloppu kului Äkäslompolossa mökkeillen. Ivalosta ajomatkaa etelään kertyi yli kolme tuntia eli pidempään kuin Rovaniemeltä tulleilla kavereillani. Kunnon etelän loma siis! Länsi-Lappi on itselleni hieman tuntemattomampaa seutua, vaikka toki Hetta-Pallaksen kaltaiset "perus"kohteet on tullut käytyä. Tänä keväänä lännessä tulee onneksi pyörittyä enemmänkin, suuntaammehan pian Lauran kanssa hiihtoreissulle Käsivarren erämaan maisemiin.

Kukastunturin huipulla.

Lauantai sarasti kylmänä ja kirkkaana. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja sää oli suorastaan epätodellisen hieno. Onneksi porukkamme koostui innokkaista hiihtäjistä, joten koko päivä kuluikin kansallispuiston huikeissa maisemissa hiihdellen. Itse en tunnetusti ole kovin suuri latuhiihdon ystävä, joten muiden suunnatessa Lainio-tunturin ympäri kiertävälle ladulle, päätin itse hiihtää tunturisuksineni sen yli. Sain hiihdellä huipulle omassa rauhassani umpihangessa uskomattoman hienossa tykkylumimaisemassa. 610-metriseltä huipulta avautui huikea näkymä ympäröiville lumisille tuntureille.

Lainion huipulla.

Tapasin muut Kotamajalla, josta jatkoimme porukalla vielä Kukastunturin huipun kautta kaakaokupposten äärelle ihastuttavaan Karilan Navettagalleriaan. Aurinko oli jo laskenut, kun palasimme koko päivän mittaiseksi venähtäneeltä hiihtolenkiltämme mökille saunomaan. Ilta päättyi erinomaiseen kolmen ruokalajin illalliseen Haltiakammissa. Suosittelen lämpimästi kaikille Ylläksen vierailijoille! Päivä oli kokonaisuudessaan upea, ja kontrastia lisäsi entisestään sunnuntain tuulinen ja pilvinen sää. Osan porukasta suunnatessa vielä hiihtoladulle lähdimme Lauran kanssa lumikengillä huiputtamaan 445-metristä Kuertunturia. Hyvin onnistui pelotelluista 15 m/s tuulista huolimatta!

Kiitos mahtavasta viikonlopusta koko porukalle!

Kuertunturin huipulla.

Valoa

Kaamos loppui viime viikolla myös Utsjoen korkeuksilta ja päivä pitenee silmissä. Vaikea uskoa, että ensimmäinen kuukausi Lapissa on kohta takana! Pari viime viikkoa on kulunut pitkälti etelän ja pohjoisen väliä rampaten. Viime viikonlopun vietin Helsingissä ystävien tapaamisen ja varustehankintojen merkeissä. Paluumatkalla jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni työtehtäviin lentokoneessa, kun kanssamatkustaja sai sairaskohtauksen iltalennolla Helsingistä Ivaloon. Olenkin jo odottanut, milloin klassinen "onko paikalla lääkäriä" -kuulutus sattuu omalle kohdalleni. Mielenkiintoinen kokemus! Kone joutui lopulta tekemään hätälaskun Oulun lentokentälle. Toissaviikonloppu taas kului kotiseudulla Pohjois-Karjalassa, jossa kävin pitämässä esityksen viime vuoden vuorireissuistani Joensuun ladun "Korkeita vuoria" -valokuvaillassa. Kollega Eero Oura näytti kuvia K2:n perusleiriin tekemästään huikeasta vaelluksesta. Carelicumin auditorio olikin täynnä lattioita myöten. Kiitokset osallistujille, mikäli joku blogin lukijakin oli eksynyt paikalle!

Tällä viikolla olen pysytellyt tiukasti Ivalossa ja yrittänyt ottaa kiinni viime viikkoina menetettyjä hiihtotunteja. Useampi tunti joka ilta onkin kulunut hiihdelleen Urho Kekkosen kansallispuistossa, jossa lähimmät kunnon avotunturialueet sijaitsevat. Avotunturien ilmava ja avara maisema on pääsyy siihen, miksi palaan Lappiin vuosi toisensa jälkeen Pohjois-Karjalan metsien ja pusikkojen keskeltä. Helpoin ja nopein tapa päästä hiihtämään suoraan avotunturiin on ajella Kiilopään hotellille ja suunnata siitä Kiilopään huipun yli kohti Rautulampea. Rautulammelle pääsee myös matalammalla kulkevaa merkattua latua pitkin, mutta reitti on vaihtelevampi mikäli pysyttelee korkeammalla ja hiihtelee tunturin huipulta toiselle.

Kiilopään ympäristön avotunturialue on pieni verrattuna esimerkiksi viime vuoden treenimaastoihini Paistunturin ja Kaldoaivin erämaissa, mutta hiihdettävää kyllä riittää yhdeksi päiväksi ja maisemat ovat komeat. Myös idempänä UKK:n erämaaosassa on muutama hieno avotunturialue, mutta niiden saavuttamiseen pitää varata useampi hiihtopäivä. Suunnitelmissa olisi hiihdellä vielä kevään aikana viikonloppureissu Sokostille, joka on korkein Saariselän alueen tunturi.

Tällä viikolla hiihtoa kertyi yli 12 tuntia. Sää vaihteli viikon aikana äärilaidasta toiseen. Esimerkiksi eilen aurinko paistoi, taivas oli kirkas ja näkyvyyttä kymmenien kilometrien päähän. Alle vuorokausi myöhemmin samoihin maisemiin suunnatessani tunturit olivat verhoutuneet sumuun, tuuli navakasti ja ylempänä oli täydellinen whiteout. Säät vaihtuvat siis nopeasti! Alkuviikosta Kiilopään maisemissa hiihdellessäni törmäsin myös harvemmin Suomen korkeuksissa tapaamaani vuorilta tuttuun ilmiöön. Alempana tunturissa oli sumuista, mutta ylemmäs noustessa pilvet jäivät alapuolelle ja ylle avautui kirkas tähtitaivas. Mieleen palautui elävästi eräs ilta Kilimanjarolla lokakuussa, kun istuskelimme siskoni kanssa illallisen jälkeen leirissä kirkkaan taivaan alla katselemassa Tansanian ylle levittäytyää pilvimerta.

Eiliseen mahtui myös vähän kulttuuria, kävin nimittäin työkaverien kanssa Inarissa Skábmagovat-elokuvafestivaaleilla katsomassa saamelaisia lyhytelokuvia lumesta rakennetussa ulkoilmateatterissa tähtitaivaan ja revontulien alla. Hieno tapahtuma, johon kannattaa ehdottomasti tulla pidemmänkin matkan takaa!

Ensimmäinen ja viimeinen viikko kaamosta

Kaamoksen sävyjä Kiilopään lähellä.

Ensimmäinen viikko Lapissa on sujunut leppoisissa -40 astetta lähentelevissä pakkaslukemissa. Kylmimmillään mittari näytti Ivalossa keskiviikkona -36 astetta. Talvivaeltajalle kovat pakkaset tarjoavat erinomaisen tilaisuuden varusteiden testailuun, joten en ollut lainkaan pahoillani alati kiristyvistä pakkaslukemista. Ivalojoen jäällä tulikin testattua muun muassa Absolute Zero-untsikan pakkasenkestävyyttä sekä MSR:n EX-keittimen toimintaa -35 asteessa. Hyvin pelittivät! Harmillisesti -40 ei missään vaiheessa mennyt rikki, mutta ehkäpä vielä tänä talvena päästään nauttimaan noistakin lukemista. Paikalliset sen sijaan pysyttelivät kylmää paossa sisätiloissa, ja heitä meidän etelästä tulleiden pakkasintoilijoiden touhut tuntuivat lähinnä huvittavan. Terkkarillakin oli varsin hiljaista kuluneena viikkona. Useampi potilas ilmoitti tulevansa käymään esimerkiksi ohjelmoiduissa laboratoriokokeissa vasta pakkasten hellitettyä. Viikonloppuna lämpötila nousikin -5 asteen tienoille, joten päivystyksessä riitti vilskettä.

Sisälläkään ei tullut kuuma kovimpien pakkasten aikaan.

Pakkasen ihmettelyn lisäksi olen päässyt nauttimaan viimeisestä viikosta kaamosta, joka päättyy Ivalon korkeudella tänään. Aurinko nousee siis huomenna ensimmäistä kertaa horisontin yläpuolelle sitten joulukuun alun, jolloin kaamos alkoi. Valo on kaikkein kauneinta kaamoksen aikaan, kun aurinko paistaa utuisasti matalalta horisontin takaa. Parhaiten kaamoksen säyistä pääsee nauttimaan avotunturissa, joten viikonloppu kului päivystämisen ohella tuntureilla hiihdellen. Loppiaisena tein sattuneista syistä (pitänee omistaa kokonainen blogipostaus tälle tarinalle) pitkäksi venähtäneen 12 tunnin hiihtoretken UKK:ssa. Tänään suuntasin hiihtelemään Kiilopään ympäristöön heti yöpäivystyksestä selviydyttyäni. Värimaailma oli uskomattoman hieno: aivan kuin olisi ihaillut monta tuntia kestävää auringonlaskua. Vaikka aurinko huomenna nouseekin, valo ei muutu heti, joten tulevat viikotkin kulunevat tiivisti tunturissa hiihdellen.

Keskipäivän värejä.

2016

Vuosi vaihtui, joten on pienen yhteenvedon paikka. Vuonna 2016...

• Vietin neljänneksen vuodesta reissussa, matkailin neljällä eri mantereella ja kävin ensimmäistä kertaa Afrikassa ja Etelä-Amerikassa
• Asuin kevään Suomen pohjoisimmassa kunnassa Utsjoella 
• Jatkoin hiihtokautta helatorstaihin asti ja hiihtokilometrejä kertyi lähemmäs 1000 km
• Tein ensimmäisen pitkän hiihtoretkikuntani Arktiksella
• Huiputin seitsemän vuorta
• Toteutetin pitkäaikaisen haaveeni ja matkustin Alaskaan yrittämään Denalin huipulle
• Nukuin 49 yötä teltassa, joista 32 talviolosuhteissa
• Nukuin 6 yötä autiotuvissa
• Vaelsin Suomessa ainakin Paistunturin ja Kaldoaivin erämaissa, Kevolla, Kolilla, Ruunaalla, Petkeljärvellä ja Koitajoella
• Joensuun Keijot teki ensimmäisen ulkomaan vaelluksensa ja sää oli totutusta poiketen erinomainen!
• Siskoni nousi ensimmäisille vuorilleen (Kebnekaise ja Kilimanjaro) 
• Ja mikä parasta: tutustuin moneen hienoon ihmiseen, joiden olemassaolosta en vuosi sitten edes tiennyt.

Vuosi on siis ollut varsin tapahtumarikas ja hektinen. Olen kuitenkin päässyt näkemään uskomattoman hienoja paikkoja, tutustunut uusiin ihmisiin ja oppinut paljon uutta. Ensi vuonna sama meno! Vuonna 2017 tavoitteena on vähentää lentomatkustusta ja mantereiden välisiä siirtymisiä, kasvoihan hiilijalanjälki kuluneena vuonna turhan suureksi. Käytännössä aion suosia lähiseutumatkailua ja tehdä viime vuoteen nähden vähemmän, mutta pidempiä reissuja. Maailmalta kuuluu huolestuttavia uutisia. Arktiksella on ollut kuluneena vuonna jopa 20 astetta normaalia lämpimämpää, mikä on katastrofaalista arktiselle ekosysteemille. Arktisille kulkijoille ja vuorikiipeilijöille ilmastonmuutos ja jatkuvasti kiihtyvä jäätiköiden sulaminen näyttäytyy hyvin konkreettisesti jäätiköillä liikkuessa. Viime vuonna Huippuvuorten vuonot eivät esimerkiksi jäätyneet ollenkaan, mikä pakotti meidätkin muuttamaan hiihtoreittiämme. Jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen!

Tapahtumarikasta vuotta 2017! Itse suuntaan nyt Lappiin, josta palaan etelään joskus kesän alussa.