Hienoimmat leiripaikat

Aloin muistelemaan Sinin blogin Hienoimmat telttapaikat -postauksen inspiroimana hienoimpia paikkoja, joissa vuosien varrella on tullut leiriydyttyä. Laskeskelin pelkästään viime vuonna telttaöitä kertyneen 49, joten kymmenen parhaan spotin listaaminen muodostui yllättävän haasteelliseksi tehtäväksi. Kymmenen kärkeen mahtui lopulta mukaan ainoastaan yksi kotimaan kohde, vaikka Suomessakin on toki monia huikean hienoja paikkoja. Päätin kuitenkin rajata listauksen ainoastaan teltassa nukuttuihin öihin, joten moni Suomen kohde jäi senkin vuoksi ulkopuolelle. Suomessa vaeltaessa tulee nimittäin usein majoituttua autiotuvissa, koska tupaverkosto on niin hyvä.

Sää vaikuttaa keskeisesti leiripaikan hienouteen. Komeinkin maisemapaikka voi olla täysin mitäänsanomaton, mikäli ympäristö on verhoutunut sadepilviin. Hieno auringonlasku taas voi värittää vaatimattomammankin maiseman todella kauniiksi. Listaukseni leiripaikkojen hienous on siis täysin sidoksissa siellä vietettyyn hetkeen.

1. Mera Peakin yläleiri (Nepal)

Marraskuu 2015. Hienoin paikka, jossa olen leiriytynyt on ehdottomasti Mera Peakin yläleiri Himalajalla. Leiri sijaitsi 5800 metrissä jäätikön keskellä olevan kiviseinämän kyljessä. Teltat oli pystytetty kapealle tasanteelle ja vain muutaman metrin päästä oviaukosta oli kymmenien metrien pudotus alas jäätikölle. Ulkona kävellessä täytyi olla varovainen myös aiemmista kiipeilyryhmistä merkkinä siellä täällä lojuneiden vessapaperikasojen vuoksi. Leiristä avautuva upea maisema auringonlaskun värittämille maailman korkeimmille vuorille korvasi kuitenkin nämä pienet epäkohdat. Vietimme leirissä ainoastaan yhden yön ennen huiputusta. Vaikka yläleiri sijaitsi korkeammalla kuin Euroopan korkeimman vuoren Elbrusin huippu, nukuin hyvin. Seuraavana yönä nousimme Mera Peakin huipulle 6460 metriin hienossa säässä. Myös otsikkokuva on samalta reissulta Mera Peakin perusleiristä jäätikön reunalta.

2. Lyngsdalen (Norja)

Kesäkuu 2017. Viimeisin leiriytymispaikkani Lyngenin Alpeilla nousi heti parhaiden leiripaikkojen kärkeen. Tämä näköalapaikka löytyi pienen etsiskelyn jälkeen Daltindenin lumisesta rinteestä 500 metrin korkeudesta, jossa oli sammaleen peittämä tasaisempi sula alue. Ilmavasta leiristä avautui hieno maisema laakson perällä oleville jäätiköille ja toisella puolella siintävälle Lyngenin vuonolle.

3. Kebnekaisen perusleiri (Ruotsi)

Syyskuu 2016. Olimme vaeltamassa viime syksynä kaveriporukalla Kebnekaisen ympäristössä Ruotsissa. Koska oli sesonkinaika, halusimme laittaa leirin sivummalle pääreitistä. Perusleiri pystytettiinkin hienolle paikalle tunturinrinteeseen parin kilometrin päähän Fjällstationista, josta avautui upeat näkymät koko laaksoon ja ympäröiville vuorille. Vietimme leirissä kaksi yötä ennen ja jälkeen Kebnekaisen huiputuksen. Ruska-aika oli parhaimmillaan ja sää suosi. Illat kuluivat leirin pihalla punaviinilasillisten äärellä täysikuun ja kirkkaan tähtitaivaan alla Bob Dylania ja Jimi Hendrixiä kuunnellen.

4. Denalin 3. leiri (Alaska, USA)

Kesäkuu 2016. Denali tunnetaan paitsi kylmyydestään, myös kauneudestaan. Vietin viime kesänä pari viikkoa Denalin rinteillä Kahiltnan jäätiköllä telttaillen. Voisin listata tähän jokaisen neljästä leiristämme, mutta 4300 metrissä sijaitseva kolmosleiri teki näistä suurimman vaikutuksen niin maisemien kuin tunnelmankin puolesta. Tuulimuurien suojassa piilottelevat kymmenet leirit muodostivat valtavan sokkeloisen telttakaupungin. Kiipeilijät käyskentelivät toistensa leireissä sopivaa sääikkunaa yläleiriin siirtymistä varten odotellessaan. Leppoisan kansainvälisen tunnelman lisäksi leiristä on jäänyt mieleen ympäröivä upea vuoristomaisema, kireät yöpakkaset ja pastellinsävyiset hienot auringonlaskut.

5. Newtontoppenin perusleiri (Huippuvuoret)

Huhtikuu 2016. Olisin voinut listata myös tähän useamman Huippuvuorten arktisen erämaan keskellä sijainneista leireistämme. Huippuvuorten korkeimman vuoren Newtontoppenin perusleiri on kuitenkin jäänyt parhaiten mieleen viimevuotiselta hiihtoreissultamme. Ehkä siksi, että se oli ainut leiri, jossa vietimme kaksi yötä. Leiri sijaitsi hienolla paikalla vuorten juurella. Kävimme huiputtamasta sieltä käsin myös Newtontoppenin. Jääkarhuvaaraan varauduttiin perinteiseen tapaan leirin ympärille viritetyillä karhulangoilla. Karhuväijyä emme sen sijaan joutuneet pitämään, koska merelle oli niin paljon matkaa. PS: Huomaa kuvassa esiintyvä hieno huussi.

6. Kilimanjaron Kikelewa Caves (Tansania)

Lokakuu 2016. Nousimme viime syksynä siskoni kanssa Kilimanjarolle vähemmän kuljettua Rongai-reittiä pitkin, jonka varrella majoitus tapahtuu teltoissa. Afrikan luonto oli täysin omaleimainen ja vaellusmaisemat upeat. Reitin varrelle mahtuikin monta hienoa leiripaikkaa. Erityisesti Kikelewan luolien lähellä oleva leiri jäi mieleeni. Leiristä avautui hieno näkymä koko Tansanian ylle. Etenkin illan pimetessä alapuolellemme levittäytyvä valomeri näytti upealta.

7. Tocllarajun yläleiri (Peru)

Elokuu 2016. Viimevuotiselta Perun kiipeilyreissulta mieleen on jäänyt 5200 metrissä sijainnut Tocllarajun yläleiri. Nousimme jäätikön reunamoreenilla sijainneeseen leiriin iltapäivästä ennen seuraavan yön huiputusta. Telttamme ovesta näki suoraan Tocllarajun huipulle. Kilistelimme illalla leirin pihalla jäätikön jäästä valmistetuilla Pisco Sour -drinkeillä ennen kuin vetäydyimme telttoihin valmistautumaan seuraavan yön huiputukseen. Yö oli peilityyni ja yllemme avautui pilvetön tähtitaivas ja kuutamo. Muistan erityisen hyvin juuri yön tyyneyden sytyttäessämme otsalamppumme ja lähtiessämme nousemaan kohti Tocllarajun huippua.

8. Vatnajökulin 1. leiri (Islanti)

Toukokuu 2017. Jäätiköllä hiihtäessä maisema on sen verran monotoninen, että leirit tahtovat sekoittua päässä. Parhaiten muistaakin jäätikön reunamilla olleet leiripaikat. Vatnajökulin ylihiihdosta mieleen on jäänyt ensimmäisen yön leirimme aivan jäätikön itäreunalla. Keli oli mitä hienoin ja taivaalla loisti kirkas kuutamo. Seisoskelimme ulkona katselemassa, kuinka aurinko laski pastellinsävyisenä ympäröivien vuorten taakse. Myöhemmin lakijäätikölle noustuamme maisema muuttui huomattavasti yksitoikkoisemmaksi.

9. Kebnekaisen talvireissun perusleiri (Ruotsi)

Maaliskuu 2015. Teimme pari vuotta sitten viikon mittaisen hiihtovaelluksen Kebnen massiivin ympäri. Hiihtomatkaa kertyi yhteensä 115 kilometriä. Telttapaikoista parhaiten mieleen on jäänyt Tarfalan laakson lähistöllä ollut leiri, jossa vietimme pari yötä. Leiri toimi myös perusleirinä Kebnekaisen huiputusyrityksellemme, vaikka huipulle ei lopulta ollut asiaa huonojen lumiolosuhteiden vuoksi. Leirissä aika kului leppoisasti auringonoton sekä iglun ja lumiluolan rakennuksen parissa. Luminen erämaa ympäröivine vuorenhuippuineen oli uskomattoman hieno.

10. Käsivarren erämaa (Suomi)

Maaliskuu 2017. Lapin laajat avotunturialueet ovat mielestäni Suomen luonnon parasta antia. Yksi hienoimmista kotimaan telttapaikoista vähälle aikaa sijaitseekin Käsivarren erämaassa, jossa teimme tänä keväänä viikon mittaisen hiihtovaelluksen. Lähdimme liikkeelle Kilpisjärveltä kohti Haltia myöhään iltapäivästä. Lumi oli upottavaa kelkkaurien ulkopuolella, joten eteneminen oli hieman haasteellista. Pimeän laskeutuessa menetimme hermomme lumessa tarpomiseen ja laitoimme leirin pystyyn korkealle tunturiin. Aamun sarastaessa havaitsimme leiripaikan sattuneen hyvään kohtaan: eteen avautui huikean hieno auringonnousun värittämä luminen tunturimaisema. Hyvä aloitus reissulle!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Seuraavaksi lähdemme metsästämään hienoja leiripaikkoja Norjaan Jotunheimenin kansallispuistoon elokuun puolivälissä.

Kohti Islantia

Leirielämä kutsuu jälleen! Kuva viimevuotiselta Huippuvuorten hiihtoreissulta.

Retkikuntamme suuntaa tänään kohti Islantia ja Vatnajökull-jäätikköä. 9-henkisen retkueemme tavoitteena on hiihtää Islannin suurimman jäätikön yli itä-länsisuunnassa. 150 kilometrin matkaan on varattu 11 hiihtopäivää. Kasassa on hyvä tiimi ja suurin osa porukasta tuttuja aiemmilta hiihto- ja kiipeilyreissuilta. Hienoa päästä jatkamaan hiihtokautta vielä pitkälle toukokuuhun!

Retkikunnan etenemistä voi seurata jälleen Avotunturien blogista ja seurantasivulta:
http://www.avotunturit.fi/category/vatnajokull2017/
http://www.avotunturit.fi/vatnajokull-2017/

Jään hiihdon jälkeen kiertelemään Islantiin pariksi viikoksi. Maa on itselleni tuttu muutaman vuoden takaiselta lääkiksen kurssiexculta, joten pakolliset turistikohteet on jo nähty. Keskittynen siis Islannin sadunomaisissa maisemissa vaeltamiseen ja kuumissa lähteissä kylpemiseen. Suunnitelmissa olisi kävellä ainakin Laugavegurin klassikkoreitti, mikäli se on jo kuljettavassa kunnossa.

PS: Vatnajökull on muuten sama jäätikkö, joka nousi pari vuotta sitten otsikoihin "jääräpäisten suomituristien" tultua evakuoiduksi sieltä myrkyn vuoksi. Toivottavasti meillä on parempi tuuri säiden suhteen!

2016 Parhaat Top 10

Vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan, joten uppouduin muistelemaan vuoden varrella koettuja kommelluksia kuva-arkistoa selailemalla. Monta mukavaa ja vähemmän mukavaa hetkeä palautuikin mieleen. Otsikkokuva on otettu Alaskan roadtripiltä eräänä hienona kesäkuisena iltana ajellessani Sewardista kohti Anchoragea. Ohessa muutamia muita helmiä vuoden 2016 varrelta.

1. Huippujengiläisten "alkeellinen" perusleiri

Alkuvuosi kului tiiviisti Perun Tocllaraju-vuorelle sijoittuvaa Huippujengi-realitya seuraten, jossa suomalaisia julkkiksia koeteltiin alkeellisella leirielämällä keskellä koskematonta vuoristoa. Elokuussa suuntasimme itse Peruun huiputtamaan Tocllan. Perusleiri ei kuitenkaan yllätykseksemme ollut ihan niin alkeellinen paikka kuin television perusteella oli luullut. Hyvin valittujen kuvakulmien ansiosta katsojilta jäi nimittäin pimentoon se, että paikan päällä sijaitsi varsin hyvin varusteltu Alppimaja-tyylinen hotelli-ravintola, jonka palveluihin kuuluivat muun muassa posliinivessa, kylmä kalja ja lämmin suihku. Huippujengin tekijätiimin mukaan osallistujia oli kuitenkin kielletty hakeutumasta ravintolan lämpöön. Ehkä näin, mutta ainakin itse viihdyimme ravintelin puolella sen verran ahkerasti, että vajaassa viikossa punaviini ja Inca Kola loppuivat varastosta.

2. Utsjoki Huippuvuorilla

Kävimme Huippuvuorten reissulla tutustumassa Longyearbyenin lähellä sijaitsevaan koiratarhaan, jossa bongasimme silloisen asuinpaikkani Utsjoen mukaan nimetyn rekikoiran. Epäselväksi jäi, mistä tämä Suomen pohjoisimman kunnan kaima on saanut inspiraation nimeensä.

3. Kohtaaminen arktiksella

Huippuvuorilla hiihti samaan aikaan kanssamme myös toinen suomalainen retkikunta, johon törmäsimme Russebreenin jäätikköllä 14. hiihtopäivänämme. Myös toisessa retkikunnassa oli mukana joensuulaisedustus, nimittäin Joensuun hiihtopiireistä tuttu kollega Eero Oura. Suomalaisiin hiihtäjiin ja etenkin toiseen Joensuun ladun edustajaan törmääminen keskellä valtavaa arktista jäätikköä oli sen verran erikoinen sattumus, että yhteiskuva oli tietenkin pakko ottaa.

4. Joensuulaisten oudot kohtaamispaikat Vol 2

Myös syksyn Kebnekaisen reissulla sattui varsin mielenkiintoinen kohtaaminen, kun törmäsimme Ruotsin korkeimman vuoren huipulla joensuulaiseen Kungsledenilla vaeltamassa olevaan Eemeliin. What are the odds? Me joensuulaiset pyörimme selvästi oudoissa paikoissa.

5. "If you can't climb it, drink it!"

Kilimanjarolta laskeutumisen jälkeen huiputusta juhlittiin tietenkin korkkaamalla kylmät Kilimanjaro-oluet. Tänä vuonna join myös Denali-olutta Denalilta laskeuduttuani, Pyramiden-vodkaa Pyramidenissa sekä Svalbard-kaljaa Svalbarissa Svalbardissa. Aiemmin on tullut myös hörpittyä 5642-kaljaa Elbrusin huiputuksen kunniaksi sekä Everestiä matkalla Everestin perusleiriin. Haastankin kaikki 7 summitsin kiipeämisen sijaan juomaan sen.

6. Kilimanjaron tomut

Miksei kukaan kertonut, miten pölyistä siellä on? Kuvassa syvän ruskettuneina Marangu-gatella seitsemän päivän vaelluksemme päätteeksi.

7. Raitaponit

Ei tarvitse ihan hirveästi miettiä, mikä oli lempieläimeni Afrikan safarilla. Suunnittelen edelleen vakavasti zebra-tarhan perustamista Suomeen.

8. Denalin päivälämpötilat

Alaskassa sijaitseva maailman pohjoisin "kuusitonninen" Denali on tunnettu etenkin kylmyydestä ja ankarista sääolosuhteistaan. Ainakaan päivisin jäätiköllä ei ollut ihan niin kylmä.

9. Aseen kanssa baariin

Huippuvuorilla on vähän erilainen meininki, koska jääkarhuvaaran vuoksi ilman asetta ei uskalla liikkua missään pääkaupungin Longyearbyenin ulkopuolella. Kuvassa Taina astumassa kiväärin kanssa paikalliseen anniskeluravintolaan Pyramidenissa.

10. Maailman pohjoisin Lenin

Kerää koko sarja Vol 2! Pyramidenissa 79° leveysasteella sijaitsee maailman pohjoisin Lenin-patsas. Maailman korkein Lenin taas löytyy Pik Lenin -vuoren huipulta Kirgisiasta. Maailman syvimmästä tai eteläisimmästä Leninistä en tiedä.

Vuoden 2016 yhteenvetoon »

Extra: Tämä kuva

Huippuvuoret 2016

Huippuvuoret on Pohjoisella jäämerellä Norjan ja Pohjoisnavan puolessavälissä sijaitseva Norjalle kuuluva saariryhmä. Saarilla on harjoitettu kaivostoimintaa jo 1800-luvun lopulta alkaen. Nykyään kaivosalan ohella matkailu ja kansainvälinen tutkimus ovat keskeisimmät toimialat. Huippuvuoret tunnetaan etenkin jääkarhuistaan, joita saarilla asuu yli kolmetuhatta. Ihmisiä on vähemmän, vain hieman alle 2700. Saariryhmä on ollut suomalaisten arktisten kulkijoiden suosiossa jo vuosikymmenten ajan. Suomen Arktisen Klubin kirjanpidon mukaan alueella on liikkunut 1970-luvun lopulta alkaen parikymmentä suomalaista retkikuntaa. Ensimmäinen suomalainen Huippuvuorilla oli tiettävästi naparetkeilijä ja tutkija E.A. Nordenskiöld, joka oli mukana ruotsalaisen Otto Torellin johtamalla tutkimusmatkalla vuonna 1858.

Tänä keväänä Huippuvuorilla hiihti peräti kaksi suomalaista retkikuntaa. Oman, Jaakko ”Korpi-Jaakko” Heikan johtaman 9 hengen retkikuntamme tavoitteena oli huiputtaa Huippuvuorien korkeimmat vuorenhuiput. Parhaillaan matkalla on 4 miehestä koostuva Verlegenhuken-retkikunta, joka hiihtää Huippuvuorten pääsaaren pohjoisimpaan pisteeseen ja takaisin. Myös toisessa retkikunnassa on mukana joensuulaisedustus, nimittäin Joensuun Ladun entinen puheenjohtaja Eero Oura.

Matkalla Rabotbreenin jäätikölle kolmantena hiihtopäivänä.

Varoituskyltti Longyearbyenissa.

Retkikuntamme aloitti taipaleensa 70-kiloisten ahkioidensa kanssa kymmenisen kilometriä Huippuvuorten pääkaupungista Longyearbyenista kaakkoon. Jääkarhuvaaran vuoksi ahkioihin oli pakattu myös kolme asetta. Ilman asetta liikkuminen kaupunkialueen ulkopuolella on Huippuvuorilla vaarallista. Useita vakavia, jopa kuolemaanjohtaneita onnettomuuksia on sattunut jääkarhun ja ihmisen kohdatessa, sillä jääkarhut ovat huomattavasti uteliaampia ja pelottomampia kuin Suomen metsiä asuttavat mesikämmenet. Jääkarhuihin varauduttiin virittämällä leirin ympärille karhulangat. Tarkoituksena on, että lankaan osuva eläin laukaisee siihen kytketyn ammuksen, joka säikäyttää sen pois leiristä tai ainakin herättää teltoissa nukkujat. Pariin otteeseen tuuli ja pakkanen räjäyttelivät panoksia, mutta jääkarhut kiersivät leirimme kaukaa. Merijään tuntumassa vietetty yö pidettiin myös karhuväijyä. Kukin telttakunta vuorollaan partioi leirin ympärillä haulikon kanssa valmiina herättämään muut, mikäli karhuja näkyy. Ei näkynyt. Tänään sen sijaan uutisoitiin Verlegenhuken-retkikunnan kohdanneen uhkaavasti käyttäytyneen jääkarhun. Tilanne oli valitettavasti päätynyt karhun kuolemaan.

Myrskyinen päivä.

Alkupäivät hiihdimme kirkkaassa auringonpaisteessa lähes 30 asteen pakkaslukemissa. Rabotbreenin jäätikölle nousun jälkeen sää alkoi kuitenkin koetella retkikuntaa toden teolla. Useampi päivä kului hiihtäen yli 15 m/s puhaltavassa tuulessa lämpötilan laskiessa 10 pakkasasteen paikkeille. Kova tuuli lisäsi pakkasen purevuutta, eikä kasvojen paleltumavammoilta vältytty. Kärjessä hiihtävän maailma loppui suksien kärkeen: kun ympäröivään valkoiseen jäätikköön lisää lumisateen, häviävät ympäriltä kaikki kiintopisteet horisontti mukaan lukien. Ilmiötä kutsutaan whiteoutiksi. Kun ei ole kiintopistettä, johon katseensa kohdistaa, suoraan hiihtäminen on lähes mahdotonta. Alamäessä ei välttämättä edes tiedä, liikkuuko vai onko paikallaan. Takana tulijat joutuivatkin huutamaan muutaman minuutin välein koordinaatteja kärkihiihtäjälle, joka sitten korjasi kulkusuuntaa ohjeiden mukaan. Pahimmillaan lumipyry yltyi niin kovaksi, että näkyvyys oli vain neljä hiihtäjää eteenpäin, joten välimatkat oli pidettävä lyhyinä. Suunnistus tapahtui GPS:n avulla. Teltat saatiin navakasta tuulesta huolimatta mallikkaasti pystyyn. Ainoastaan yhtenä päivänä tuulenpuuskat yltyivät niin koviksi, että leirin eteen täytyi rakentaa jäästä tuulimuurit. 

Leiri pystyssä. Telttakuntien välille muodostui reissun edetessä leikkimielinen kilpailu, kuka onnistuu rakentamaan hienoimman huussin.

Matka eteni keskimäärin 8-9 legin päivävauhtia kohti pohjoista. Yhteen legiin kuuluu 50 minuuttia hiihtoa ja 10 minuutin tauko. Lumiolosuhteet olivat aiemmin Huippuvuorilla käyneiden Jaakon ja Thomaksen mukaan normaalia hankalammat: yleensä jäätiköllä saa hiihtää tuulen kovettamalla kovalla pohjalla, mutta nyt irtolunta oli paikoin jopa useita kymmeniä senttejä. Ahkiot kuitenkin kevenivät hitaasti mutta varmasti ruokavarastojen siirtyessä mahaan ja bensojen palaessa keittimissä savuna ilmaan. Reilun viikon hiihdon jälkeen saavuimme Huippuvuorten korkeimman vuoren, 1713 metriä korkean Newtontoppenin juurelle. Aamu sarasti kirkkaana Newtontoppenin perusleirissä. Ainostaan poskia nipistellyt 27 asteen pakkanen muistutti arktisesta ympäristöstä. Vuoren huiputus onnistui mainiosti sukset jalassa. Huipulta avautui huikea näkymä ympäröiville vuorille, jäätiköille ja kaukana pohjoisessa siintävälle merelle. Perusleiriin palattuamme kevensimme ahkioidemme painoa kätkemällä osan tavaroistamme lumikuoppaan Newtontoppenin juurelle, sillä olimme hiihtämässä samaa reittiä takaisin paluumatkalla. Kätköön jätettiin muun muassa roskia sekä paluumatkan ruuat ja bensat.

Matka jatkui kohti Huippuvuorten toiseksi korkeinta vuorta ja reittimme pohjoisinta pistettä, ainoastaan metrin Newtontoppenia matalampaa Perriertoppenia. Perusleiri pystytettiin Gallerbreeniin, josta lähdimme aamulla hiihtämään huikean kauniin, korkeiden vuorten reunustaman laakson halki Perriertoppenin juurelle. Sukset vaihdettiin jäärautoihin ja sauvat hakkuihin, kun lähdimme nousemaan kahtena köysistönä jyrkkää rinnettä ylöspäin. Pian olimme pilven sisällä kylmän ja kostean ilmamassan ympäröimänä. Rinteen puolivälissä pilvet jäivät pikkuhiljaa alapuolellemme ja ihailimme kirkkaassa auringonpaisteessa eteemme levittäytyvää terävien lumihuppuisten vuorten rikkomaa pilvimerta. Iltapäivällä saavutimme upean huippuharjanteen jälkeen Perriertoppenin laakean huipun. Lähes 12-tuntiseksi venyneen päivän päätteeksi palasimme perusleirin ja yöunien jälkeen kotimatka oli valmis alkamaan. Takana oli 12 hiihtopäivää.

Lähdössä huiputtamaan Perriertoppenia.

Kuten kaikilla pidemmillä reissuilla on jo muodostunut perinteeksi, sairastuin 3. hiihtopäivän kohdalla sitkeään hengitystieinfektioon. Myös muutama muu retkikuntalainen koki saman kohtalon. Oma tautini jatkui tasaisen tappavana aina loppumetreille Pyramideniin asti. Etenkin alkupuolikkaan 8-9-legin hiihtopäivät meinasivat käydä ylivoimaisiksi sinuiitin puskiessa limaisen yskän seuralaiseksi. Duactilla douppaamalla pitkiksi venyneistä päivistä kuitenkin selvittiin ja myokardiitilta vältyttiin. Joku kysyikin yskän jatkuessa jo toista viikkoa, montako päivää sairaana voi hiihtää. Retkikunnan lääkärinä virallinen kannanottoni oli tietenkin jo pelkän myokardiittiriskin vuoksi "ei päivääkään". Jäätiköltä on kuitenkin paha lähteä poiskaan, ellei evakuoiduksi tuleminen kiinnosta, eikä ylimääräisille taukopäiville ole aikataulussa tilaa. Vaihtoehdoksi jäi siis jatkaa hiihtämistä.

Ensimmäinen köysistö laskeutumassa Perriertoppenin huippuharjanteella.

Olimme seuranneet Suomesta satelliitilla välitettyjen viestien avulla toisen suomalaisen retkikunnan liikkeitä, joten odotimme törmäävämme heihin jäätiköllä. Aamun sarastaessa 6.4. tyhjensimme Newtontoppenin kätkön ja lähdimme nousemaan navakassa vastatuulessa Russebreenin jäätikköä kohti. Lounasaikaan mennessä toista retkikuntaa ei ollut vielä näkynyt, joten aloimme jo epäillä, etteivät reittimme risteäkään. Lounaan jälkeen lähdimme laskeutumaan Russebreenia alas ja hetken hiihdeltyämme horisonttiin ilmaantui neljä ihmishahmoa isojen ahkioidensa kanssa. Niistä yhden päällä liehui Suomen lippu. 

Suomalaisten yhteisleiri.

Suomalaisiin hiihtäjiin törmääminen keskellä valtavaa jäätikköä oli sen verran erikoinen sattumus, että päätimme jättää päivän hiihdot sikseen ja perustaa yhteisen leirin. Kuten Suomen Arktisen Klubin puheenjohtaja Pete Mäkelä jäätikölle viestitti, kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen suomalaisten retkikuntien kohtaaminen Huippuvuorilla. Ensimmäinen tapahtui tapahtui 16.4.2009, kun Kari ”Vaiska” Vainion johtama rekikunta kohtasi Perrietoppenilta laskeutuessaan vuorelle nousemassa olevan Reissu Petejen retkikunnan. Illalla Vaiska oli siirrättänyt oman retkikuntansa leirin parin kilometrin päähän toisen porukan leirin viereen. Ja olipa tuossa kohtaamisessa mukana myös eräs tuttu nimi: nimittäin Reissu Petejen retkikintaan kuulunut Eero Oura, joka lieneekin ainoa Huippuvuorilla ”tuplakohdannut” henkilö.

Telttabileet käynnissä. Kuva Jaakon kamerasta.

Camp Finlandiaksi ristityssä leirissä seisoi pian komeassa muodostelmassa kuusi telttaa. Illan ohjelmaan kuului tietenkin telttabileet, joiden paikaksi valikoitui luontevasti leirin pienin teltta. Yhteensä 12 henkilöä sulloutui neljän hengen Hillebergin Saitariksen sisätelttaan. Eero osallistui bileisiin absidin puolella leppoisasti istuskellen. Aiemman kohtaamisen telttabileet olivat kenties vielä muistissa. Tunnelma sisäteltan puolella oli nimittäin erittäin tiivis ja asennot vähemmän ergonomisia, joten ei aikaakaan, kun yksi toisensa jälkeen siirtyi Eeron seuraksi absidin puolelle. Ilmapiiri oli lämminhenkinen, juttu luisti ja naurua riitti. Tarjoiluna toimi minttukaakao ja popcornit.

Laiva on lastattu hiihtoretkikunnalla.

Aamu sarasti aurinkoisena. Leirin purun jälkeen otettiin retkikuntien yhteiskuva, minkä jälkeen seurueet lähtivät hiihtämään vastakkisiin suuntiin. Verlegenhukenin retkikunta suuntasi kohti pohjoista valtavien ahkioidensa kanssa edessään vielä yli 3 viikkoa hiihtoa. Itse lähdimme laskeutumaan jäätiköltä kohti Pyramidenin hylättyä kaivoskaupunkia, jonka saavutimme kolme päivää myöhemmin. Pyramidenissa korkattiin ensimmäiset oluet moneen viikkoon ja päästiinpä maistelemaan myös Pyramiden-vodkaa borssikeiton kyytipoikana. Pikaisen aavekaupunkiin tutustumiskierroksen jälkeen matka jatkui hiihtämällä Pyramidenin edustalla sijaitsevalle merijään reunalle, jolta nousimme meidät takaisin Longyearbyenin kuljettaneeseen laivaan. Longyearbyeniin saavuttaessa takana oli 18 päivää ja vajaat 300 kilometriä hiihtoa Arktiksella.

Iso kiitos hienosta reissusta koko retkikunnalle ja etenkin oman telttakuntamme kahdelle muulle osapuolelle, Juhalle ja Fridalle!

Kohti Huippuvuoria

Monen kuukauden valmistautuminen huipentuu huomisaamuna retkikuntamme suunnatessa kohti Huippuvuoria. Palaamme Suomeen 3 viikon päästä 13.4. Hiihtopäiviä tulee tämänhetkisen suunnitelman mukaan 19. Retkikunnan etenemistä voi seurata reaaliajassa Avotunturien sivujen kautta ja blogista:

http://www.avotunturit.fi/huippuvuoret-2016/

http://www.avotunturit.fi/category/huippuvuoret2016/

Mukavaa alkukevättä, palaillaan asiaan 3 viikon päästä!

Valmistautumista Huippuvuorille: 3 viikon ruuat

Pari viime päivää on sujunut ankaran varustesäädön parissa, onhan Huippuvuorille lähtöön enää 2 päivää! Etenkin ruokien suunnittelu on osoittautunut varsin mielenkiintoiseksi projektiksi. Retkikuntahommien hyvänä puolena on se, että ruokaa saa ahmia käytännössä niin paljon kuin jaksaa, mutta energiamäärä jää silti suuren kulutuksen vuoksi miinuksen puolelle. Kääntöpuolena on toki se, että kaikki tavarat pitää vetää itse perässään ahkiossa, joten mitään ylimääräistä ei voi ottaa mukaan. Hiihdämme 19 päivää erämaassa tukemattomana: kaikki varusteet ovat ahkiossa heti alusta asti, eikä varustetäydennyksiä matkan varrella ole saatavilla. Ruuat pitääkin suunnitella tarkasti ja energia- ja ravintosisällöt optimoida suhteessa ruuan painoon. 

Päivän aikana hiihdetään yleensä 8 legiä. Legiin kuuluu 50 minuuttia hiihtoa ja 10 minuuttia taukoa. Hiihtoa tulee siis kokonaisuudessaan vajaat 7 tuntia. Kokonaiskulutus perusaineenvaihdunta huomioiden on mittauksissa ollut noin 5000 kcal luokkaa vuorokaudessa. Normaalioloissa itselläni kokonaisenergiankulutus on noin 2000-2500 kcal. Lisäenergiaa pitäisi siis kiskoa yli puolet normaalielämää enemmän. Koska ahkion paino on kuitenkin järkevää pitää minimissä, aion itse syödä päivittäin ainoastaan 3000 kcal:n edestä ja ottaa loput energiat käyttön elimistön omasta rasvakudoksesta. 1 kilossa rasvaa on noin 7000 kcal, joten tällä logiikalla viikossa energiaa tarvitaan 2 kg verran omista rasvavarastoista, joita onneksi riittää. Toki käytännössä asia ei ole ihan näin yksinkertainen, vaan osa energiasta lähtee myös lihaksista, etenkin kun vuorokautinen proteiinimäärä jää hieman vajaaksi.

Miltä 3 viikon ruuat sitten käytännössä näyttävät?

Ja pakattuna menivät näinkin tiiviseen muotoon:

Päivän menu tulee koostumaan hillittömästä satsista aamupalamuroja, nuudeleista sekä retkiruokapusseista (Trek'n Eat tai Lyofood). Rinnalla tietysti vielä monenlaisia snackeja (Fazerin suklaa, keksit, hedelmäkarkit, Alpen-patukat, paloiteltu juusto, Lämmin kuppi- mehukeitot, kuivarinkelit, ruisnapit, pakastekuivatut hedelmät, kaakao). Toki välillä pientä vaihteluakin on odotettavissa, mm. lettujen paistoa.

Muistelin tässä, miten seurasin viime keväänä sen vuoden retkikunnan liikkeitä Avotunturien blogista aina työpäivien lomassa. Kevät oli jo pitkällä, kun retkikunta vihdoin kotiutui. 3 viikkoa on lopulta aika pitkä aika. Elämä jäätiköllä on kuitenkin hienoa kaikessa yksinkertaisuudessaan ja päivät seuraavat toisiaan tutulla rutiinilla: herää, syö, pura leiri, hiihdä, syö, hiihdä, leiriydy, syö, nuku. Toista. Ja katsele siinnä sivussa huikeita maisemia.