Hienoimmat leiripaikat

Aloin muistelemaan Sinin blogin Hienoimmat telttapaikat -postauksen inspiroimana hienoimpia paikkoja, joissa vuosien varrella on tullut leiriydyttyä. Laskeskelin pelkästään viime vuonna telttaöitä kertyneen 49, joten kymmenen parhaan spotin listaaminen muodostui yllättävän haasteelliseksi tehtäväksi. Kymmenen kärkeen mahtui lopulta mukaan ainoastaan yksi kotimaan kohde, vaikka Suomessakin on toki monia huikean hienoja paikkoja. Päätin kuitenkin rajata listauksen ainoastaan teltassa nukuttuihin öihin, joten moni Suomen kohde jäi senkin vuoksi ulkopuolelle. Suomessa vaeltaessa tulee nimittäin usein majoituttua autiotuvissa, koska tupaverkosto on niin hyvä.

Sää vaikuttaa keskeisesti leiripaikan hienouteen. Komeinkin maisemapaikka voi olla täysin mitäänsanomaton, mikäli ympäristö on verhoutunut sadepilviin. Hieno auringonlasku taas voi värittää vaatimattomammankin maiseman todella kauniiksi. Listaukseni leiripaikkojen hienous on siis täysin sidoksissa siellä vietettyyn hetkeen.

1. Mera Peakin yläleiri (Nepal)

Marraskuu 2015. Hienoin paikka, jossa olen leiriytynyt on ehdottomasti Mera Peakin yläleiri Himalajalla. Leiri sijaitsi 5800 metrissä jäätikön keskellä olevan kiviseinämän kyljessä. Teltat oli pystytetty kapealle tasanteelle ja vain muutaman metrin päästä oviaukosta oli kymmenien metrien pudotus alas jäätikölle. Ulkona kävellessä täytyi olla varovainen myös aiemmista kiipeilyryhmistä merkkinä siellä täällä lojuneiden vessapaperikasojen vuoksi. Leiristä avautuva upea maisema auringonlaskun värittämille maailman korkeimmille vuorille korvasi kuitenkin nämä pienet epäkohdat. Vietimme leirissä ainoastaan yhden yön ennen huiputusta. Vaikka yläleiri sijaitsi korkeammalla kuin Euroopan korkeimman vuoren Elbrusin huippu, nukuin hyvin. Seuraavana yönä nousimme Mera Peakin huipulle 6460 metriin hienossa säässä. Myös otsikkokuva on samalta reissulta Mera Peakin perusleiristä jäätikön reunalta.

2. Lyngsdalen (Norja)

Kesäkuu 2017. Viimeisin leiriytymispaikkani Lyngenin Alpeilla nousi heti parhaiden leiripaikkojen kärkeen. Tämä näköalapaikka löytyi pienen etsiskelyn jälkeen Daltindenin lumisesta rinteestä 500 metrin korkeudesta, jossa oli sammaleen peittämä tasaisempi sula alue. Ilmavasta leiristä avautui hieno maisema laakson perällä oleville jäätiköille ja toisella puolella siintävälle Lyngenin vuonolle.

3. Kebnekaisen perusleiri (Ruotsi)

Syyskuu 2016. Olimme vaeltamassa viime syksynä kaveriporukalla Kebnekaisen ympäristössä Ruotsissa. Koska oli sesonkinaika, halusimme laittaa leirin sivummalle pääreitistä. Perusleiri pystytettiinkin hienolle paikalle tunturinrinteeseen parin kilometrin päähän Fjällstationista, josta avautui upeat näkymät koko laaksoon ja ympäröiville vuorille. Vietimme leirissä kaksi yötä ennen ja jälkeen Kebnekaisen huiputuksen. Ruska-aika oli parhaimmillaan ja sää suosi. Illat kuluivat leirin pihalla punaviinilasillisten äärellä täysikuun ja kirkkaan tähtitaivaan alla Bob Dylania ja Jimi Hendrixiä kuunnellen.

4. Denalin 3. leiri (Alaska, USA)

Kesäkuu 2016. Denali tunnetaan paitsi kylmyydestään, myös kauneudestaan. Vietin viime kesänä pari viikkoa Denalin rinteillä Kahiltnan jäätiköllä telttaillen. Voisin listata tähän jokaisen neljästä leiristämme, mutta 4300 metrissä sijaitseva kolmosleiri teki näistä suurimman vaikutuksen niin maisemien kuin tunnelmankin puolesta. Tuulimuurien suojassa piilottelevat kymmenet leirit muodostivat valtavan sokkeloisen telttakaupungin. Kiipeilijät käyskentelivät toistensa leireissä sopivaa sääikkunaa yläleiriin siirtymistä varten odotellessaan. Leppoisan kansainvälisen tunnelman lisäksi leiristä on jäänyt mieleen ympäröivä upea vuoristomaisema, kireät yöpakkaset ja pastellinsävyiset hienot auringonlaskut.

5. Newtontoppenin perusleiri (Huippuvuoret)

Huhtikuu 2016. Olisin voinut listata myös tähän useamman Huippuvuorten arktisen erämaan keskellä sijainneista leireistämme. Huippuvuorten korkeimman vuoren Newtontoppenin perusleiri on kuitenkin jäänyt parhaiten mieleen viimevuotiselta hiihtoreissultamme. Ehkä siksi, että se oli ainut leiri, jossa vietimme kaksi yötä. Leiri sijaitsi hienolla paikalla vuorten juurella. Kävimme huiputtamasta sieltä käsin myös Newtontoppenin. Jääkarhuvaaraan varauduttiin perinteiseen tapaan leirin ympärille viritetyillä karhulangoilla. Karhuväijyä emme sen sijaan joutuneet pitämään, koska merelle oli niin paljon matkaa. PS: Huomaa kuvassa esiintyvä hieno huussi.

6. Kilimanjaron Kikelewa Caves (Tansania)

Lokakuu 2016. Nousimme viime syksynä siskoni kanssa Kilimanjarolle vähemmän kuljettua Rongai-reittiä pitkin, jonka varrella majoitus tapahtuu teltoissa. Afrikan luonto oli täysin omaleimainen ja vaellusmaisemat upeat. Reitin varrelle mahtuikin monta hienoa leiripaikkaa. Erityisesti Kikelewan luolien lähellä oleva leiri jäi mieleeni. Leiristä avautui hieno näkymä koko Tansanian ylle. Etenkin illan pimetessä alapuolellemme levittäytyvä valomeri näytti upealta.

7. Tocllarajun yläleiri (Peru)

Elokuu 2016. Viimevuotiselta Perun kiipeilyreissulta mieleen on jäänyt 5200 metrissä sijainnut Tocllarajun yläleiri. Nousimme jäätikön reunamoreenilla sijainneeseen leiriin iltapäivästä ennen seuraavan yön huiputusta. Telttamme ovesta näki suoraan Tocllarajun huipulle. Kilistelimme illalla leirin pihalla jäätikön jäästä valmistetuilla Pisco Sour -drinkeillä ennen kuin vetäydyimme telttoihin valmistautumaan seuraavan yön huiputukseen. Yö oli peilityyni ja yllemme avautui pilvetön tähtitaivas ja kuutamo. Muistan erityisen hyvin juuri yön tyyneyden sytyttäessämme otsalamppumme ja lähtiessämme nousemaan kohti Tocllarajun huippua.

8. Vatnajökulin 1. leiri (Islanti)

Toukokuu 2017. Jäätiköllä hiihtäessä maisema on sen verran monotoninen, että leirit tahtovat sekoittua päässä. Parhaiten muistaakin jäätikön reunamilla olleet leiripaikat. Vatnajökulin ylihiihdosta mieleen on jäänyt ensimmäisen yön leirimme aivan jäätikön itäreunalla. Keli oli mitä hienoin ja taivaalla loisti kirkas kuutamo. Seisoskelimme ulkona katselemassa, kuinka aurinko laski pastellinsävyisenä ympäröivien vuorten taakse. Myöhemmin lakijäätikölle noustuamme maisema muuttui huomattavasti yksitoikkoisemmaksi.

9. Kebnekaisen talvireissun perusleiri (Ruotsi)

Maaliskuu 2015. Teimme pari vuotta sitten viikon mittaisen hiihtovaelluksen Kebnen massiivin ympäri. Hiihtomatkaa kertyi yhteensä 115 kilometriä. Telttapaikoista parhaiten mieleen on jäänyt Tarfalan laakson lähistöllä ollut leiri, jossa vietimme pari yötä. Leiri toimi myös perusleirinä Kebnekaisen huiputusyrityksellemme, vaikka huipulle ei lopulta ollut asiaa huonojen lumiolosuhteiden vuoksi. Leirissä aika kului leppoisasti auringonoton sekä iglun ja lumiluolan rakennuksen parissa. Luminen erämaa ympäröivine vuorenhuippuineen oli uskomattoman hieno.

10. Käsivarren erämaa (Suomi)

Maaliskuu 2017. Lapin laajat avotunturialueet ovat mielestäni Suomen luonnon parasta antia. Yksi hienoimmista kotimaan telttapaikoista vähälle aikaa sijaitseekin Käsivarren erämaassa, jossa teimme tänä keväänä viikon mittaisen hiihtovaelluksen. Lähdimme liikkeelle Kilpisjärveltä kohti Haltia myöhään iltapäivästä. Lumi oli upottavaa kelkkaurien ulkopuolella, joten eteneminen oli hieman haasteellista. Pimeän laskeutuessa menetimme hermomme lumessa tarpomiseen ja laitoimme leirin pystyyn korkealle tunturiin. Aamun sarastaessa havaitsimme leiripaikan sattuneen hyvään kohtaan: eteen avautui huikean hieno auringonnousun värittämä luminen tunturimaisema. Hyvä aloitus reissulle!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Seuraavaksi lähdemme metsästämään hienoja leiripaikkoja Norjaan Jotunheimenin kansallispuistoon elokuun puolivälissä.

Halti ja Käsivarren erämaa 2017

Vaikka viime vuodet ovat kuluneet ympäri maailmaa vuorilla kiipeillen, kotimaamme korkein kohta on ollut itseltäni vielä toistaiseksi huiputtamatta. Suomen korkein kohta sijaitsee Käsivarren erämaassa Halti-tunturilla. Toisin kuin yleisesti luullaan, se ei kuitenkaan ole Haltin huippu, joka kuuluu Norjalle, vaan sijaitsee Haltin sivuhuipun rinteessä 1324 metrissä Suomen ja Norjan rajapyykillä. Olemme suunnitelleet Lauran kanssa jo pidemmän aikaa talvivaellusta Käsivarren erämaahan. Viimekeväisen Paistunturin "harjoitusretken" jälkeen päätimme vihdoin tänä talvena suunnata Käsivarteen. Tiimiimme koostui kahdesta naisesta ja kolmesta rekikoirasta. Itse liikuin ahkio perässä hiihtäen Lauran taittaessa matkaa valjakolla.

Aloitimme taipaleemme Kilpisjärveltä. Lumiolosuhteet osoittautuivat heti alkuunsa huonoiksi, eikä hankikanto riittänyt reen kannatteluun. Päätimme siis edetä pääosan matkaa moottorikelkkojen tamppaamaa huoltouraa pitkin. Huoltoreitti alkaa Kilpisjärveltä ja jatkuu aina Haltin tuvalle asti pääosin Kalottireittiä mukaillen. Koska reitti kulkee osan matkasta Norjan puolella, eikä koirilla ollut passeja, alkumatka kuljettiin Norjan raja Suomen puolelta kiertämällä. Yritimme seurailla poromiesten kelkanjälkiä, mutta paikoin jouduimme etenemään upottavassa lumessa jälkien ulkopuolella. Pimeän laskeutuessa klo 19 aikoihin menetimme hermomme lumessa tarpomiseen ja laitoimme leirin pystyyn tunturin nokkaan. Aamun sarastaessa havaitsimme leiripaikan sattuneen hyvään kohtaan: eteen avautui huikean hieno auringonnousun värittämä luminen tunturimaisema.

Revontulia Kuonjarjoen autiotuvan yllä.

Toisena päivänä suuntasimme huoltouralle, jota pitkin etenimme aina Haltin tuvalle asti. Reitti nousi loivasti avotunturimaisemissa Kuonjarjoen tuvalle. Kauniita perinteitä kunnioittaen olin jälleen kerran onnistunut hankkimaan päivystysputken päätteeksi itselleni flunssan, joka alkoi oireilla juuri sopivasti lähtöpäivänä. Allekirjoittaneen hieman heikosta hapesta johtuen majoituimme teltan sijaan Kuonjarjoella tuvassa. Yllätykseksemme muita kulkijoita oli liikenteessä vähänlaisesti, joten alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen vietimme useamman yön telttamajoituksen sijaan autiotupien lämmössä.

Kuonjarjoella tapaamamme useampia talvia Käsivarressa hiihdelleen kanssavaeltajan mukaan varsinainen sesonki oli vasta alkamassa, joten olimme liikenteessä optimaaliseen aikaan. Vieraskirjoista päätellen tuvilla oli pyörinyt porukkaa viime vuosina eniten huhtikuun alkupuolikkaalla ja etenkin pääsiäisen aikaan. Toki vaeltajia riitti nytkin ja törmäsimme päivittäin muihin hiihtäjiin, mutta ruuhkaa reitillä ei ollut. Me suomalaiset edustimme selvää vähemmistöä, olihan reilusti yli puolet erämaassa kohtaamistamme ihmisistä ulkomaalaisia. Toisiin koiravaljakoihin emme törmänneet ollenkaan, vaikka Käsivarsi on suosittu kohde myös valjakkoihmisten keskuudessa.

Tiimi.

Kuonjarjoelta matka jatkui laskeutumalla avontunturista Meekonjärven puisiin maisemiin. Muilta osin reitti kulki koko matkan avotunturissa. Meekolta alkoi pitkä nousu kohti Pihtsusjärveä, jonka maisemissa vietimme kolmannen yön. Koirilla riitti vauhtia hieman enemmän kuin hengitystieinfektion riivamalla 50-kiloista ahkiota hilaavalla hiihtäjällä, mutta Laura koirineen piti säännöllisin väliajoin odottelutauokoja.

Kaksi eri tapaa liikkua tunturissa. Kuvat Laura.

Pihtsusjärveltä matka jatkui jyrkällä nousulla Haltin autiotuvalle. Tai oikeastaan tuville, koska Haltin juurella sijaitsee tupia kaksi, uusi ja vanha tupa. Niiden takana laakson perällä seisoi itse Halti. Se näytti ympäröivien tunturien rinnalla niin laakealta ja pieneltä, että epäilimme ensin katselevamme jonkinlaista esihuippua. Kartan tarkastelu paljasti kuitenkin kysessä tosiaan olevan Haltin Suomen puoleinen osa. Pienen lounastauon jälkeen lähdimmekin kohti huippua kevyellä päivävarustuksella.

Haltin uusi autiotupa. Kuva Laura.

Reissu Haltin huipulle tuvalta ja takaisin vei valokuvaustaukoineen vajaat pari tuntia. Laura ajeli huipulle valjakolla, itse hiihtelin suksilla nousukarvat pohjissa. Ohitsemme rinteessä ajanut moottorikelkkaporukka osoitti huiputuksen onnistuvan sujuvasti myös kelkalla, olihan rinne varsin loiva tai helppokulkuinen. Lopulta seisoimme Suomen korkeimmassa kohdassa, joka tosiaankin sijaitsi rinteessä vain kivenheiton päässä sivuhuipun laesta. Muutaman askeleen Norjan puolelle ottamalla seisoi jo lähes kymmenen metriä korkeammalla. Suomen korkeinta kohtaa ei siis varsinaisesti voi huiputtaa. Olisi reilua luovuttaa sivuhuipun korkein kohta Suomelle, koska onhan tuo nykyinen "huippu" nyt ankea! Suomen korkeimman kohdan merkkinä ollut rajapyykki oli lumen peitossa ja viereen oli asetettu vieraskirjan sisältänyt laatikko. Emme jaksaneet laittaa nimiämme kirjaan, vaikka ilmeisesti näin olisi pitänyt tehdä. Useampi henkilö nimittäin tiedusteli myöhemmin "huiputusnumeroamme". Kuka noita nyt laskee!

Halti tuvalta katsottuna.

Rajapyykin vieressä ollut vieraskirja, johon olisi ilmeisesti pitänyt laittaa nimmari.

Huiputuksen jälkeen vietimme yön uuden tuvan puolella. Myös flunssani oli tässä vaiheessa saavuttanut lakipisteensä. Onneksi yskimistäni kuunnellut tuvan kanssamme jakanut itävaltalaismies tarjoili koko illan lämmintä yrttijuomaa lääkevarastostaan. Hieno mies! Seuraavana aamuna hiihtelimme samaa reittiä Meekonjärvelle, josta matka jatkui Saarijärven kautta Kilpisjärvelle. Paluumatka oli varsin alamäkipainotteinen, joten sen olisi helposti hiihtänyt parissa päivässä, mutta vitkuttelimme reitillä yhden ekstrayön, että kyyditsijämme ehtivät ajella Ivalosta Kilpisjärvelle.

Saavuimme erämaasta Saarijärvelle kännykkäverkon ulottuville juuri sopivasti, koska lähettämämme Spot-viestit eivät olleet syystä tai toisesta menneet läpi pariin päivään. Viimeisin viestimme "Retkikunnalla kaikki hyvin!" oli tullut Haltin huipulta, joten turvallisuustehtäviin rekrytoidut kotijoukkomme olivat ehtineet huolestua ja päättäneet ottaa yhteyden rajavartijoihin. Onneksi ehdimme estää evakuoiduiksi tulemisen viime hetkellä. Olkoon tämä opetuksena, ettei turhia Check-in/OK-viestejä kannata lähettää, koska ne priorisoidaan hätäviestien alle, eivätkä siten välttämättä mene perille. Näin ne vain lisäävät viestejä odottavien kotijoukkojen huolta! Jatkossa käytämmekin Spottia ainoastaan hätäviestien lähettämiseen.

Reilun 100 kilometrin matkaan upposi lopulta yhteensä 7 päivää eli pari päivää suunniteltua vähemmän, koska emme joutuneet käyttämään yhtään sääpäivää. Avotunturissa säät muuttuvat tunnetusti nopeasti, eivätkä kovat tuulet ole Käsivarressakaan poikkeuksellisia. Vieraskirjojen tarkastelu paljasti vuosi aiemmin hiihtäjien olleen useamman päivän jumissa tuvilla myrskytuulten vuoksi. Itse olimme onnekkaampia: aurinko paistoi suurimman osan viikosta pilvettömältä taivaalta ja revontuliakin näkyi lähes joka ilta. Tuulilukemat pysyivät päivisin lähellä nollaa, mikä on avotunturissa harvinaista. Iltaa kohden tuuli usein yltyi. Esimerkiksi Haltin tuvalla vietetyn yön aikana tuuli nousi yllättäin yöllä lähelle myrskylukemia. Aamuun mennessä sää oli onneksi tyyntynyt ja taivas kirkas.

Kiitos vaellusseuralle ja tukijoukoille! Lapin paras hiihtokausi on juuri alkamassa, joten kevääseen mahtuu onneksi vielä monta talvivaellusta UKK:n maisemissa ennen Islantiin ja Vatnajökulin jäätikölle suuntaamista!

Koko tiimi Suomen korkeimmassa kohdassa naistenpäivän aattona.

Halti-retkikunta valmiina lähtöön

Pari päivää on kulunut ankaran varustesäädön parissa, mutta pitkään visioitu Halti ekspedissönimme starttaa vihdoin huomenna! Suunnitelmissa on viettää etenemistahdista riippuen 8-9 päivää Käsivarren erämaassa kahden naisen ja kolmen rekikoiran voimin telttamajoituksella. Itse etenen suksilla ahkio perässä ja Laura koirineen valjakolla. Tavoitteena on hengissä selviämisen ohella tietenkin Suomen korkeimman kohdan Haltin huiputus. Viestiliikennettämme ja sijaintiamme voi seurata Spotin kartasta, kunhan pääsemmme liikekannalle.

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0XJ1H2QGaoJUjDcrdBdvCve04nOxrKa3C

Nyt kohti Kilpisjärveä ja Käsivartta!