Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peru. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. heinäkuuta 2017

Hienoimmat leiripaikat

Aloin muistelemaan Sinin blogin Hienoimmat telttapaikat -postauksen inspiroimana hienoimpia paikkoja, joissa vuosien varrella on tullut leiriydyttyä. Laskeskelin pelkästään viime vuonna telttaöitä kertyneen 49, joten kymmenen parhaan spotin listaaminen muodostui yllättävän haasteelliseksi tehtäväksi. Kymmenen kärkeen mahtui lopulta mukaan ainoastaan yksi kotimaan kohde, vaikka Suomessakin on toki monia huikean hienoja paikkoja. Päätin kuitenkin rajata listauksen ainoastaan teltassa nukuttuihin öihin, joten moni Suomen kohde jäi senkin vuoksi ulkopuolelle. Suomessa vaeltaessa tulee nimittäin usein majoituttua autiotuvissa, koska tupaverkosto on niin hyvä.

Sää vaikuttaa keskeisesti leiripaikan hienouteen. Komeinkin maisemapaikka voi olla täysin mitäänsanomaton, mikäli ympäristö on verhoutunut sadepilviin. Hieno auringonlasku taas voi värittää vaatimattomammankin maiseman todella kauniiksi. Listaukseni leiripaikkojen hienous on siis täysin sidoksissa siellä vietettyyn hetkeen.

1. Mera Peakin yläleiri (Nepal)

Marraskuu 2015. Hienoin paikka, jossa olen leiriytynyt on ehdottomasti Mera Peakin yläleiri Himalajalla. Leiri sijaitsi 5800 metrissä jäätikön keskellä olevan kiviseinämän kyljessä. Teltat oli pystytetty kapealle tasanteelle ja vain muutaman metrin päästä oviaukosta oli kymmenien metrien pudotus alas jäätikölle. Ulkona kävellessä täytyi olla varovainen myös aiemmista kiipeilyryhmistä merkkinä siellä täällä lojuneiden vessapaperikasojen vuoksi. Leiristä avautuva upea maisema auringonlaskun värittämille maailman korkeimmille vuorille korvasi kuitenkin nämä pienet epäkohdat. Vietimme leirissä ainoastaan yhden yön ennen huiputusta. Vaikka yläleiri sijaitsi korkeammalla kuin Euroopan korkeimman vuoren Elbrusin huippu, nukuin hyvin. Seuraavana yönä nousimme Mera Peakin huipulle 6460 metriin hienossa säässä. Myös otsikkokuva on samalta reissulta Mera Peakin perusleiristä jäätikön reunalta.

2. Lyngsdalen (Norja)

Kesäkuu 2017. Viimeisin leiriytymispaikkani Lyngenin Alpeilla nousi heti parhaiden leiripaikkojen kärkeen. Tämä näköalapaikka löytyi pienen etsiskelyn jälkeen Daltindenin lumisesta rinteestä 500 metrin korkeudesta, jossa oli sammaleen peittämä tasaisempi sula alue. Ilmavasta leiristä avautui hieno maisema laakson perällä oleville jäätiköille ja toisella puolella siintävälle Lyngenin vuonolle.

3. Kebnekaisen perusleiri (Ruotsi)

Syyskuu 2016. Olimme vaeltamassa viime syksynä kaveriporukalla Kebnekaisen ympäristössä Ruotsissa. Koska oli sesonkinaika, halusimme laittaa leirin sivummalle pääreitistä. Perusleiri pystytettiinkin hienolle paikalle tunturinrinteeseen parin kilometrin päähän Fjällstationista, josta avautui upeat näkymät koko laaksoon ja ympäröiville vuorille. Vietimme leirissä kaksi yötä ennen ja jälkeen Kebnekaisen huiputuksen. Ruska-aika oli parhaimmillaan ja sää suosi. Illat kuluivat leirin pihalla punaviinilasillisten äärellä täysikuun ja kirkkaan tähtitaivaan alla Bob Dylania ja Jimi Hendrixiä kuunnellen.

4. Denalin 3. leiri (Alaska, USA)

Kesäkuu 2016. Denali tunnetaan paitsi kylmyydestään, myös kauneudestaan. Vietin viime kesänä pari viikkoa Denalin rinteillä Kahiltnan jäätiköllä telttaillen. Voisin listata tähän jokaisen neljästä leiristämme, mutta 4300 metrissä sijaitseva kolmosleiri teki näistä suurimman vaikutuksen niin maisemien kuin tunnelmankin puolesta. Tuulimuurien suojassa piilottelevat kymmenet leirit muodostivat valtavan sokkeloisen telttakaupungin. Kiipeilijät käyskentelivät toistensa leireissä sopivaa sääikkunaa yläleiriin siirtymistä varten odotellessaan. Leppoisan kansainvälisen tunnelman lisäksi leiristä on jäänyt mieleen ympäröivä upea vuoristomaisema, kireät yöpakkaset ja pastellinsävyiset hienot auringonlaskut.

5. Newtontoppenin perusleiri (Huippuvuoret)

Huhtikuu 2016. Olisin voinut listata myös tähän useamman Huippuvuorten arktisen erämaan keskellä sijainneista leireistämme. Huippuvuorten korkeimman vuoren Newtontoppenin perusleiri on kuitenkin jäänyt parhaiten mieleen viimevuotiselta hiihtoreissultamme. Ehkä siksi, että se oli ainut leiri, jossa vietimme kaksi yötä. Leiri sijaitsi hienolla paikalla vuorten juurella. Kävimme huiputtamasta sieltä käsin myös Newtontoppenin. Jääkarhuvaaraan varauduttiin perinteiseen tapaan leirin ympärille viritetyillä karhulangoilla. Karhuväijyä emme sen sijaan joutuneet pitämään, koska merelle oli niin paljon matkaa. PS: Huomaa kuvassa esiintyvä hieno huussi.

6. Kilimanjaron Kikelewa Caves (Tansania)

Lokakuu 2016. Nousimme viime syksynä siskoni kanssa Kilimanjarolle vähemmän kuljettua Rongai-reittiä pitkin, jonka varrella majoitus tapahtuu teltoissa. Afrikan luonto oli täysin omaleimainen ja vaellusmaisemat upeat. Reitin varrelle mahtuikin monta hienoa leiripaikkaa. Erityisesti Kikelewan luolien lähellä oleva leiri jäi mieleeni. Leiristä avautui hieno näkymä koko Tansanian ylle. Etenkin illan pimetessä alapuolellemme levittäytyvä valomeri näytti upealta.

7. Tocllarajun yläleiri (Peru)

Elokuu 2016. Viimevuotiselta Perun kiipeilyreissulta mieleen on jäänyt 5200 metrissä sijainnut Tocllarajun yläleiri. Nousimme jäätikön reunamoreenilla sijainneeseen leiriin iltapäivästä ennen seuraavan yön huiputusta. Telttamme ovesta näki suoraan Tocllarajun huipulle. Kilistelimme illalla leirin pihalla jäätikön jäästä valmistetuilla Pisco Sour -drinkeillä ennen kuin vetäydyimme telttoihin valmistautumaan seuraavan yön huiputukseen. Yö oli peilityyni ja yllemme avautui pilvetön tähtitaivas ja kuutamo. Muistan erityisen hyvin juuri yön tyyneyden sytyttäessämme otsalamppumme ja lähtiessämme nousemaan kohti Tocllarajun huippua.

8. Vatnajökulin 1. leiri (Islanti)

Toukokuu 2017. Jäätiköllä hiihtäessä maisema on sen verran monotoninen, että leirit tahtovat sekoittua päässä. Parhaiten muistaakin jäätikön reunamilla olleet leiripaikat. Vatnajökulin ylihiihdosta mieleen on jäänyt ensimmäisen yön leirimme aivan jäätikön itäreunalla. Keli oli mitä hienoin ja taivaalla loisti kirkas kuutamo. Seisoskelimme ulkona katselemassa, kuinka aurinko laski pastellinsävyisenä ympäröivien vuorten taakse. Myöhemmin lakijäätikölle noustuamme maisema muuttui huomattavasti yksitoikkoisemmaksi.

9. Kebnekaisen talvireissun perusleiri (Ruotsi)

Maaliskuu 2015. Teimme pari vuotta sitten viikon mittaisen hiihtovaelluksen Kebnen massiivin ympäri. Hiihtomatkaa kertyi yhteensä 115 kilometriä. Telttapaikoista parhaiten mieleen on jäänyt Tarfalan laakson lähistöllä ollut leiri, jossa vietimme pari yötä. Leiri toimi myös perusleirinä Kebnekaisen huiputusyrityksellemme, vaikka huipulle ei lopulta ollut asiaa huonojen lumiolosuhteiden vuoksi. Leirissä aika kului leppoisasti auringonoton sekä iglun ja lumiluolan rakennuksen parissa. Luminen erämaa ympäröivine vuorenhuippuineen oli uskomattoman hieno.

10. Käsivarren erämaa (Suomi)

Maaliskuu 2017. Lapin laajat avotunturialueet ovat mielestäni Suomen luonnon parasta antia. Yksi hienoimmista kotimaan telttapaikoista vähälle aikaa sijaitseekin Käsivarren erämaassa, jossa teimme tänä keväänä viikon mittaisen hiihtovaelluksen. Lähdimme liikkeelle Kilpisjärveltä kohti Haltia myöhään iltapäivästä. Lumi oli upottavaa kelkkaurien ulkopuolella, joten eteneminen oli hieman haasteellista. Pimeän laskeutuessa menetimme hermomme lumessa tarpomiseen ja laitoimme leirin pystyyn korkealle tunturiin. Aamun sarastaessa havaitsimme leiripaikan sattuneen hyvään kohtaan: eteen avautui huikean hieno auringonnousun värittämä luminen tunturimaisema. Hyvä aloitus reissulle!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Seuraavaksi lähdemme metsästämään hienoja leiripaikkoja Norjaan Jotunheimenin kansallispuistoon elokuun puolivälissä.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Andit 2016

Auringonnousu Tocllarajulla.

Vuoden alkupuolikkaan aikana on tullut toteutettua muutama rankempi ja melko paljon etukäteisvalmisteluja vaatinut retkikunta, joten päätin viettää loppuvuoden rennommissa merkeissä. Kesän perinteisen Alppireissun sijaan suuntasin tänä vuonna kiipeilemään Peruun Mandala Travelin "pakettimatkalle", olihan mukaan lähdössä useita aiemmilta reissuilta tuttuja tyyppejä. Perussa on paljon mielenkiintoisia vuoria, joista etenkin yksi on tullut tänä keväänä suuremman yleisön tietoisuuteen Huippujengi-realityn myötä. Ohjelmassa kahdeksan julkisuuden henkilöä yritti kiivetä 6035-metriselle Tocllarajulle. Cristal Snown matka katkesi jo Huarazin hotellihuoneeseen, kun taas pisimmälle edennyt Leena Harkimo pääsi 200 metrin päähän huipusta ennen kuin joutui kääntymään kovan tuulen vuoksi. Myös oman porukkamme tavoitteena oli Tocllarajun huiputus muutaman muun matalamman vuoren ohella.

Matkanteko alkoi merenpinnan tasolta Perun pääkaupungista Limasta, josta jatkoimme bussilla 3000 metrissä sijaitsevaan Huaraziin. Huarazista käsin teimme muutaman akklimatisoitumisvaelluksen lähivuorille. Korkeimmillaan kävimme 4500 metrin tietämillä Laguna Churupin huikeissa maisemissa.

Siestalla akklimatisoitumisvaelluksella Huarazin yllä.
Muutaman päivän akklimatisoitumisen jälkeen ajelimme bussilla Collonin kylään, josta vaelsimme Ishinca Valleyn perusleiriin 4350 metriin. Päiväreppuja lukuun ottamatta kaikki varusteet pakattiin muulien selkään, jotka kuljettivat ne perusleiriin asti. Luksus ei loppunut kantajien käyttöön: perusleirissä teltat pystytettiin puolestamme, ja kokki henkilökuntineen huolehti ravitsemuksestamme koko matkan ajan. Toki vastaavanlaista "luksus-telttailua" on tullut harrastettua aiemminkin muutamilla Nepalin vaelluksilla, mutta omatoimisuuteen tottunut retkeilijä poti väistämättä huonoa omatuntoa, kun kaikki keitettyjä vesiä myöten tuotiin valmiiksi eteen. Perusleiri ei muutenkaan ollut aivan niin alkeellinen paikka kuin Huippujengin perusteella olisi voinut luulla. Hyvin valittujen kuvakulmien ansiosta katsojilta jäi pimentoon muun muassa se, että paikan päällä sijaitsi varsin hyvin varusteltu Alppimaja-tyylinen hotelli-ravintola. Tämän palveluihin kuuluivat muun muassa posliinivessa, kylmä kalja ja lämmin suihku.

Ensimmäiset näkymät Tocllarajulle vaellusmatkalta perusleiriin.
Perusleiri. Takana Tocllaraju ja oikealla paikallinen "refugio".

Viimeiset metrit Ishincan huipulle.
Ensimmäinen päivä perusleirissä vietettiin kevyen akklimatisoitumisvaelluksen ja varustehuollon parissa, jonka jälkeen edessä oli nousu 5530-metriä korkealle Ishincalle. Toisin kuin Huippujengissä, teimme huiputuksen perusleiristä käsin. Lähdimme matkaan klo 2 yöllä. Lähestyminen perusleiristä jäätikölle oli pitkä, ja auringonnousun jälkeen lämpötila nousi sietämättömän kuumaksi. Etenemistä hidasti myös etenkin jäätikön alaosassa sulamisesta johtuva jäätikön röpelöisyys. Vesivarastojen ennenaikaista ehtymistä lukuun ottamatta huiputus sujui kuitenkin ongelmitta, ja lähes koko porukka pääsi huipulle.

Huipulla ei kuitenkaan ollut aikaa juhlia, koska havaitsimme oppaamme Davidin kanssa horisontissa uhkaavan näköisiä tummia pilviä. Kaukaa kuului pahaenteistä jyrinää, joka ei valitettavasti tällä kertaa ollut peräisin viereiseltä vuorenseinämältä koko aamun alas puskeneista lumivyöryistä. Olen joutunut aiemmin vuorilla pariin otteeseen kirjaimellisesti juoksemaan alas lähestyvän ukkosmyrkyn alta, joten itseäni ei kiinnostanut jäädä seuraamaan, minne päin pilvet kääntyvät. Kun on verhoutunut päästä varpaisiin sähköä johtavaan Gore-Texiin, jaloissa on metalliset jääraudat ja kädessä alumiinivartinen hakku, on ukkosmyrsky viimeinen asia, jonka kanssa haluaa joutua tekemisiin 5000 metrissä. Köysistömme kiirehtikin saman tien alas.

Palasimme perusleiriin iltapäivällä huiputuksen venyttyä lopulta yli 12-tuntiseksi. Seuraavana päivänä oli tarkoitus nousta leirin vieressä sijaitsevalle 5-tonniselle Urusille, mutta valtaosa porukasta jätti nousun suosiolla väliin Ishincan huiputuksen venymisen vuoksi. Päätin itsekin skipata Urusin edellisenä päivänä alkaneen yskän ja poskiontelo-ongelmien vuoksi. Denalilla sairastuminen oli vielä tuoreessa muistissa, joten halusin välttää saman kohtalon reissun päänousun Tocllarajun osalta. Onneksi Duact-kuurin ja levon myötä vointi lähti korjautumaan parissa päivässä.

Lähestymismarssilla Ishincalle. Huippu takana.
Ishincan huippu ja sinne johtavaa hankalakulkuista jäätikköä.
Musiikin kuuntelun ja auringonoton merkeissä vietetyn lepopäivän jälkeen suuntasimme Tocllarajun yläleiriin 5200 metriin. Leiri sijaitsi jäätikön reunamoreenilla eli hieman eri kohdassa kuin jäätikön päällä sijainnut huippujengiläisten High camp. Saavuimme leiriin iltapäivällä. Jäätikön jäästä valmistetuilla erinomaisilla Pisco Sour -drinkeillä kilistelyn jälkeen vetäydyimme telttoihin valmistautumaan seuraavan yön huiputukseen. Muutaman tunnin unien jälkeen kello 23 heräsimme "aamupalalle". Yö oli tyyni ja yllemme avautui pilvetön tähtitaivas. Nautimme aamupalan leirin viereisillä kivillä istuskellen kuunvalossa. Alkuperäiseksi lähtöajaksi oli suunniteltu puoltayötä ja kääntymisajaksi "noin kello 8". Jokaisen köysistön, joka ei ollut saavuttanut huippua ennen tätä, täytyi kääntyä alas.

High camp. Takana Toclla.
Olimme missanneet alkuperäisen lähtöajan jo yli puolella tunnilla, kun siirryimme vihdoin jäätikön reunalle muodostamaan köysistöjä. Minulle ja Elinalle sattui valitettavasti koko opaskatraamme tympein opas, joka vaikutti jo lähtökohtaisesti päättäneen, ettei sinä aamuna aio mennä huipulle. Oppaamme alkoi kiinnitellä köyttä hitaasti ja vastentahtoisesti vasta, kun muu porukka oli jo noussut hyvän matkaa jäätikköä ylöspäin. Käsittämättömän pitkän säätämisen jälkeen pääsimme vihdoin liikkeelle, mutta jäätikön päälle noustuamme opas teki jälleen stopin vaatien Elinaa vaihtamaan (aivan hyvin palavan) otsalampun paristot. Katselimme epäuskoisina, kuinka muun porukan otsalamppujen valot katosivat ylempänä jäätikön pimeyteen. Aloin menettää totaalisesti hermoni asennevammaiseen oppaaseemme ja kiroilin palaavani saman tien takaisin leiriin nukkumaan. Juuri silloin köysistömme Ishincalle johtanut opasharjoittelija David saapui paikalle matkanjohtajamme Noran kanssa. Nora oli ollut saattamassa meitä alkumatkan ja oli nyt laskeutumassa takaisin leiriin. Pyysin Davidia lähtemään kanssani huipulle, mihin hän suostui onneksi ilomielin. David saattoi Noran pikaisesti alas jäätikön reunalle, minkä jälkeen suuntasimme ylöspäin kahden hengen köysistönä. Muut köysistöt olivat saaneet tuossa vaiheessa lähes kolmen vartin etumatkan omaan tiimiimme.

Huipun halkaissut railo.
Ensimmäinen pullonkaula reitillä tuli muutaman tunnin nousun jälkeen jyrkästi ylös nousevalla jääseinämällä. Saavutimme tuossa kohtaa osan edellä olevista tiimeistä. Seinämä noustiin "nelivedolla" kolmen ankkuripisteen kautta, joten eteneminen oli hidasta ja alas oli kertynyt jonoa. Katselin odotellessa, kuinka oranssi kuu laski kaukana näkyvien kylien valojen värittämän horisontin taakse. Päästyämme vihdoin seinämän päälle lähdimme etenemään ylemmäs railojen halkomaa loivempaa jäätikköä pitkin. Auringon noustessa huippua ei edelleenkään näkynyt, joten kiihdytimme vauhtia kellon lähestyessä uhkaavasti kahdeksaa. Lopulta noin tunti ennen sovittua kääntymisajankohtaa huippu näkyi yläpuolellamme yllättävän lähellä. Sain myös ensimmäisen kerran sitten jäätikön reunan näköyhteyden porukkamme kahteen edellä olevaan köysistöön. Muut köysistöt olivat tässä vaiheessa päättäneet kääntyä takaisin alas aikataulun käytyä liian tiukaksi.

Puolisen tuntia myöhemmin saavuimme huipun alla sijaitsevalle viimeiselle tekniselle osuudelle. 60 metrin teknisesti helpon jääkiipeilypätkän jälkeen jäätikkö muuttui jälleen loivemmaksi, ja näimme muut seisoskelemassa hieman ylempänä sijaitsevalla laakealla huipulla. Lähdimme kävelemään ylemmäs, kunnes havaitsimme huipun kahtia repäisseen railon erottavan meidät vuoren korkeimmasta kohdasta. Kiersimme railon pohjalle ja kiipesimme vielä viimeisen jääkipeilypätkän railon seinämää huipun puolelle. Hetken päästä seisoimme vihdoin huipulla ihailemassa ympärillemme levittäytyvää silmänkantamattomiin jatkuvan vuoriston ja sitä halkovien turkoosien järvien värittämää maisemaa. Aamu oli kuitenkin jo pitkällä ja olimme vasta puolessavälissä, joten nopeiden huiputuskuvien jälkeen lähdimme kiirehtimään alas.


Viimeisellä teknisellä osuudella 30 metriä ennen huippua.
Näkymiä huipulta.


Matkalla alas.
Laskeuduimme yläleirin kautta vielä samana päivänä perusleiriin, jonka ravintolassa vietettiin ensimmäiset huiputusbileet suomalaisella perkussionistilla höystetyn paikallisen musiikin tahdittamana. Näitä seurasivat vieläkin eeppisemmät toiset huiputusbileet laskeuduttuamme seuraavana päivänä perusleiristä Huaraziin. Suomalaisilla kiipeilyporukoilla on kuulemamme mukaan Huarazissa maine kovina bilettäjinä, ja pidimmekin kunniakkaasti yllä kotimaamme mainetta.

Reissu oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut. Huiputuspäivä tuntui pientä univelkaa lukuun ottamatta kevyeltä, ja akklimatisoituminen onnistui todella hyvin. Vuoristotaudin oireita (pahoinvointi, päänsärky ja tasapainovaikeudet) ilmaantui ainoastaan huiputusbileiden jälkimainingeissa. Kaikkiaan neljä kymmenen hengen porukastamme kävi Tocllarajun huipulla ja valtaosa huiputti Ishincan. Säiden suhteen ei olisi voinut olla juuri parempi tuuri, ja vältyimme myös Huippujengiä vaivanneelta vatsatautiepidemialta. Suurin kunnia onnistuneesta reissusta kuuluu kuitenkin mahtavalle kiipeilyporukalle. Kiitos!

Huomenna kohti Ruotsia ja Kebnekaisen rinteitä!

Tocllan huipulla.