Hienoimmat leiripaikat

Aloin muistelemaan Sinin blogin Hienoimmat telttapaikat -postauksen inspiroimana hienoimpia paikkoja, joissa vuosien varrella on tullut leiriydyttyä. Laskeskelin pelkästään viime vuonna telttaöitä kertyneen 49, joten kymmenen parhaan spotin listaaminen muodostui yllättävän haasteelliseksi tehtäväksi. Kymmenen kärkeen mahtui lopulta mukaan ainoastaan yksi kotimaan kohde, vaikka Suomessakin on toki monia huikean hienoja paikkoja. Päätin kuitenkin rajata listauksen ainoastaan teltassa nukuttuihin öihin, joten moni Suomen kohde jäi senkin vuoksi ulkopuolelle. Suomessa vaeltaessa tulee nimittäin usein majoituttua autiotuvissa, koska tupaverkosto on niin hyvä.

Sää vaikuttaa keskeisesti leiripaikan hienouteen. Komeinkin maisemapaikka voi olla täysin mitäänsanomaton, mikäli ympäristö on verhoutunut sadepilviin. Hieno auringonlasku taas voi värittää vaatimattomammankin maiseman todella kauniiksi. Listaukseni leiripaikkojen hienous on siis täysin sidoksissa siellä vietettyyn hetkeen.

1. Mera Peakin yläleiri (Nepal)

Marraskuu 2015. Hienoin paikka, jossa olen leiriytynyt on ehdottomasti Mera Peakin yläleiri Himalajalla. Leiri sijaitsi 5800 metrissä jäätikön keskellä olevan kiviseinämän kyljessä. Teltat oli pystytetty kapealle tasanteelle ja vain muutaman metrin päästä oviaukosta oli kymmenien metrien pudotus alas jäätikölle. Ulkona kävellessä täytyi olla varovainen myös aiemmista kiipeilyryhmistä merkkinä siellä täällä lojuneiden vessapaperikasojen vuoksi. Leiristä avautuva upea maisema auringonlaskun värittämille maailman korkeimmille vuorille korvasi kuitenkin nämä pienet epäkohdat. Vietimme leirissä ainoastaan yhden yön ennen huiputusta. Vaikka yläleiri sijaitsi korkeammalla kuin Euroopan korkeimman vuoren Elbrusin huippu, nukuin hyvin. Seuraavana yönä nousimme Mera Peakin huipulle 6460 metriin hienossa säässä. Myös otsikkokuva on samalta reissulta Mera Peakin perusleiristä jäätikön reunalta.

2. Lyngsdalen (Norja)

Kesäkuu 2017. Viimeisin leiriytymispaikkani Lyngenin Alpeilla nousi heti parhaiden leiripaikkojen kärkeen. Tämä näköalapaikka löytyi pienen etsiskelyn jälkeen Daltindenin lumisesta rinteestä 500 metrin korkeudesta, jossa oli sammaleen peittämä tasaisempi sula alue. Ilmavasta leiristä avautui hieno maisema laakson perällä oleville jäätiköille ja toisella puolella siintävälle Lyngenin vuonolle.

3. Kebnekaisen perusleiri (Ruotsi)

Syyskuu 2016. Olimme vaeltamassa viime syksynä kaveriporukalla Kebnekaisen ympäristössä Ruotsissa. Koska oli sesonkinaika, halusimme laittaa leirin sivummalle pääreitistä. Perusleiri pystytettiinkin hienolle paikalle tunturinrinteeseen parin kilometrin päähän Fjällstationista, josta avautui upeat näkymät koko laaksoon ja ympäröiville vuorille. Vietimme leirissä kaksi yötä ennen ja jälkeen Kebnekaisen huiputuksen. Ruska-aika oli parhaimmillaan ja sää suosi. Illat kuluivat leirin pihalla punaviinilasillisten äärellä täysikuun ja kirkkaan tähtitaivaan alla Bob Dylania ja Jimi Hendrixiä kuunnellen.

4. Denalin 3. leiri (Alaska, USA)

Kesäkuu 2016. Denali tunnetaan paitsi kylmyydestään, myös kauneudestaan. Vietin viime kesänä pari viikkoa Denalin rinteillä Kahiltnan jäätiköllä telttaillen. Voisin listata tähän jokaisen neljästä leiristämme, mutta 4300 metrissä sijaitseva kolmosleiri teki näistä suurimman vaikutuksen niin maisemien kuin tunnelmankin puolesta. Tuulimuurien suojassa piilottelevat kymmenet leirit muodostivat valtavan sokkeloisen telttakaupungin. Kiipeilijät käyskentelivät toistensa leireissä sopivaa sääikkunaa yläleiriin siirtymistä varten odotellessaan. Leppoisan kansainvälisen tunnelman lisäksi leiristä on jäänyt mieleen ympäröivä upea vuoristomaisema, kireät yöpakkaset ja pastellinsävyiset hienot auringonlaskut.

5. Newtontoppenin perusleiri (Huippuvuoret)

Huhtikuu 2016. Olisin voinut listata myös tähän useamman Huippuvuorten arktisen erämaan keskellä sijainneista leireistämme. Huippuvuorten korkeimman vuoren Newtontoppenin perusleiri on kuitenkin jäänyt parhaiten mieleen viimevuotiselta hiihtoreissultamme. Ehkä siksi, että se oli ainut leiri, jossa vietimme kaksi yötä. Leiri sijaitsi hienolla paikalla vuorten juurella. Kävimme huiputtamasta sieltä käsin myös Newtontoppenin. Jääkarhuvaaraan varauduttiin perinteiseen tapaan leirin ympärille viritetyillä karhulangoilla. Karhuväijyä emme sen sijaan joutuneet pitämään, koska merelle oli niin paljon matkaa. PS: Huomaa kuvassa esiintyvä hieno huussi.

6. Kilimanjaron Kikelewa Caves (Tansania)

Lokakuu 2016. Nousimme viime syksynä siskoni kanssa Kilimanjarolle vähemmän kuljettua Rongai-reittiä pitkin, jonka varrella majoitus tapahtuu teltoissa. Afrikan luonto oli täysin omaleimainen ja vaellusmaisemat upeat. Reitin varrelle mahtuikin monta hienoa leiripaikkaa. Erityisesti Kikelewan luolien lähellä oleva leiri jäi mieleeni. Leiristä avautui hieno näkymä koko Tansanian ylle. Etenkin illan pimetessä alapuolellemme levittäytyvä valomeri näytti upealta.

7. Tocllarajun yläleiri (Peru)

Elokuu 2016. Viimevuotiselta Perun kiipeilyreissulta mieleen on jäänyt 5200 metrissä sijainnut Tocllarajun yläleiri. Nousimme jäätikön reunamoreenilla sijainneeseen leiriin iltapäivästä ennen seuraavan yön huiputusta. Telttamme ovesta näki suoraan Tocllarajun huipulle. Kilistelimme illalla leirin pihalla jäätikön jäästä valmistetuilla Pisco Sour -drinkeillä ennen kuin vetäydyimme telttoihin valmistautumaan seuraavan yön huiputukseen. Yö oli peilityyni ja yllemme avautui pilvetön tähtitaivas ja kuutamo. Muistan erityisen hyvin juuri yön tyyneyden sytyttäessämme otsalamppumme ja lähtiessämme nousemaan kohti Tocllarajun huippua.

8. Vatnajökulin 1. leiri (Islanti)

Toukokuu 2017. Jäätiköllä hiihtäessä maisema on sen verran monotoninen, että leirit tahtovat sekoittua päässä. Parhaiten muistaakin jäätikön reunamilla olleet leiripaikat. Vatnajökulin ylihiihdosta mieleen on jäänyt ensimmäisen yön leirimme aivan jäätikön itäreunalla. Keli oli mitä hienoin ja taivaalla loisti kirkas kuutamo. Seisoskelimme ulkona katselemassa, kuinka aurinko laski pastellinsävyisenä ympäröivien vuorten taakse. Myöhemmin lakijäätikölle noustuamme maisema muuttui huomattavasti yksitoikkoisemmaksi.

9. Kebnekaisen talvireissun perusleiri (Ruotsi)

Maaliskuu 2015. Teimme pari vuotta sitten viikon mittaisen hiihtovaelluksen Kebnen massiivin ympäri. Hiihtomatkaa kertyi yhteensä 115 kilometriä. Telttapaikoista parhaiten mieleen on jäänyt Tarfalan laakson lähistöllä ollut leiri, jossa vietimme pari yötä. Leiri toimi myös perusleirinä Kebnekaisen huiputusyrityksellemme, vaikka huipulle ei lopulta ollut asiaa huonojen lumiolosuhteiden vuoksi. Leirissä aika kului leppoisasti auringonoton sekä iglun ja lumiluolan rakennuksen parissa. Luminen erämaa ympäröivine vuorenhuippuineen oli uskomattoman hieno.

10. Käsivarren erämaa (Suomi)

Maaliskuu 2017. Lapin laajat avotunturialueet ovat mielestäni Suomen luonnon parasta antia. Yksi hienoimmista kotimaan telttapaikoista vähälle aikaa sijaitseekin Käsivarren erämaassa, jossa teimme tänä keväänä viikon mittaisen hiihtovaelluksen. Lähdimme liikkeelle Kilpisjärveltä kohti Haltia myöhään iltapäivästä. Lumi oli upottavaa kelkkaurien ulkopuolella, joten eteneminen oli hieman haasteellista. Pimeän laskeutuessa menetimme hermomme lumessa tarpomiseen ja laitoimme leirin pystyyn korkealle tunturiin. Aamun sarastaessa havaitsimme leiripaikan sattuneen hyvään kohtaan: eteen avautui huikean hieno auringonnousun värittämä luminen tunturimaisema. Hyvä aloitus reissulle!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Seuraavaksi lähdemme metsästämään hienoja leiripaikkoja Norjaan Jotunheimenin kansallispuistoon elokuun puolivälissä.

Kilimanjaron lumille

Siskon kanssa Kebnen topissa 2100 metrissä, josta on vielä 3795 metriä Kilin huipulle.

Kebnekaisen reissuun sisältyi pieni taka-ajatus, nimittäin treenata maisteri Rannikon ylämäkikuntoa. Kesällä 2015 Melavaaran ruokapöydässä tuli esille pikkusiskon haaveissa siintävän Afrikan safari. Lupasinkin tuolloin valmistujaismatkan aikoinaan suuntautuvan Afrikkaan. Nyt on sitten ikävästi tullut aika lunastaa tuo tyyris lupaus. Pelkän safarin ja rantalomailun vuoksi ei Afrikkaan asti tietenkään kannata lähteä, joten suunnittelin alkumatkaan kevyen urheiluosuuden. Oma valmistujaismatkani suuntautui aikoinaan Everestin perusleiriin, joten viedään sisko vähän ohuempaan ilmaan Afrikan korkeimpaan kohtaan 5895 metriin.

Huomenna kohti Afrikkaa ja Kilimanjaron rinteitä!

Kebnekaise 2016

Kiihtelysvaaran yläasteen ajoilta tutun kaveriporukkamme perinteenä on ollut tehdä joka vuosi vaihtelevalla porukalla syysvaellus jonnekin päin pohjoista. Yhdistävänä tekijänä tähänastisilla reissuillamme on ollut huonot (tai välillä jopa erittäin huonot) sääolosuhteet. Viime vuonna rämmimme myrkylukemiin yltävässä tuulessa Hetta-Pallaksella, ja sitä ennen vaelsimme kaatosateessa Pyhä-Luostolla. Tänä syksynä päätimme suunnata aiempaa kauemmas ja korkeammalle. Kohteeksi valikoitui itselleni muutamalta aiemmalta vaellus- ja hiihtoreissulta tuttu Ruotsin korkein vuori Kebnekaise. 2100-metrinen vuori sijaitsee Pohjois-Ruotsissa lähellä Kiirunan kaupunkia.

Automatka vaelluksen alkupisteeseen Nikkaluoktaan sujui pientä ahtautta lukuun ottamatta leppoisissa merkeissä. Viiden ihmisen ja rinkan lisäksi autoon oli survoutunut aiemmillakin vaelluksillamme mukana ollut Chukotka Sleddog Vega. Retkikuntamme venäläisedustajan kyseenalaisten kiipeilytaitojen vuoksi reitiksi valikoitui Kebnen yleisin huiputusreitti Västra leden. Parkkeerasimme auton Nikkaluoktaan ja lähdimme vaeltamaan helppokulkuista polkua kohti 19 kilometrin päässä sijaitsevaa Fjällstationia. Koska Fjällstationin ympäristö on sesonkiaikaan varsin kansoitettua, poikkesimme polulta sivuun pari kilometriä ennen Fjällstationia etsimään leiripaikkaa. Perusleiri pystytettiin hienolle paikalle tunturinrinteeseen, josta avautui upeat näkymät koko laaksoon ja ympäröiville vuorille.

Toisena telttana mukana oli Huippuvuorten retkikuntaa varten testikäyttöön hankkimani Haltin Grönland II Pro. Oma telttakuntamme tosin lähti tuolloin lopulta liikenteeseen Helsportilla, mikä osoittautui oikeaksi päätökseksi. Kävi nimittäin ilmi, että Halti on varsin epäluotettava kovissa talviolosuhteissa muun muassa vetoketjujen ja kuivatusverkkojen osalta. Syysvaelluskäyttöön yli 6-kiloinen teltta taas on turhan painava, mutta kantotreeni ei toisaalta ole ikinä pahaksi. Samalla periaatteella rinkkaan tuli pakattua myös punaviinipänikkä. Ilta kului leirin pihalla punaviinilasillisten äärellä täysikuun ja kirkkaan tähtitaivaan alla istuskellen. Kaiuttimesta pauhasi Bob Dylan ja Jimi Hendrix. Näkyipä taivaalla illan aikana revontuliakin.

Lämpötila laski yöllä reilusti pakkasen puolelle. Aamulla maa ja teltat olivat huurteen peitossa. Kaasukeitin toimi hieman nihkeästi, mutta spriikeittimellä lounasvedet saatiin lämmitettyä mukaan termareihin. Keitinongelmista sekä yleisestä laiskuudesta johtuen starttasimme kohti huippua pari tuntia suunniteltua myöhemmin. Kello lähenteli jo kymmentä ohittaessamme Fjällstationin, josta ohjeellinen huiputusaika Västrä ledenia pitkin on 10-12 tuntia. Vaeltelimme verkkaiseen tahtiin laakson pohjaa pitkin kulkevaa helppokulkuista polkua ruskan värittämissä hienoissa maisemissa, jonka jälkeen reitti lähti nousemaan kivikkoisena ylemmäs tunturiin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ensimmäiset huipulta palaavat vaeltajat tulivat vastaan hieman ennen Vierranvarrin jyrkkää nousua pitämäämme lounastaukoa. Ihmisvirran lisäksi erämaan tunnelmaa Kebnen pääreitiltä söivät jatkuvasti taivaalla Apocalypse Now -henkisesti kaartelevat helikopterit. The Endin ensisäkeet kaikuivat päässä sightseeing-kopterien pörrätessä yläpuolellamme.

Kebnekaisen ympäristö on suomalaisten keskuudessa erittäin suosittu retkeilykohde. Maanmiehiin törmääminen onkin suunnilleen yhtä todennäköistä kuin Tallinnan laivalla. Ensimmäiset kohtasimme jo Nikkaluoktassa, ja myös nousumme aikana vastaan tuli useampi suomalaisporukka. Suurin osa heistä koki tarpeelliseksi ilmoittaa perisuomalaisen optimistiseen ja kannustavaan henkeen, ettemme pääse huipulle, koska olemme liian myöhään liikkeellä. Erityisen suurta hilpeyttä herätti eräs keski-ikäinen pariskunta, johon törmäsimme Vierranvarrin rinteessä. Kyseinen parivaljakko kannusti meitä kohti huippua käyttämällä hyväkseen nerokasta käänteispsykologiaa. Porukkamme vauhti oli heidän mukaansa liian hidas, ja kellokin oli niin paljon, ettei huipulle ollut enää mitään asiaa. Lopuksi he ehdottivat helikopterin tilaamista. Totesimme kohteliaasti olleemme hieman pahemmissakin paikoissa ja jatkoimme eteenpäin entistä määrätietoisemmin. Pian vastaan tuli hilpeä ruotsalaismies, joka totesi paluun kyllä onnistuvan hyvin otsalamppujen valossa pimeässäkin. Hän toivotti onnea huiputukseen ja lähti sitten kaljalle Fjällstationille.

Vierranvarrin 1700-metriselle huipulle nousun jälkeen matka jatkui jyrkällä laskulla Kaffedalenin laaksoon. Tätä seurasi vielä 600 vertikaalimetrin loppupuristus Kebnekaisen huipulle. Hieman ennen auringonlaskua kivikon keskeltä nouseva lumihuippu siinsi vihdoin edessämme. Saavuimme huipulle viimeisten joukossa. Pohjois-Karjala oli vahvasti edustettuna Ruotsin korkeimmassa kohdassa, törmäsimme nimittäin huipulla joensuulaiseen Kungsledenilla vaeltamassa olevaan Eemeliin.

Tyylillä alas.

Ihailtuamme upean auringonlaskun Kebnellä, haikkilimme yötä myöten otsalamppujen ja täysikuun valossa takaisin leiriin. Matkantekoa hidasti kivien päälle kertynyt jääkerros, jonka vuoksi etenkin jyrkimmissä kohdissa piti edetä varovasti. Eksyimme myös kerran sivuun reitistä, koska kiviin maalattujen punaisten merkkien bongailu oli pimeässä välillä haastavaa. Huiputuksemme ainoana deadlinena oli ehtiä takaisin Fjällstationille Irish Coffeen äärelle ennen sulkemisaikaa kello 23:30. Harmiksemme missasimme tämän aikarajan surkeasti, mutta otimme silti pienet välikuolemat tyhjällä Fjällstationilla. Takaisin leiriin saavuimme vasta klo 3 yöllä.

Jalokaakaot perusleirissä huiputuksen kunniaksi.

Seuraavana aamuna nukuimme pitkälle puoleenpäivään. Iltapäivällä aloitimme paluumatkan kohti Nikkaluoktaa. Vietimme viimeisen yön Laddjujavren rannalla telttaillen. Kyseessä on virallinen telttailualue, joten ei aikaakaan, kun paikallinen puistonvartija riensi leiriin perimään maksua. Muutaman euron telttamaksu hoidettiin asianmukaisesti, ja saimmepa kaupantekijäisiksi myös kasan nuotiopuita. Nuotion äärellä tyhjennettiin vielä viimeiset punaviinipänikän ja jalokahvien jämät.

Onnistunut reissu! Sää suosi ja kaikki Vegaa myöten selvisivät hienosti huiputuspäivästä, joka oli jopa omassa mittakaavassani varsin pitkä! Mitä nyt vähän viimeisinä tunteina polulla juoksenteli jäniksiä ja porukka puhkesi spontaanisti laulamaan Kipua tai Via Dolorosaa.

Kiitos jengi! Saa nähdä, mitä keksitään ensi vuonna!

Kiihtelysvaaran vaakuna Ruotsin korkeimmassa kohdassa.