Nuotiolla-podcastin vieraana

Tasan vuosi sitten laskeuduimme Kangerlussuaqin lentokentälle valmiina aloittamaan pitkä hiihtoretkemme yli Grönlannin jäätikön. Tuossa vaiheessa emme osanneet arvata, kuinka tapahtumarikas ja haastava kuukausi edessämme olisi. Kävin helmikuussa muistelemassa reissuamme Reppu ja reissumies Olli Järvenkylän Nuotiolla-podcastissa. Juttua muun muassa Grönlannin ylitykseen valmistautumisesta, varusteista sekä jääkarhuista. Lisäksi selviää, miten rakennetaan sisävessa arktiselle jäätikölle. Podcast löytyy myös Spotifyn kautta. Kannattaa kuunnella myös muut osat!

Myös Reppuretki teki hyvän jutun Grönlannin reissusta ja tulevaisuudensuunnitelmistani. Käväisin syksyllä vieraana myös Ylen Mennään metsään -teemaillassa, jossa juttua Grönlanti-retkikunnasta sekä retkeilystä yleisemmin. Fridan tekemä mainio Across Greenland 2018 -dokkari kannattaa myöskin tsekata!

Vaikka blogi on ollut pienoisella tauolla, vuoden 2019 retkikuntien suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Suunnitelmissa on muun muassa uusi retkikunta Grönlantiin sekä eräs isompi projekti Himalajalla. Näistä lisäinfoa pian!

(Kuva: Frida Pelin)

Yli meni

Jäätikön itäreunalla.

Retkikunta aloitti hiihtämisen Grönlannin länsireunalta 25.4.2018 klo 14.35 ja ylitti jäätikön 24.5.2018 klo 16.18. Matkaa kertyi 576,53 kilometriä. Kuukauteen mahtui kaikkea auringonpaisteesta monen päivän myrskyihin sekä yksi evakuointi, mutta hyvällä yhteishengellä, huonolla huumorilla ja tiukalla hiihtämisellä siitä selvittiin! Retkikunnan blogista löytyy kattava selostus reissun etenemisestä, mutta kirjoittelen matkakertomusta jossain vaiheessa myös tänne blogin puolelle.

Kohti Grönlantia

Neljän kuukauden tiukka treenikausi on nyt ohi ja retkikuntamme suuntaa huomisaamuna Kööpenhaminan kautta Grönlantiin. Aloitamme 30 päivän pituisen hiihtomme Grönlannin yli keskiviikkona. Tarkemmin reitistä ja olosuhteista aiemmassa kirjoituksessani. Kevät ja etenkin kuluneet viikot ovat olleet hektisiä treenien ja käytännön järjestelyjen parissa. Pieniä loukkaantumisiakin on mahtunut viime metreille, mutta fiilikset ovat silti tällä hetkellä luottavaiset ja innostuneet. Lisää valmistautumisesta retkikunnan blogiin kirjoittamassani tekstissä. Kannattaa käydä lukaisemassa myös Reppuretki.fi:n juttu Grönlanti-retkikunnastamme.

Reissun etenemistä voi seurata tuttuun tapaan blogistamme sekä seurantasivulta. Päivitämme jäätiköltä kuulumisiamme blogiin satelliitin välityksellä päivittäin. Postailen kuvia myös Instaan ennen ja jälkeen hiihdon.

Retkikunnan blogi »
Seuraa etenemistä kartalta »
Instagram @sanniran

Olen ylittänyt Grönlannin pari kertaa aiemmin - nimittäin lentokoneella. Muistan elävästi kun vuonna 2016 matkallani Alaskaan näin Grönlannin valtavan, valkean jääerämaan ensimmäistä kertaa koneen ikkunasta. Viimeistään tuolloin oli selvää, että lähden jonain päivänä yrittämään sen ylihiihtoa. Nyt se päivä on tullut.

Kiitos kaikista niistä kymmenistä tsemppausviesteistä, joita olen kevään aikana saanut somessa ja IRL:ssä! On hienoa nähdä, miten vilpittömän innostuneita ihmiset ovat olleet reissustamme. Siitä on saanut paljon energiaa tulevan koitoksen edessä. Pitäkää peukkuja ja seuratkaa blogia! Nähdään viiden viikon päästä.

Grönlannin yli 2016 matkalla Alaskaan.

Miten treenaan Grönlantiin?

Tasan neljän viikon päästä seisomme Grönlannin länsireunalla ja aloitamme kuukauden mittaisen vaelluksemme jäätikön yli. Moni on kysellyt, kuinka treenaan tulevaa hiihtoreissua varten. Vastaus on kaikessa yksinkertaisuudessaan: hiihtämällä. Tunnen paljon ihmisiä, jotka palkkaavat vuori- tai hiihtoretkikuntiin valmistautuessaan itselleen personal trainerin ja alkavat toteuttaa monimutkaisia treeniohjelmia. Mielestäni asian voi kuitenkin tehdä yksinkertaisemminkin. Vuorille kannattaa treenata kiipeämällä ja hiihtoretkikuntiin hiihtämällä. Mikäli näitä tekee tarpeeksi, mitään muuta treeniä ei tarvita. Itse vietänkin tämän talven viime vuosien tapaan pohjoisessa, jossa hiihtokausi jatkuu pitkälle toukokuuhun.

Yleisohjeena on, että Grönlantia ennen pitäisi tehdä 100 tuntia ahkion (tai renkaan) vetoa. Aloitin treenaamisen vuodenvaihteen jälkeen muutettuani Inariin Alppien laskureissulta kotiutumisen jälkeen. Nyt vajaa kuukausi ennen lähtöä kasassa 121 tuntia ahkion vetoa. Osa treeneistä on tosin tehty alle 70-kiloisen ahkion kanssa, joten tavoitteena olisi tehdä vielä lisää vetotreenejä täydessä lastissa olevan ahkion kanssa. Ilman ahkiota on tullut hiihdeltyä tänä talvena vähän, vain parikymmentä tuntia. Erillistä lihaskuntotreeniä en ole tehnyt koko keväänä ollenkaan. Etelässä asuessa käyn kuntosalilla kolmesti viikossa, mutta pohjoisessa vietän vapaa-aikani mieluummin tunturissa kuin sisällä kyykäten.

Retkikuntamerkki on jo ommeltu pipoon ja takinhihaan.

Pääosin treenaan Urho Kekkosen kansallispuiston hangilla. Koska aika on ollut etenkin alkuvuodesta hieman kortilla, olen suosinut muutaman kerran viikossa tehtäviä pitkiä treenejä monen lyhyemmän treenin sijaan. Olen myös pyrkinyt tekemään useamman kerran kuussa viikonloppuvaelluksia erämaan puolelle. UK-puisto on mitä ihanteellisin paikka tähän, koska päivän hiihtomatkan päässä olevia autiotupia on paljon. Olenkin majoittunut pääosin tuvissa ja teltassa on tullut nukuttua koko keväänä vain muutama yö. Telttailemaan kyllä pääsee ihan tarpeeksi Grönlannissakin!

Mäkitreeniä Sokostilla.

Alkukaudesta hiihtelin maksimissaan parinkymmenen kilometrin päivämatkoja, mutta nyt lopputalvesta pystyy tekemään jo vähän pidempääkin päivää. Viime viikonloppuna hiihdin päivässä vajaan 40 kilometrin matkan Kiilopäältä Lankojärven kautta Luirojärvelle 50-kiloisen ahkion kanssa. Lähdin liikenteeseen Kiilopäältä puolenpäivän aikoihin. Luirolle hiihtäminen vei kaikkiaan 11 tuntia Lankojärvellä pidetty pikainen lounastauko mukaanlukien. Saavuin Luirolle umpiväsyneenä klo 23 aikoihin. Pakkanen laski yötä kohden -24 asteen lukemiin, mutta onneksi sää oli tyyni ja kirkas. Kuutamon valossa näki hiihdellä hyvin ilman otsalamppuakin ja hieman ennen Luirojärvelle saapumista lisävaloa toivat myös taivaalla loimuavat revontulet. Viimeinen pätkä Luirojärven yli tuvalle oli melkoista taistelua, mutta onneksi perillä odotti lämmin tupa. Myös tilaa oli tällä kertaa ruhtinaallisesti: majoittujia oli lisäkseni ainoastaan kaksi. Melko yllättävää, kun vertaa samalla reitillä kaksi viikkoa aiemmin olleisiin ruuhkiin!

Sattumalta toinen Luirolla majoittujista oli vanha tuttuni, joten päätimme hiihtää seuraavana päivänä yhtä matkaa Suomunruoktulle, josta jatkoin yksikseni edelleen Kiilopäälle. Kaikkiaan matkaa Suomun kautta Kiilopäälle kertyy 35 kilometriä. Reitti on huomattavasti Lankojärven puolta mäkisempi. Edellisen päivän hiihtomaraton painoi vielä jaloissa ja pahaksi onnekseni myös kesäaikaan siirtyminen vei tunnin pois kallisarvoisesta palautumisajasta. Paluumatkaan upposikin lopulta 12 tuntia. Kiilopäälle saapuessani olo oli lievästi sanottuna kaikkensa antanut. Enpä taida lähiaikoina hiihdellä ihan näin pitkiä matkoja, ainakaan peräkkäisinä päivinä!

Painona ahkiossa muun muassa 20 kilon levypainoja, teltta ja bensakanistereita.

Moni on kysynyt, totuttelenko jollain tavalla kylmään. En nyt varsinaisesti, mutta onneksi Inarissa kylmätreeniä on tullut aivan luonnostaan. Alkuvuodesta pakkaslukemat laskivat parhaimmillaan -35 asteeseen avotunturissa hiihdellessäni. Vielä maaliskuussakin parin viikon takaisella hiihtovaelluksellamme UKK:ssa saimme nauttia parhaimmillaan -32 asteen pakkasista. Valtaosan reissusta pakkaslukemat pysyttelivät muutenkin -20 asteen pinnassa. Maaliskuu on siis ollut varsin kylmä ja hyvä niin! Olen myös käynyt talven aktiivisesti Kiilopään avannossa, vaikken nyt usko tuon kylmänsietoa merkittävästi parantavankaan. Hyvää palautumista lihaksille joka tapauksessa.

Pääsiäisenä suunnitelmissa on suunnata jälleen erämaahan ja tehdä neljän päivän vaellus Raja-Joosepista Sokostille päin. Huhtikuussa tarkoitus olisi tehdä vielä yksi pidempi hiihtoreissu ennen levon ja tankkauksen aloitusta. Toivottavasti pahemmilta sairastumisilta vältytään viimeisen treenikuukauden aikana, lähes koko Inarin lääkärikunta on nimittäin jo ehtiyt sairastaa influenssan itseäni lukuun ottamatta.

Treenimaisemiani Niilanpäällä.

Grönlannin yli: miksi ja miten?

Vatnajökull 2017.

En oikein muista, milloin aloin haaveilla Grönlannin yli hiihtämisestä. Retkikuntahiihdosta kiinnostuin kuitenkin vuonna 2013, kun joensuulainen kollega ja tuolloinen Joensuun ladun puheenjohtaja Eero Oura hiihti Etelänavalle. En vielä tuolloin haaveillut itse lähteväni hiihtämään jäätiköille, mutta joskus vuoden 2015 aikana ajatus Grönlannin ylihiihdosta lienee syntynyt. Sen muistan ainakin, että Korpijaakon talvivaelluskurssilla Iso-Syötteellä tammikuussa 2015 sanoin esittelykierroksella tavoitteenani olevan Grönlanti (ei luultavasti oikeasti ollut). Tuota ennen talvireissuni olivat olleet lähinnä helppoja tuvalta tuvalle -vaelluksia. Kurssilla opettelimme talvivaelluksen perustaidot ja majoituimme teltoissa Toraslammen jäällä. Viereisellä autiotuvalla majoittui tuolloin hiihtoporukka, joka kysyi treenaammeko jotain tiettyä reissua varten. Muistan heittäneeni, että Grönlantiin tässä treenataan, olettaen heidän kyllä tajuavan kyseessä olevan pelkkä läppä. Nyt kolme vuotta myöhemmin löydän itseni sanomasta tuon ihan vakavissani.

Grönlanti on ollut itselleni useamman vuoden se "the retkikunta". Voisipa jopa sanoa, että kaikki aikaisemmat hiihtoni ovat olleet jollain tasolla harjoittelua sitä varten. Vuoden 2018 pääprojekti on ollut selvillä jo toissavuodesta alkaen. Ankarat avotunturit on suunnittellut naisretkikunnan organisointia Grönlantiin kevääksi 2018 jo vuosikausia. Kun kuulin Teirasvuon Ninan astuneen projektin johtoon 2016 loppuvuodesta, ilmoitin minut voivan laskea mies - tai nais - vahvuuteen. Retkikunta on kokoontunut useampaan otteeseen kesän 2017 perustamiskokouksen jälkeen ja kokoonpano on hieman elänyt vuoden varrella.

Logon suunnittelu ja toteutus: Fredrik Pelin.

Kasassa on nyt kuitenkin kuuden naisen tiimi. Lähes kaikkien kanssa olen hiihtänyt ennenkin ja loppujenkin kanssa olen tullut tutuksi Suomen Arktisen Klubin illanistujaisissa. Telttaparini Fridan kanssa teimme vuonna 2016 kolmen viikon retkikunnan Huippuvuorilla saman teltan jakaen, joten yhteistyö sujuu varmasti tälläkin kertaa saumattomasti. Kuukausi on pitkä aika, mutta onneksi kasassa on hyvä tiimi! Itse toimin retkikunnan lääkärinä. Porukan esittely löytyy blogistamme: http://www.avotunturit.fi/nice-gronlanti-2018/

Grönlannin ylitys on arktisen hiihtovaelluksen klassikko ja eräänlainen "must do". Tavoitteena on hiihtää jäätikön yli lännestä itään, Kangerlussuaqista Isortoqiin. Matkan välietappina toimii 80-luvulla hylätty amerikkalainen tutka-asema DYE2, joka hiljalleen uppoaa jään uumeniin. Reitin korkein kohta on noin 2500 metrissä lakijäätiköllä. Joka päivä hiihdetään 9-10 tuntia muutamaa lepopäivää lukuun ottamatta. Hiihtomatkaa kertyy kaikkiaan 570 kilometriä. Aikaa tästä selviytymiseen on varattu kuukausi. Koko tuo aika ollaan ja eletään jäätiköllä teltoissa majoittuen lämpötilan voidessa laskea jopa -35 asteen pakkaslukemiin. Retkikunta toteutetaan tukemattomana ilman ulkopuolista apua eli kaikki varusteet kuljetetaan mukana itse alusta loppuun saakka. Jokainen vetää perässä kahta ahkiota, joiden yhteispaino on tarkoitus saada alle 75 kiloon. Ankaraa grammanviilausta on siis luvassa!

Valmistelut ovat jo täydessä vauhdissa. Viime viikonloppu kului Saimaan jäällä pari yötä kestäneellä harjoitusleirillä. Jatkossa lisää juttua retkikuntaan treenaamisesta ja muusta valmistautumisesta.