Utsjoen kesä

Teno ja keskiyön aurinko.

Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Norjan ja Suomen rajalla virtaa Teno. Sen varrella Utsjoen kunnassa asuu 1250 ihmistä. Valtaosa on saamenkielisiä. Kuten monessa Pohjois-Lapin kunnassa, turismi on Utsjoen tärkein elinkeino rajakaupan ja porotalouden ohella. Utsjoen alueen turismi nojaa vahvasti Tenojokeen ja lohenkalastukseen. Kesällä pienen kunnan väkiluku kasvaa lähes puolella, kun turistit ja mökkiläiset ympäri Suomea suuntaavat kalaan Euroopan suurimman lohijoen äärelle.

Kun vuosi sitten 25. toukokuuta lähdin Alaskaan vietettyäni talven Utsjoella, Teno oli ollut jo kolme viikkoa sula. Kun palasin tasan vuosi myöhemmin 26. toukokuuta, jäät olivat hädin tuskin lähteneet. Ajaessani Ivalon lentokentältä kohti Utsjokea satoi lunta. Utsjoella tunturit olivat vielä lumen peitossa. Perspektiivi oli melkoinen Islannin vehreään maisemaan, jossa olin viettänyt edeltävät viikot. Meni yli kaksi viikkoa, ennen kuin viimeisetkin lumet alkoivat sulaa ja hiirenkorvat imestyä tunturikoivuihin.

Utsjoen kirkkotuvat Mantojärven rannalla.

Vuosi sitten ennen lähtöäni kylällä kävi kuhina. Paikalliset olivat juuri aloittaneet kalastuskauden ja valmistautuivat turistien saapumiseen. Tänä kesänä kylällä on ollut hiljaista. Vappuna astui voimaan Tenon uusi kalastussopimus, jonka tavoitteena on elvyttää Tenon lohikannat kestävälle tasolle. Sopimus lyhentää sekä paikallisten että matkailijoiden kalastuskautta molemmista päistä kautta. Lupien hinnat ovat myös nousseet aiempaan nähden. Lisäksi sopimus rajoittaa merkittävästi Tenojokivarren saamelaisten perinnekalastusmuotoja, kuten kulkutusta ja patokalastusta.

Muistan ihmetelleeni kevättalvella, miksi utsjokelaiset kaverini alkoivat yhtäkkiä joukolla vaihtaa Facebookin profiilikuvikseen otoksia, joissa poseeraavat lohen kanssa. Pian selvisi, että taustalla oli kannanotto eduskunnan tuolloin hyväksymään Teno-sopimukseen. Sopimus onkin herättänyt paljon kritiikkiä etenkin paikallisten keskuudessa. Kalastus on olennainen osa Tenojokilaakson alkuperäisväestön kulttuuria ja sopimuksen katsotaan uhkaavan saamelaiskulttuurin säilymistä. Kalastusoikeuksia pidetään alkuperäisväestön ja tilanomistajien omaisuutena ja olevan siten myös Suomen perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen omaisuudensuojan piirissä. Paikalliset kokevat uuden sopimuksen rikkovan siis monella tavalla heidän perustuslaillisia oikeuksiaan ja ettei heitä ole kuultu riittävästi sopimuksesta neuvoteltaessa.

"Teno ei ole pelkkä joki. Saamelaisille se on ollut satoja vuosia elämän virta. Se on ruokkinut ihmiset ja perheet pitkälle talveen. Sen varrella suurin osa saamelaisista asui. Niin kuin saamelaiset sanovat – me olemme veden rannan ihmisiä – Tenon asukkaat." ―Niilo Aikio Ylen jutussa

Yksinäinen kalastaja Suomesta Norjaan johtavan Saamen sillan alla.

Teno-sopimus vaikuttaa paikallisiin myös turistien määrän vähenemisen kautta. Lupien määrän laskeminen sekä hintojen nousu on vähentänyt selvästi Utsjoen kalastusturistien määrää tänä kesänä. Mökkivarauksia on peruttu, asuntoautoparkit ovat tyhjillään eikä kauppojen kassoilla ole jonoja samaan tapaan kuin yleensä. On olemassa kuitenkin yksi ryhmä, joka on hyötynyt sopimuksesta – Tenon lohien lisäksi. Nimittäin maata Utsjoelta omistavat vapaa-ajan asukkaat. Paikallisten ja "eteläsuomalaisten mökkeilijöiden" välillä on jo pitkään ollut eripuraa siitä, kuuluuko muualla pääasiallisesti asuvilla maanomistajilla olla samat pyyntioikeudet kuin paikallisilla. Mökkiläisten oikeuksia onkin lisätty uudessa sopimuksessa huomattavasti. He saavat muun muassa jatkossa rekisteröidä oman veneen, kun aiemmin vene on täytynyt vuokrata ja tiettyihin kellonaikoihin liikkuminen on ollut sallittua vain paikallisen soutajan kanssa. Muutos vähentää entisestään paikallisten yritysten tuloja, joista merkittävä osa on muodostunut juuri näistä palveluista.

Kirkkotupia.

Itseäni Teno-sopimus ei suoranaisesti kosketa, enhän ole eläissäni kalastanut millään mato-onkea kummemmalla välineellä (siihen ei kuulemma tarvitse edes lupaa). Utsjoella upeine tuntureineen ja erämaineen on kuitenkin erityinen paikka sydämessäni ja olen viettänyt täällä paljon aikaa, joten toivon turismin elpyvän ja paikallisten elinkeinon säilyvän. Utsjoen täytynee jatkossa panostaa entistä enemmän kalastusturismin ohella ympärivuotiseen luontomatkailuun. Lapin nousu ulkomaalaisten turistien keskuudessa näkyy toki jo Utsjoellakin, jossa on kuulemani mukaan bongattu viime talvena jopa japanilaisia revontulituristeja.

Itselleni Utsjoki edustaa kaikkein aidointa Lappia. Suurien turistimassojen ja laskettelukeskuksien sijaan tarjolla on koskematonta erämaata, valtavia avotunturialueita ja ennen kaikkea rauhaa ja hiljaisuutta. Vaeltajalle Utsjoki tarjoaa Suomen hienoimpia vaellusmaastoja, kuten Kevon luonnonpuiston sekä Kaldoaivin ja Paistunturin erämaa-alueet. Utsjoella on tietenkin myös Suomen kaunein tie, Tenonvartta Karigasniemeltä Nuorgamiin kiemurteleva Seututie 970!

Teno ja Seututie 970 Nuvvus-Ailigaalta katsottuna.

Mikäli siis olet joskus haaveillut vaikkapa Kevon reitin kulkemisesta, nyt kannattaa lähteä! Pistäydy matkalla syömässä vaikka lounas Rastigaisassa, munkkikahvit Kylätalo Giisássa ja ostoksilla Uulan säästössä. Tuskinpa sillä vielä lohituristien katoa korjataan, mutta jokainen sentti on kotiinpäin. Itse suuntaan kuitenkin nyt loppukesäksi etelään. Oikeastaan ihan mukavaakin vaihtelua nähdä auringon laskevan. Tälläkin hetkellä aurinko paistaa silmiin, vaikka on keskiyö. Kiitos ja näkemiin Utsjoki taas vähäksi aikaa!

Kesäkuun työmaa.

Lapin kevät

Viimeinen viikko Utsjoella ennen Alaskaan lähtöä on sujunut leppoisissa tunnelmissa keskiyön auringon valossa. Yötön yö alkoi täällä 16.5. ja aurinko laskee seuraavan kerran 29. heinäkuuta. Nukahtaminen alkaa olla haastavaa valoisuuden takia, vaikka toleranssia tulikin hankittua jo huhtikuussa Arktikselta: yötön yö alkoi Huippuvuorilla viikko lähtömme jälkeen 20.4. Keskiyön auringosta ja nukahtamisvaikeuksista pääsi nauttimaan myös yöttömän yön aattona tänne lomailemaan etelästä saapuneet vanhempani ja sisareni.

Ailigaan huippu 20.5. klo 00:06.

Kuten aiemmin todettu, valtaosa Utsjoen lumista suli vappuviikon helleaaltojen myötä. Tunturien päältä löytyy kuitenkin vielä pieniä lumilänttejä. Viikonloppuna nousimmekin lähestyvää Denalin huiputusta varten Ailigas-tunturin lumille tekemään railopelastusharjoituksia. Varsin pitkäksi venähtäneen säätämisen jälkeen onnistuimme rakentamaan toimivan Z-taljan ja pelastamaan "loukkaantuneen" Penan "railosta". Asiaan saattoi vaikuttaa se, että railopelastusta on tullut viimeksi harjoiteltua Svartisenin jäätikkökurssilla syksyllä 2014.

Railopelastus käynnissä uhriperspektiivistä.

Yksi Utsjoen kevään merkkihetkistä on tietenkin ollut Tenon sulaminen. Se tapahtui 6.-8.5. viikonlopun aikana, jonka vietin Ivalossa päivystäen. Maanantaina tein mäkitreenjä Nuvvus-Ailigaalla ja havaitsin jäiden hävinneen. Ailigas-nimisiä tuntureita on muuten Utsjoella kaikkiaan kolme. Olen noussut näistä kahdelle: heti asuntoni vieressä sijaitsevalle 342-metriselle vakiotreenimäelleni sekä Nuvvus-kylässä sijaitsevalle 535-metriselle Nuvvus-Ailigaalle. Jälkimmäisestä on tullut jyrkkine ja ilmavine rinteineen suosikkitunturini. Huipulla on kelpo pätkä paljasta kalliota, jossa voi halutessaan harjoitella myös kalliokiipeilyotteita. Korkein, 620-metrinen Ailigas, joka sijaitsee Karigasniemellä, on itseltäni vielä huiputtamatta. Jotainhan on kuitenkin jätettävä myös ensi vuodelle!

Teno Nuvvus-Ailigaalta katsottuna 9.5.

Kiipeilytreenit Nuvvus-Ailigaalla 19.5.

Kävimme viikonloppuna myös Norjan puolella automatkailemassa. Ajelimme Varanginvuonon pohjoisrantaa Vadsøn (suom. Vesisaari) kautta tien päähän Vardøhon (suom. Vuoreija). Etenkin jälkimmäinen oli varsin mielenkiintoinen paikka siellä sijaitsevine Naton tutka-asemineen sekä toisen maailmansodan aikaisine saksalaisten bunkkereineen. Syvälle maan sisään vievät pilkkopimeät bunkkerit aiheuttivat lievää ahtaanpaikankammoa. Reissun kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti matka itsessään, kulkihan tie lähes koko matkan Jäämeren rannan upeissa merimaisemissa.

Ekkerøy.

Jäämeren rannalla Vardøssa.

Utsjoen komennus lähenee loppuaan. Tunturikoivuihin ilmaantui viikonloppuna ensimmäiset hiirenkorvat ja viimeisetkin lumet sulanevat lähipäivinä. Kesäkuun alussa alkavan kalastuskauden myötä myös turistit saapuvat. Lienee siis aika pakata laukut ja suunnata kohti uusia seikkailuja. Lento Helsingin kautta Anchorageen lähtee ylihuomenna. Kevät Utsjoella on ollut uskomattoman hieno ja olen ollut etuoikeutettu saadessani viettää sen näissä maisemissa. Toivottavasti tulevaisudessa tarjoutuu mahdollisuus palata Utsjoelle. Tämä on yksi niistä harvoista paikoista, jonne voisin kuvitella asettuvani ehkä pidemmäksikin aikaa.