Hienoimmat leiripaikat

Aloin muistelemaan Sinin blogin Hienoimmat telttapaikat -postauksen inspiroimana hienoimpia paikkoja, joissa vuosien varrella on tullut leiriydyttyä. Laskeskelin pelkästään viime vuonna telttaöitä kertyneen 49, joten kymmenen parhaan spotin listaaminen muodostui yllättävän haasteelliseksi tehtäväksi. Kymmenen kärkeen mahtui lopulta mukaan ainoastaan yksi kotimaan kohde, vaikka Suomessakin on toki monia huikean hienoja paikkoja. Päätin kuitenkin rajata listauksen ainoastaan teltassa nukuttuihin öihin, joten moni Suomen kohde jäi senkin vuoksi ulkopuolelle. Suomessa vaeltaessa tulee nimittäin usein majoituttua autiotuvissa, koska tupaverkosto on niin hyvä.

Sää vaikuttaa keskeisesti leiripaikan hienouteen. Komeinkin maisemapaikka voi olla täysin mitäänsanomaton, mikäli ympäristö on verhoutunut sadepilviin. Hieno auringonlasku taas voi värittää vaatimattomammankin maiseman todella kauniiksi. Listaukseni leiripaikkojen hienous on siis täysin sidoksissa siellä vietettyyn hetkeen.

1. Mera Peakin yläleiri (Nepal)

Marraskuu 2015. Hienoin paikka, jossa olen leiriytynyt on ehdottomasti Mera Peakin yläleiri Himalajalla. Leiri sijaitsi 5800 metrissä jäätikön keskellä olevan kiviseinämän kyljessä. Teltat oli pystytetty kapealle tasanteelle ja vain muutaman metrin päästä oviaukosta oli kymmenien metrien pudotus alas jäätikölle. Ulkona kävellessä täytyi olla varovainen myös aiemmista kiipeilyryhmistä merkkinä siellä täällä lojuneiden vessapaperikasojen vuoksi. Leiristä avautuva upea maisema auringonlaskun värittämille maailman korkeimmille vuorille korvasi kuitenkin nämä pienet epäkohdat. Vietimme leirissä ainoastaan yhden yön ennen huiputusta. Vaikka yläleiri sijaitsi korkeammalla kuin Euroopan korkeimman vuoren Elbrusin huippu, nukuin hyvin. Seuraavana yönä nousimme Mera Peakin huipulle 6460 metriin hienossa säässä. Myös otsikkokuva on samalta reissulta Mera Peakin perusleiristä jäätikön reunalta.

2. Lyngsdalen (Norja)

Kesäkuu 2017. Viimeisin leiriytymispaikkani Lyngenin Alpeilla nousi heti parhaiden leiripaikkojen kärkeen. Tämä näköalapaikka löytyi pienen etsiskelyn jälkeen Daltindenin lumisesta rinteestä 500 metrin korkeudesta, jossa oli sammaleen peittämä tasaisempi sula alue. Ilmavasta leiristä avautui hieno maisema laakson perällä oleville jäätiköille ja toisella puolella siintävälle Lyngenin vuonolle.

3. Kebnekaisen perusleiri (Ruotsi)

Syyskuu 2016. Olimme vaeltamassa viime syksynä kaveriporukalla Kebnekaisen ympäristössä Ruotsissa. Koska oli sesonkinaika, halusimme laittaa leirin sivummalle pääreitistä. Perusleiri pystytettiinkin hienolle paikalle tunturinrinteeseen parin kilometrin päähän Fjällstationista, josta avautui upeat näkymät koko laaksoon ja ympäröiville vuorille. Vietimme leirissä kaksi yötä ennen ja jälkeen Kebnekaisen huiputuksen. Ruska-aika oli parhaimmillaan ja sää suosi. Illat kuluivat leirin pihalla punaviinilasillisten äärellä täysikuun ja kirkkaan tähtitaivaan alla Bob Dylania ja Jimi Hendrixiä kuunnellen.

4. Denalin 3. leiri (Alaska, USA)

Kesäkuu 2016. Denali tunnetaan paitsi kylmyydestään, myös kauneudestaan. Vietin viime kesänä pari viikkoa Denalin rinteillä Kahiltnan jäätiköllä telttaillen. Voisin listata tähän jokaisen neljästä leiristämme, mutta 4300 metrissä sijaitseva kolmosleiri teki näistä suurimman vaikutuksen niin maisemien kuin tunnelmankin puolesta. Tuulimuurien suojassa piilottelevat kymmenet leirit muodostivat valtavan sokkeloisen telttakaupungin. Kiipeilijät käyskentelivät toistensa leireissä sopivaa sääikkunaa yläleiriin siirtymistä varten odotellessaan. Leppoisan kansainvälisen tunnelman lisäksi leiristä on jäänyt mieleen ympäröivä upea vuoristomaisema, kireät yöpakkaset ja pastellinsävyiset hienot auringonlaskut.

5. Newtontoppenin perusleiri (Huippuvuoret)

Huhtikuu 2016. Olisin voinut listata myös tähän useamman Huippuvuorten arktisen erämaan keskellä sijainneista leireistämme. Huippuvuorten korkeimman vuoren Newtontoppenin perusleiri on kuitenkin jäänyt parhaiten mieleen viimevuotiselta hiihtoreissultamme. Ehkä siksi, että se oli ainut leiri, jossa vietimme kaksi yötä. Leiri sijaitsi hienolla paikalla vuorten juurella. Kävimme huiputtamasta sieltä käsin myös Newtontoppenin. Jääkarhuvaaraan varauduttiin perinteiseen tapaan leirin ympärille viritetyillä karhulangoilla. Karhuväijyä emme sen sijaan joutuneet pitämään, koska merelle oli niin paljon matkaa. PS: Huomaa kuvassa esiintyvä hieno huussi.

6. Kilimanjaron Kikelewa Caves (Tansania)

Lokakuu 2016. Nousimme viime syksynä siskoni kanssa Kilimanjarolle vähemmän kuljettua Rongai-reittiä pitkin, jonka varrella majoitus tapahtuu teltoissa. Afrikan luonto oli täysin omaleimainen ja vaellusmaisemat upeat. Reitin varrelle mahtuikin monta hienoa leiripaikkaa. Erityisesti Kikelewan luolien lähellä oleva leiri jäi mieleeni. Leiristä avautui hieno näkymä koko Tansanian ylle. Etenkin illan pimetessä alapuolellemme levittäytyvä valomeri näytti upealta.

7. Tocllarajun yläleiri (Peru)

Elokuu 2016. Viimevuotiselta Perun kiipeilyreissulta mieleen on jäänyt 5200 metrissä sijainnut Tocllarajun yläleiri. Nousimme jäätikön reunamoreenilla sijainneeseen leiriin iltapäivästä ennen seuraavan yön huiputusta. Telttamme ovesta näki suoraan Tocllarajun huipulle. Kilistelimme illalla leirin pihalla jäätikön jäästä valmistetuilla Pisco Sour -drinkeillä ennen kuin vetäydyimme telttoihin valmistautumaan seuraavan yön huiputukseen. Yö oli peilityyni ja yllemme avautui pilvetön tähtitaivas ja kuutamo. Muistan erityisen hyvin juuri yön tyyneyden sytyttäessämme otsalamppumme ja lähtiessämme nousemaan kohti Tocllarajun huippua.

8. Vatnajökulin 1. leiri (Islanti)

Toukokuu 2017. Jäätiköllä hiihtäessä maisema on sen verran monotoninen, että leirit tahtovat sekoittua päässä. Parhaiten muistaakin jäätikön reunamilla olleet leiripaikat. Vatnajökulin ylihiihdosta mieleen on jäänyt ensimmäisen yön leirimme aivan jäätikön itäreunalla. Keli oli mitä hienoin ja taivaalla loisti kirkas kuutamo. Seisoskelimme ulkona katselemassa, kuinka aurinko laski pastellinsävyisenä ympäröivien vuorten taakse. Myöhemmin lakijäätikölle noustuamme maisema muuttui huomattavasti yksitoikkoisemmaksi.

9. Kebnekaisen talvireissun perusleiri (Ruotsi)

Maaliskuu 2015. Teimme pari vuotta sitten viikon mittaisen hiihtovaelluksen Kebnen massiivin ympäri. Hiihtomatkaa kertyi yhteensä 115 kilometriä. Telttapaikoista parhaiten mieleen on jäänyt Tarfalan laakson lähistöllä ollut leiri, jossa vietimme pari yötä. Leiri toimi myös perusleirinä Kebnekaisen huiputusyrityksellemme, vaikka huipulle ei lopulta ollut asiaa huonojen lumiolosuhteiden vuoksi. Leirissä aika kului leppoisasti auringonoton sekä iglun ja lumiluolan rakennuksen parissa. Luminen erämaa ympäröivine vuorenhuippuineen oli uskomattoman hieno.

10. Käsivarren erämaa (Suomi)

Maaliskuu 2017. Lapin laajat avotunturialueet ovat mielestäni Suomen luonnon parasta antia. Yksi hienoimmista kotimaan telttapaikoista vähälle aikaa sijaitseekin Käsivarren erämaassa, jossa teimme tänä keväänä viikon mittaisen hiihtovaelluksen. Lähdimme liikkeelle Kilpisjärveltä kohti Haltia myöhään iltapäivästä. Lumi oli upottavaa kelkkaurien ulkopuolella, joten eteneminen oli hieman haasteellista. Pimeän laskeutuessa menetimme hermomme lumessa tarpomiseen ja laitoimme leirin pystyyn korkealle tunturiin. Aamun sarastaessa havaitsimme leiripaikan sattuneen hyvään kohtaan: eteen avautui huikean hieno auringonnousun värittämä luminen tunturimaisema. Hyvä aloitus reissulle!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Seuraavaksi lähdemme metsästämään hienoja leiripaikkoja Norjaan Jotunheimenin kansallispuistoon elokuun puolivälissä.

2016 Parhaat Top 10

Vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan, joten uppouduin muistelemaan vuoden varrella koettuja kommelluksia kuva-arkistoa selailemalla. Monta mukavaa ja vähemmän mukavaa hetkeä palautuikin mieleen. Otsikkokuva on otettu Alaskan roadtripiltä eräänä hienona kesäkuisena iltana ajellessani Sewardista kohti Anchoragea. Ohessa muutamia muita helmiä vuoden 2016 varrelta.

1. Huippujengiläisten "alkeellinen" perusleiri

Alkuvuosi kului tiiviisti Perun Tocllaraju-vuorelle sijoittuvaa Huippujengi-realitya seuraten, jossa suomalaisia julkkiksia koeteltiin alkeellisella leirielämällä keskellä koskematonta vuoristoa. Elokuussa suuntasimme itse Peruun huiputtamaan Tocllan. Perusleiri ei kuitenkaan yllätykseksemme ollut ihan niin alkeellinen paikka kuin television perusteella oli luullut. Hyvin valittujen kuvakulmien ansiosta katsojilta jäi nimittäin pimentoon se, että paikan päällä sijaitsi varsin hyvin varusteltu Alppimaja-tyylinen hotelli-ravintola, jonka palveluihin kuuluivat muun muassa posliinivessa, kylmä kalja ja lämmin suihku. Huippujengin tekijätiimin mukaan osallistujia oli kuitenkin kielletty hakeutumasta ravintolan lämpöön. Ehkä näin, mutta ainakin itse viihdyimme ravintelin puolella sen verran ahkerasti, että vajaassa viikossa punaviini ja Inca Kola loppuivat varastosta.

2. Utsjoki Huippuvuorilla

Kävimme Huippuvuorten reissulla tutustumassa Longyearbyenin lähellä sijaitsevaan koiratarhaan, jossa bongasimme silloisen asuinpaikkani Utsjoen mukaan nimetyn rekikoiran. Epäselväksi jäi, mistä tämä Suomen pohjoisimman kunnan kaima on saanut inspiraation nimeensä.

3. Kohtaaminen arktiksella

Huippuvuorilla hiihti samaan aikaan kanssamme myös toinen suomalainen retkikunta, johon törmäsimme Russebreenin jäätikköllä 14. hiihtopäivänämme. Myös toisessa retkikunnassa oli mukana joensuulaisedustus, nimittäin Joensuun hiihtopiireistä tuttu kollega Eero Oura. Suomalaisiin hiihtäjiin ja etenkin toiseen Joensuun ladun edustajaan törmääminen keskellä valtavaa arktista jäätikköä oli sen verran erikoinen sattumus, että yhteiskuva oli tietenkin pakko ottaa.

4. Joensuulaisten oudot kohtaamispaikat Vol 2

Myös syksyn Kebnekaisen reissulla sattui varsin mielenkiintoinen kohtaaminen, kun törmäsimme Ruotsin korkeimman vuoren huipulla joensuulaiseen Kungsledenilla vaeltamassa olevaan Eemeliin. What are the odds? Me joensuulaiset pyörimme selvästi oudoissa paikoissa.

5. "If you can't climb it, drink it!"

Kilimanjarolta laskeutumisen jälkeen huiputusta juhlittiin tietenkin korkkaamalla kylmät Kilimanjaro-oluet. Tänä vuonna join myös Denali-olutta Denalilta laskeuduttuani, Pyramiden-vodkaa Pyramidenissa sekä Svalbard-kaljaa Svalbarissa Svalbardissa. Aiemmin on tullut myös hörpittyä 5642-kaljaa Elbrusin huiputuksen kunniaksi sekä Everestiä matkalla Everestin perusleiriin. Haastankin kaikki 7 summitsin kiipeämisen sijaan juomaan sen.

6. Kilimanjaron tomut

Miksei kukaan kertonut, miten pölyistä siellä on? Kuvassa syvän ruskettuneina Marangu-gatella seitsemän päivän vaelluksemme päätteeksi.

7. Raitaponit

Ei tarvitse ihan hirveästi miettiä, mikä oli lempieläimeni Afrikan safarilla. Suunnittelen edelleen vakavasti zebra-tarhan perustamista Suomeen.

8. Denalin päivälämpötilat

Alaskassa sijaitseva maailman pohjoisin "kuusitonninen" Denali on tunnettu etenkin kylmyydestä ja ankarista sääolosuhteistaan. Ainakaan päivisin jäätiköllä ei ollut ihan niin kylmä.

9. Aseen kanssa baariin

Huippuvuorilla on vähän erilainen meininki, koska jääkarhuvaaran vuoksi ilman asetta ei uskalla liikkua missään pääkaupungin Longyearbyenin ulkopuolella. Kuvassa Taina astumassa kiväärin kanssa paikalliseen anniskeluravintolaan Pyramidenissa.

10. Maailman pohjoisin Lenin

Kerää koko sarja Vol 2! Pyramidenissa 79° leveysasteella sijaitsee maailman pohjoisin Lenin-patsas. Maailman korkein Lenin taas löytyy Pik Lenin -vuoren huipulta Kirgisiasta. Maailman syvimmästä tai eteläisimmästä Leninistä en tiedä.

Vuoden 2016 yhteenvetoon »

Extra: Tämä kuva

Kilimanjaro 2016

Kilimandšaro on 6010 metriä korkea lumipeitteinen vuori, jota sanotaan Afrikan korkeimmaksi. Sen läntinen huippu on nimeltään Masai 'Ngaje Ngai', Jumalan huone. Läntisen huipun lähistöllä on kuivunut ja jäätynyt leopardin raato. Kukaan ei ole selittänyt, mitä leopardi oli etsimässä niin korkealta.

Näin kerrotaan Ernest Hemingwayn 1930-luvulla julkaistussa Kilimandšaron lumet -novellikokelman nimikkonovellissa, jonka siskoni sai matkalukemiseksi isältämme. Lähde osoittautui epäluotettavaksi. Kilimanjaron korkeimman huipun, Uhuru Peakin, korkeudeksi ilmoitetaan nykyään 5895 metriä. Tansaniassa sijaitseva vuori huiputettiin ensimmäisen kerran vuonna 1889 saksalaisen geologi Hans Meyerin ja itävaltalaisen Ludwig Purtschellerin toimesta. Tuohon aikaan huiputus oli huomattavasti nykyistä vaativampi projekti, olihan huippu pysyvän lumipeitteen verhoama. Nykyään ilmastonmuutoksen runtelema jäätikkö peittää enää pienen osan vuoresta, joten huipulle pääsee helposti sulaa polkua pitkin vaeltamalla. Kilimanjaro onkin tänä päivänä erittäin suosittu "kiipeily"kohde, jonka huipulle nousee joka vuosi tuhansia turisteja. Suomalaisilla on keskeinen asema Kilimanjaron nykyisen vaelluskulttuurin synnyssä, sillä Suomen Ladun kehitysyhteistyöhanke 90-luvulla oli aktiivisesti mukana pääreitin rakentamisessa ja peruskorjauksessa.

Näkymä Kilimanjarolle Rongain varrelta.

Koska kyseessä oli pikkusiskoni ensimmäinen korkean paikan vaellus, päätimme lähteä reissuun osana Matkatoimisto Aventuran suomalaista ryhmää. Matkanjohtajana reissulla toimi Suomen ylivoimaisesti kovimpiin naisvuorikiipeilijöihin lukeutuva Anne-Mari Hyryläinen, joka on kiipeilyuransa varrella huiputtanut useampia kasitonnisia Everest mukaan lukien. Operaattorin valintaamme vaikutti etenkin se, että Aventura on yksi harvoista Rongai-reittiä huiputukseen käyttävistä suomalaisista matkanjärjestäjistä. Rongai on huomattavasti rauhallisempi kuin esimerkiksi turistivirroistaan tunnettu "Coca Cola -reitti" Marangu. Reitti on myös erinomainen vasta-alkajille maltillisen nousutahdin puolesta, jolloin akklimatisoitumiselle jää enemmän aikaa ja vuoristotaudin oireiden riski vähenee. Reitin kenties hienoin puoli on kuitenkin se, ettei sinne ole rakennettu Marangun tavoin vaellusmajoja, vaan majoittuminen tapahtuu teltoissa. Jokaisen leirin yhteydestä löytyy kuitenkin kiinteät huussit, jotka yllättivät positiivisesti siisteydellään.

Second Cave -leiri 3450 m.

Matkamme alkoi Keniasta, josta jatkoimme autokyydillä Tansanian puolelle vaellusreitin alkupisteeseen Nalemoru Gatelle reilun 2000 metrin korkeuteen. Alkumatka vaellettiin tukahduttavassa helteessä sademetsän ja myöhemmin matalien pensaiden luonnehtimassa maisemassa. Etenimme 150-600 vertikaalimetrin päivävauhtia kohti kaukana siintävää Kilimanjaroa. Kasvillisuusraja ylitettiin viidentenä vaelluspäivänä, jonka myötä myös lämpötila laski siedettävälle tasolle. Maisemat olivat upeat, eikä Rongai pettänyt odotuksia myöskään luvatun rauhallisuuden osalta: törmäsimme reitin varrella vain kahteen muuhun vaellusporukkaan. Rauhan rikkoi ainoastaan epävireinen siskoskuoromme, joka tapaili oppaan johdolla paikallisia laulelmia vaelluksen lomassa. Melusaasteen ohella vaelluksen nautinnollisuutta vähensi myös joka paikkaan tunkeutuva hiekkapöly. Tuuli ja askeleet nostivat polulta ilmaan valtavan tomupilven, jonka ansiosta kaikki varusteet ja paljaana olleet ihoalueet olivat vaelluspäivän päätteeksi paksun pölykerroksen peitossa. Onneksi saimme joka ilta leirissä käyttöömme saavillisen lämmintä pesuvettä. 

Kilimanjaron tomut.

Yhdeksän hengen suomalaistiimimme huipulle viemiseen oli varattu massiivinen 36 ihmisen henkilökunta. Joukkoon mahtui muun muassa neljä opasta, kokki sekä kantajia. Henkilökunta hoiti kaiken leirin pystytyksestä ruuan valmistukseen. Ruoka oli heittämällä parasta, mitä olen yhdelläkään aiemmalla vuorireissullani saanut. Jokaiseen ateriaan kuului muun muassa loistava alkukeitto, salaatti ja tuoreita hedelmiä. Ruoka oli niin hyvää, ettei tällä kertaa edes yleensä viimeistään 4000 metrin tienoilla iskevä ruokahalun menetys muodostunut ongelmaksi. Illallisella tuli santsattua vielä ylimmässäkin leirissä.

Auringonlasku leirissä.

Viiden päivän vaelluksen jälkeen saavuimme yläleiriin School Hutin kupeeseen 4750 metrin korkeuteen. Huiputtamaan lähdettiin heti seuraavana yönä puolenyön jälkeen. Yö oli kirkas ja tyyni, mutta lämpötila reilusti pakkasen puolella. Polku mutkitteli ylös jyrkkää kivistä rinnettä kohti ylhäällä siintävää Gilman's Pointia. Suurimmalla osalla porukasta alkoi viimeistään tässä vaiheessa olla ongelmia korkean ilma-alan kanssa. Taisipa siskotyttökin oksentaa kertaalleen aamupalan polunvarteen, mutta jatkoi sitten sitkeästi ylöspäin. Synkimpinä hetkinä motivaatiota ammennettiin palauttamalla mieleen se tosiasia, että jopa Mikko Alatalo (kesk.) on aikoinaan noussut Kilimanjaron huipulle. Itselleni alkusyksyn Perun reissu taisi antaa vielä akklimatisoitumisetua, sillä jalka tuntui nousevan lähes yhtä hyvin kuin merenpinnantasolla, eikä korkeutta muutenkaan juuri aistinut. Yöunet olivat tosin jääneet parina edellisenä yönä vähäisiksi. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui tällä kertaa kylmyys, koska olin laittanut tyhmyyttäni vain yhdet sukat ja yhden kerraston kuorivaatteiden ja untsikan alle ("ei täällä Afrikassa nyt niin kylmä voi olla"). Jokaiselle Kilimanjarolle suuntaavalle tehtäköön täten selväksi, että siellä on kylmä.

Kädenlämmittimien asennusta Gilman's Pointilla juuri ennen auringonnousua.

Neljän tunnin nousun jälkeen molempien jalkojen tunto nilkasta alaspäin oli paennut, mutta taivaanrannassa näkyi jo lupaava oranssi kajo. Kokemus on osoittanut, että sormet ja varpaat kestävät yllättävän hyvin ilman pahempia paleltumia muutaman tunnin tunnottomuuden, joten en ollut erityisen huolissani. Kylmin hetki on yleensä juuri ennen auringonnousua. Kun aurinko sitten nousee, se alkaa lämmittää todella nopeasti. Näin kävi tälläkin kertaa. Kuuden tunnin pimeässä ylämäkeen kävelyn jälkeen saavuimme Gillman's Pointille 5685 metriin juuri sopivasti ihailemaan auringonnousua. Reitin jyrkin ja vaativin osuus oli takana. Lämpötila nousi nopeasti ja vartissa jalkojen tuntokin oli palautunut.

Auringonnousu.

Jäljellä oli enää parisataa metriä loivaa nousua itse päähuipulle Uhuru Peakille. Etenimme rauhalliseen tahtiin kraaterin reunaa seurailevaa loivaa polkua ylemmäs. Jäätikön reuna näkyi kaukana alhaalla ja oli vaikea kuvitella sen joskus ulottuneen huipulle asti. Vähän ennen kello kahdeksaa edessä näkyi kuvista tuttu kyltti ja hetken päästä seisoimmekin Afrikan korkeimmassa kohdassa. Osalla porukasta alkoi tässä vaiheessa olla niin pahoja vuoristotaudin oireita, ettemme voineet jäädä huipulle erinomaisesta kelistä huolimatta pidemmäksi aikaa, vaan lähdimme kiirehtimään alas. Laskeuduimme pölyistä Marangu-reittiä pitkin Horombo Hutin lähistölle, jonne pystytettiin vielä viimeinen leiri. Seuraavana päivänä laskeutuminen jatkui vaelluksen päätepisteeseen Marangu Gatelle. Takanamme oli 7 vaelluspäivää, joskin näytimme joka paikan peittävän pölykerroksen ansiosta siltä kuin olisimme harhailleet vähintään kuukauden erämaassa.

Huiputuskaljat Marangu Gatella.

Reissu oli kokonaisuudessaan todella onnistunut ja yli puolet porukastamme pääsi huipulle. Vain muutamalle tuli vakavampia vuoristotaudin oireita, mutta niistäkin selvittiin onneksi säikähdyksellä. Sisko selvisi koitoksesta suvereenisti ja osoitti sitkeytensä huiputuspäivänä. Akklimatisoituminen vaikutti onnistuneen erittäin hyvin. Pidän tätä todisteena siitä, että Rannikoiden kantaisät ovat kotoisin jostain korkealta.

Kiitokset vaellusporukalle hienosta reissusta!

Siskon kanssa Kilin huipulla.

Kilimanjaron lumille

Siskon kanssa Kebnen topissa 2100 metrissä, josta on vielä 3795 metriä Kilin huipulle.

Kebnekaisen reissuun sisältyi pieni taka-ajatus, nimittäin treenata maisteri Rannikon ylämäkikuntoa. Kesällä 2015 Melavaaran ruokapöydässä tuli esille pikkusiskon haaveissa siintävän Afrikan safari. Lupasinkin tuolloin valmistujaismatkan aikoinaan suuntautuvan Afrikkaan. Nyt on sitten ikävästi tullut aika lunastaa tuo tyyris lupaus. Pelkän safarin ja rantalomailun vuoksi ei Afrikkaan asti tietenkään kannata lähteä, joten suunnittelin alkumatkaan kevyen urheiluosuuden. Oma valmistujaismatkani suuntautui aikoinaan Everestin perusleiriin, joten viedään sisko vähän ohuempaan ilmaan Afrikan korkeimpaan kohtaan 5895 metriin.

Huomenna kohti Afrikkaa ja Kilimanjaron rinteitä!