lauantai 31. joulukuuta 2016

2016 Parhaat Top 10

Vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan, joten uppouduin muistelemaan vuoden varrella koettuja kommelluksia kuva-arkistoa selailemalla. Monta mukavaa ja vähemmän mukavaa hetkeä palautuikin mieleen. Otsikkokuva on otettu Alaskan roadtripiltä eräänä hienona kesäkuisena iltana ajellessani Sewardista kohti Anchoragea. Ohessa muutamia muita helmiä vuoden 2016 varrelta.

1. Huippujengiläisten "alkeellinen" perusleiri

Alkuvuosi kului tiiviisti Perun Tocllaraju-vuorelle sijoittuvaa Huippujengi-realitya seuraten, jossa suomalaisia julkkiksia koeteltiin alkeellisella leirielämällä keskellä koskematonta vuoristoa. Elokuussa suuntasimme itse Peruun huiputtamaan Tocllan. Perusleiri ei kuitenkaan yllätykseksemme ollut ihan niin alkeellinen paikka kuin television perusteella oli luullut. Hyvin valittujen kuvakulmien ansiosta katsojilta jäi nimittäin pimentoon se, että paikan päällä sijaitsi varsin hyvin varusteltu Alppimaja-tyylinen hotelli-ravintola, jonka palveluihin kuuluivat muun muassa posliinivessa, kylmä kalja ja lämmin suihku. Huippujengin tekijätiimin mukaan osallistujia oli kuitenkin kielletty hakeutumasta ravintolan lämpöön. Ehkä näin, mutta ainakin itse viihdyimme ravintelin puolella sen verran ahkerasti, että vajaassa viikossa punaviini ja Inca Kola loppuivat varastosta.

2. Utsjoki Huippuvuorilla

Kävimme Huippuvuorten reissulla tutustumassa Longyearbyenin lähellä sijaitsevaan koiratarhaan, jossa bongasimme silloisen asuinpaikkani Utsjoen mukaan nimetyn rekikoiran. Epäselväksi jäi, mistä tämä Suomen pohjoisimman kunnan kaima on saanut inspiraation nimeensä.

3. Kohtaaminen arktiksella

Huippuvuorilla hiihti samaan aikaan kanssamme myös toinen suomalainen retkikunta, johon törmäsimme Russebreenin jäätikköllä 14. hiihtopäivänämme. Myös toisessa retkikunnassa oli mukana joensuulaisedustus, nimittäin Joensuun hiihtopiireistä tuttu kollega Eero Oura. Suomalaisiin hiihtäjiin ja etenkin toiseen Joensuun ladun edustajaan törmääminen keskellä valtavaa arktista jäätikköä oli sen verran erikoinen sattumus, että yhteiskuva oli tietenkin pakko ottaa.

4. Joensuulaisten oudot kohtaamispaikat Vol 2

Myös syksyn Kebnekaisen reissulla sattui varsin mielenkiintoinen kohtaaminen, kun törmäsimme Ruotsin korkeimman vuoren huipulla joensuulaiseen Kungsledenilla vaeltamassa olevaan Eemeliin. What are the odds? Me joensuulaiset pyörimme selvästi oudoissa paikoissa.

5. "If you can't climb it, drink it!"

Kilimanjarolta laskeutumisen jälkeen huiputusta juhlittiin tietenkin korkkaamalla kylmät Kilimanjaro-oluet. Tänä vuonna join myös Denali-olutta Denalilta laskeuduttuani, Pyramiden-vodkaa Pyramidenissa sekä Svalbard-kaljaa Svalbarissa Svalbardissa. Aiemmin on tullut myös hörpittyä 5642-kaljaa Elbrusin huiputuksen kunniaksi sekä Everestiä matkalla Everestin perusleiriin. Haastankin kaikki 7 summitsin kiipeämisen sijaan juomaan sen.

6. Kilimanjaron tomut

Miksei kukaan kertonut, miten pölyistä siellä on? Kuvassa syvän ruskettuneina Marangu-gatella seitsemän päivän vaelluksemme päätteeksi.

7. Raitaponit

Ei tarvitse ihan hirveästi miettiä, mikä oli lempieläimeni Afrikan safarilla. Suunnittelen edelleen vakavasti zebra-tarhan perustamista Suomeen.

8. Denalin päivälämpötilat

Alaskassa sijaitseva maailman pohjoisin "kuusitonninen" Denali on tunnettu etenkin kylmyydestä ja ankarista sääolosuhteistaan. Ainakaan päivisin jäätiköllä ei ollut ihan niin kylmä.

9. Aseen kanssa baariin

Huippuvuorilla on vähän erilainen meininki, koska jääkarhuvaaran vuoksi ilman asetta ei uskalla liikkua missään pääkaupungin Longyearbyenin ulkopuolella. Kuvassa Taina astumassa kiväärin kanssa paikalliseen anniskeluravintolaan Pyramidenissa.

10. Maailman pohjoisin Lenin

Kerää koko sarja Vol 2! Pyramidenissa 79° leveysasteella sijaitsee maailman pohjoisin Lenin-patsas. Maailman korkein Lenin taas löytyy Pik Lenin -vuoren huipulta Kirgisiasta. Maailman syvimmästä tai eteläisimmästä Leninistä en tiedä.




Extra: Tämä kuva

4 kommenttia:

  1. Aika lumisia muisteloita. Siitä juolahti, miten eksyt noihin vaellus hommiin alun perin? Olisiko niistäkin tarinoita? Hyvää ja pirteää Uutta Vuotta ja virkeät huomis aamut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta! Normaalivaellusta on tullut harrasteltua nuoresta pitäen, mutta haastavampiin talvivaelluksiin ajauduin niitä harrastavan kaverin kautta. 2015 alkuvuodesta tein ensimmäisen "oikean" talvivaellukseni (eli telttamajoituksella) ja reilu vuosi siitä jo ensimmäisen ison hiihtoretkikunnan arktiksella. Väliin on tietysti mahtunut monta hiihtoreissua eri puolilla Norjan, Suomen ja Ruotsin lappia.

      Poista
  2. Eteläisin lenin on antarktiksella neuvostoaikaisessa tukikohdassa

    VastaaPoista