Kevo ja tupaetiketti

Guivi-tunturin huipulla (641 m).

Suomessa tehdyistä vaelluksista tulee kirjoiteltua harvemmin tänne blogin puolelle. Yksi tämän vuoden hienoimmista kotimaan reissuista lienee kesä-heinäkuun taitteessa tekemäni "ex tempore"-vaellus Kevolle. Olin jättäny autoni Ivalon lentokentälle Alaskaan lähtiessä, ja päätin autonhakureissulla käydä kiertämässä Kuivin rengasreitin. Rengasreitti on huomattavasti Kevon reittiä kätevämpi etenkin auton siirtelyiltä välttymisen osalta. Sitä kulkiessa pääsee myös näkemään kaikki Kevon kanjonin hienoimmat kohdat.

Reitti alkaa Sulaojan parkkipaikalta Karigasniemen läheltä, josta kuljetaan Kevon reittiä pitkin Ruktajávren autiotuvalle. Täältä reitti haarautuu kohti Guivi-tunturia. Kuivin autiotuvalta jatketaan kohti Kevon kanjonia, jossa polku yhtyy Kevon reittiin. Paluumatka kuljetaan Kevon reittiä pitkin takaisin Sulaojan parkkipaikalle. Kaikkiaan 86 kilometrin mittaiseen kierrokseen upposi kolme ja puoli päivää. Pisin etappini oli Kuivi-Ruktajávri väli, jossa kävelymatkaa kertyi 31 kilometriä. Reitti on suurimmaksi osaksi helppokulkuinen, vaikka toki muutama kahlaamalla tehtävä joenylitys ja yksi vaijeriylityskin sen varrelle mahtuu. Kanjonin alueella on jonkin verran nousua ja kivikkoisempaa polkua, muttei mitään erityisen haastavaa.

Ilahduttavinta yksin vaeltaessa on tutustua muihin vaeltajiin, joita oli tällä kertaa liikenteessä yllättävän paljon. Monet inspiroivat keskustelut tulikin jälleen käytyä autiotuvilla iltaa istuessa! Myös vieraskirjojen lukeminen tarjoaa viihdettä tuvissa vietettyjen pitkien iltojen ratoksi. Tuttuja nimiäkin tuli bongattua, ystäväni Laura oli nimittäin ollut samalla reitillä vain muutamia viikkoja aiemmin heti Kanjonin avauduttua (alueella retkeily on kielletty 1.4.-14.6. välisenä aikana). Ruktajávren autiotuvan vieraskirjan selailu paljasti reitillä koetun melko dramaattisia hetkiä aiemmin kesäkuussa:

Törmäsin vieraskirjaa selatessa tähän tarinaan. Ihmettelin hieman, mikä hullu reitillä on pyörinyt...

...kunnes jatkoin lukemista seuraavalle sivulle, josta selvisi tarinan oikea laita. "Mene pois, olimme täällä ensin!"

On  kyllä kertakaikkisen "mulkku äijä", kun tuolla tavalla menee räyhäämään poikaraukoille, jotka ovat sentään ehtineet tuvalle ensin! Mutta vakavasti puhuen: näiden nuorten miesten tuvan valtaus oven säppiin laittoineen on yksi törkeimmistä autiotuparikkeistä aikoihin. Liekö taustalla puhdas törkeys vai onko tupaetikettiin perehtyminen yksinkertaisesti jäänyt väliin näiltä herrasmiehiltä? Kaksi miestä ja yksi koira tuskin tarvitsevat majoitteekseen isoa 10 henkilölle mitoitettua autiotupaa. Suosituimmilla reiteillä törmää toisinaan vastaavanlaisiin mestareihin, joilta "anna tilaa uusille tulijoille" -ohje on päässyt unohtumaan. Kerran tulimme jollekin Hetta-Pallaksen autiotuvalle kaatosateessa likomärkinä pitkän päivän päätteeksi. Tuvalla oli porukkaa alle puolet sen vetokyvystä, mutta silti paikkoja ei tuntunut löytyvän millään. Lopulta pitkän neuvottelun päätteeksi tuvalla olijat suostuivat tiivistämään tavaroitaan sen verran, että meillekin löytyi paikka laverilta. Kaunis periaate, josta ei pitäisi tinkiä on, että viimeiselle ja väsyneimmäille tulijalle tehdään aina tilaa. Vaikka se sitten tarkoittaisi tuvassa jo olevien telttaan siirtymistä. Kaikkein villeintä meininki on tietysti suosituilla reiteillä ja Ruktajávren tavoin lähellä sivistystä sijaitsevilla tuvilla. Mitä syvemmälle tunturiin kulkee, sitä asiallisempi meininki ja siistimmät tuvat!

Pieni muistutus, kuinka autiotuvilla tulee käyttäytyä.