Valoa

Kaamos loppui viime viikolla myös Utsjoen korkeuksilta ja päivä pitenee silmissä. Vaikea uskoa, että ensimmäinen kuukausi Lapissa on kohta takana! Pari viime viikkoa on kulunut pitkälti etelän ja pohjoisen väliä rampaten. Viime viikonlopun vietin Helsingissä ystävien tapaamisen ja varustehankintojen merkeissä. Paluumatkalla jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni työtehtäviin lentokoneessa, kun kanssamatkustaja sai sairaskohtauksen iltalennolla Helsingistä Ivaloon. Olenkin jo odottanut, milloin klassinen "onko paikalla lääkäriä" -kuulutus sattuu omalle kohdalleni. Mielenkiintoinen kokemus! Kone joutui lopulta tekemään hätälaskun Oulun lentokentälle. Toissaviikonloppu taas kului kotiseudulla Pohjois-Karjalassa, jossa kävin pitämässä esityksen viime vuoden vuorireissuistani Joensuun ladun "Korkeita vuoria" -valokuvaillassa. Kollega Eero Oura näytti kuvia K2:n perusleiriin tekemästään huikeasta vaelluksesta. Carelicumin auditorio olikin täynnä lattioita myöten. Kiitokset osallistujille, mikäli joku blogin lukijakin oli eksynyt paikalle!

Tällä viikolla olen pysytellyt tiukasti Ivalossa ja yrittänyt ottaa kiinni viime viikkoina menetettyjä hiihtotunteja. Useampi tunti joka ilta onkin kulunut hiihdelleen Urho Kekkosen kansallispuistossa, jossa lähimmät kunnon avotunturialueet sijaitsevat. Avotunturien ilmava ja avara maisema on pääsyy siihen, miksi palaan Lappiin vuosi toisensa jälkeen Pohjois-Karjalan metsien ja pusikkojen keskeltä. Helpoin ja nopein tapa päästä hiihtämään suoraan avotunturiin on ajella Kiilopään hotellille ja suunnata siitä Kiilopään huipun yli kohti Rautulampea. Rautulammelle pääsee myös matalammalla kulkevaa merkattua latua pitkin, mutta reitti on vaihtelevampi mikäli pysyttelee korkeammalla ja hiihtelee tunturin huipulta toiselle.

Kiilopään ympäristön avotunturialue on pieni verrattuna esimerkiksi viime vuoden treenimaastoihini Paistunturin ja Kaldoaivin erämaissa, mutta hiihdettävää kyllä riittää yhdeksi päiväksi ja maisemat ovat komeat. Myös idempänä UKK:n erämaaosassa on muutama hieno avotunturialue, mutta niiden saavuttamiseen pitää varata useampi hiihtopäivä. Suunnitelmissa olisi hiihdellä vielä kevään aikana viikonloppureissu Sokostille, joka on korkein Saariselän alueen tunturi.

Tällä viikolla hiihtoa kertyi yli 12 tuntia. Sää vaihteli viikon aikana äärilaidasta toiseen. Esimerkiksi eilen aurinko paistoi, taivas oli kirkas ja näkyvyyttä kymmenien kilometrien päähän. Alle vuorokausi myöhemmin samoihin maisemiin suunnatessani tunturit olivat verhoutuneet sumuun, tuuli navakasti ja ylempänä oli täydellinen whiteout. Säät vaihtuvat siis nopeasti! Alkuviikosta Kiilopään maisemissa hiihdellessäni törmäsin myös harvemmin Suomen korkeuksissa tapaamaani vuorilta tuttuun ilmiöön. Alempana tunturissa oli sumuista, mutta ylemmäs noustessa pilvet jäivät alapuolelle ja ylle avautui kirkas tähtitaivas. Mieleen palautui elävästi eräs ilta Kilimanjarolla lokakuussa, kun istuskelimme siskoni kanssa illallisen jälkeen leirissä kirkkaan taivaan alla katselemassa Tansanian ylle levittäytyää pilvimerta.

Eiliseen mahtui myös vähän kulttuuria, kävin nimittäin työkaverien kanssa Inarissa Skábmagovat-elokuvafestivaaleilla katsomassa saamelaisia lyhytelokuvia lumesta rakennetussa ulkoilmateatterissa tähtitaivaan ja revontulien alla. Hieno tapahtuma, johon kannattaa ehdottomasti tulla pidemmänkin matkan takaa!