lauantai 7. huhtikuuta 2018

Pääsiäisvaellus UKK:ssa

Viime vuoden pääsiäisen pyhät kuluivat kaveriporukalla Norjassa road trippaillen, joten päätin viettää tämän pääsiäisen UK-puiston erämaissa. Vaikka yksikseen tulee harvoin vaellettua kovin syvälle erämaahan, päätin toteuttaa reissun tällä kertaa soolona. Olen koko talven suunnitellut erämaan keskellä sijaitsevan Hammaskurun tuvalle hiihtämistä ja pääsiäisen pyhät tarjosivat oivan tilaisuuden tähän. Alkuperäisenä suunnitelmanammehan oli hiihtää Raja-Joosepista Kiilopäälle tuota kautta jo muutama viikko sitten, mutta tuolloin päädyimme lopulta eri reittiin. Pääsiäisen aika on tunnetusti UKK:ssa ruuhkaista, joten päätin aloittaa hiihdon rauhallisemmalta Raja-Joosepin puolelta välttäen ruuhkaista Saariselän ja Kiilopään ympäristöä.

Lähdin liikenteeseen 50 kiloisen ahkion ahkion kanssa Raja-Joosepista puolenpäivän aikaan suuntana 32 kilometrin päässä sijaitseva Anterinmukka. Seurailin rajavyöhykkeen reunaa rajavartioiden osin ummmessa olevaa kelkkauraa hiihtäen Anterin raja-asemalle asti. Sää oli kirkas ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ohitin matkalla muutaman hiihtäjän, mutta kaikkiaan kulkijoita oli liikenteessä vähänläisesti. Aurinko oli juuri laskenut, kun ilmassa leijaillut savun haju alkoi lupailla tuvan olevan lähellä. Saavuin tuvalle hieman kahdeksan jälkeen. Kilometrien päähän kantautunut savun haju oli onnekseni peräisin Anterin saunan piipusta, jonne pääsin rentoutumaan hiihtopäivän päätteeksi.


Anterinmukka: Lapin kaunein autiotuopa.
Tuvalla majoittui lisäkseni ainoastaan tsekkiläinen pariskunta sekä yli 40 reissua Koillis-Kairassa tehnyt suomalainen konkarivaeltaja. Kaikki ihmettelivät kovasti, että olin hiihtänyt Raja-Joosepista päivässä suoraan Anteriin, mutta omasta mielestäni päivä ei tuntunut edes kovin pitkältä. Ehkäpä edellisen viikon Kiilopää-Luirojärvi -maratonin jälkeen kaikki alle 40 kilometrin hiihtomatkat tuntuvat kevyeltä. Täytyy toki huomioida, ettei "perusvaeltajan" edes tarvitse pystyä tekemään noin pitkiä päiviä ahkion kanssa, enkä pysty itsekään alkukaudesta. Kausi on kuitenkin jo loppupuolella ja treenitunteja pohjalla yli sata, joten kunto alkaa olla huipussaan.

Anterinmukkaa kuulee usein sanottavan Lapin kauneimmaksi autiotuvaksi ja komea se kyllä onkin. Täyshirsinen rakennus on hieno sekä ulkoa että sisältä, ja voittaa viihtyisyydessään suurimman osan UK-puiston tuvista. Anterin saunassa saa myös huomattavasti paremmat löylyt kuin esimerkiksi Luirolla. Oma tupasuosikkini on kuitenkin edelleen Anterin naapurissa sijaitseva minimaalinen Kiertämäjärvi.


Anterin sauna.
Anterista jatkoin matkaa seuraavana päivänä 13 kilometrin päähän Hammaskurun tuvalle, jonne saavuin jo puolenpäivän jälkeen. Ura näytti olevan auki Hammaskurulta Luirolle päin ja mielessä kävikin jatkaa matkaa Luirolle asti. Arvelin kuitenkin pääsisäisen vuoksi Luirolla olevan ruuhkaa, joten päätin jäädä Hammaskuruun. Hammaskurun kulmilta alkaa sitä paitsi koko UK-puiston hienoin avotunturialue, joten pikaisen lounaan jälkeen lähdin hiihtelemään loppupäiväksi ylös tunturiin. Hiihtelin Vesipäälle päin matkan varrella muutamia tuntureita huiputellen. Palasin tuvalle vasta iltamyöhällä. Yllätykseni muita kulkijoita ei edelleenkään näkynyt missään, vaan sain majailla tuvalla yön yksikseni.

Hammaskurun tupa.
Nousemassa avotunturiin.
Norjalainen toimii myös Suomessa.
Avotunturimaisemaa.
Seuraavana päivänä hiihtelin lyhyen päivän entisiä jälkiäni pitkin takaisin Anteriin. Koska hiihtopäivä oli niin lyhyt, suuntasin jälleen iltapäiväksi hiihtoretkelle avotunturiin. Suunnittelin alun perin Anteripään huiputtamista, mutta irtolunta oli paljon ja rinne sen verran lumivyöryherkässä kunnossa, että päädyin kääntymään kesken alas. Anterissa odotteli jälleen lämmin sauna, eikä ruuhkaa ollut tälläkään kertaa: tuvalla majaili lisäkseni ainoastaan kolmen hengen miesporukka.

Neljäntenä vaelluspäivänä hiihtelin takaisin Anterista Raja-Jooseppiin. Paluu sujui vielä tulomatkaakin joutuisemmin hieman alle kahdeksaan tuntiin. Hiihtokilometrejä kertyi neljässä päivässä kaikkiaan 110 km, joista 90 km ahkion kanssa. Sää suosi koko pääsiäisen pyhät ja aurinko paisteli pääosan ajasta kirkkaalta taivaalta. Kulkijoita oli liikenteessä ainakin Raja-Joosepin puolella huomattavasti vähemmän kuin olin uskaltanut toivoa. Kiitos UKK, ensi pääsiäisenä uudestaan! Hiihdetään nyt kuitenkin se Grönlanti ensin.


9 kommenttia:

  1. Hammaskurun tuvalla ois näköjjään retkeilijöille iltapuhetöitä, muuten synttyy kohta kariekssii. Nimittäin näyttäs olevan katolla lunta jonnii verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin itsekin! Puuvaraston katolla oli myös puoli metriä lunta muttei ollut oikein välineitä alkaa noita pudotella :D

      Poista
    2. Sielähän sitte o puolta vähemmän lunta, ku Vuaroloilla. Sain yhest kuvastas itiksen, täyty juttu tehä siit ekstemppore:D.(Ei ois ehkä pitännä, mutta tehty mikä tehty.)

      Poista
  2. Hei! Kiitos mielenkiintoisista postauksista! Minkälaisilla suksilla olit liikenteessä ja mitä sulla oli pohjissa? Olen lähdössä ekalle hiihtovaellukselle. Ahkiossa kulkee tavarat. Mulla on voideltavat tunturisukset ja mietin, että mitä sinne pohjaan laittas. Pitoalueelle nousukarva..? Oisko vinkkejä? Ukk lle lähdössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Madshusin Vosseilla, josssa suomupohja, olen itse hiihdellyt kaikki pidemmät reissuni. Itse käytännössä aina yli 50 kg ahkiota vetäessä pidän niissä täysimittaisia nousukarvoja alla, koska se pitopohja ei ihan pidä (paitsi nyt ehkä jossain täysin tasaisella lakijäätiköllä voi hiihtää ilman). Yllättävän hyvin nousukarvassakin on luistoa. Grönlantiin aion ottaa myös puolipituiset skinit. Melkein suosittelisin täysipituisia skinejä sulle, riippuuen toki vähän ahkion painosta ja omasta painosta, UKK kuitenkin kokonaisuudessaan aika mäkistä maastoa.

      Poista
    2. Kiitos paljon viestistä! Eli sä pidät koko ajan täyspitkää, et ota välillä pois? Mulla ei ole skinilukkoja noissa suksissa, mutta katoin, että xxl ssä olis "kärkikiinnityksellä", jotka pitäs kai sopia kaikkii suksiin. Eli ne pohjaan koko matkaksi..? Ahkioon tulee painoa varmaa sellanen 30 kg ja ite painan reilu 70. Luistoa siis löytyy sen verran noissa, ettei alamäessä tarvi hikipäässä lykkiä? :D on vähä avuton olo, ku ekaa kertaa lähössä ja on nii monenlaista mielipidettä varusteista.

      Poista
    3. Juurikin noin, esim. nyt tällä pääsiäisreissulla mulla oli koko ajan skinit pohjissa. Oli niin hyvää lunta, että luisti riittävästi :D Juuri kärkikiinnityksellä itselläkin, jotka olen leikannut sitten koko suksen mittaiseksi. Toki sulla on sen verran kepoinen ahkio, että voisi pärjätä puolikarvoillakin eli katkaista siitä pitopohjan takaa. Tosiaan yllättävän hyvä luisto niissä on täysipitkissäkin eteenpäin! Voithan tehdä niin että lähdet täysipitkillä ja pistät poikki matkalla, jos liikaa pitoa :D Ja Kiilopäältä saa muuten skinejä myös vuokrattua!

      Se taitaakin olla näissä varusteissa niin, että kokeilemalla löytää vain parhaan ja itselleen toimivimman ratkaisun :)

      Poista
    4. Kiitos taas! Sit vielä yks kyssäri :D kannattaako sen skinin olla ihan koko suksen levynen? Noi mun sukset on tiimalasin malliset. Haittaako jos kärjestä ja perästä kapeammat ku suksi? Eikös sitä voi mattopuukolla vaikka muotoilla?

      Poista
    5. Sun painoiselle varmasti riittää n. 40 mm leveys. Sit jos kevyt hiihtäjä/painava ahkio niin leveämpi. Ei tosiaan tarvitse muotoilla mitenkään, kyllä se jää sen verran koholle suksen pinnasta, että aiheuttaa kitkaa tarpeeksi :)

      Poista