keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Nepaliin

Rukouslippuja kuolleiden vuorikiipeilijöiden muistopaikalla Lobuchen lähellä.
Jos pitäisi sanoa yksi paikka, joka jokaisen ihmisen pitäisi nähdä edes kerran elämässään, sanoisin Himalajan vuoristo. Kävin vaeltamassa ensimmäistä kertaa Nepalissa valmistujaismatkallani vuonna 2014 ja rakastuin Himalajaan heti. Muistan elävästi lentomatkan Kathmandusta maailman vaarallisimmaksi lentokentäksi sanottuun Luklaan, kun pilvipeitteen raoista alkoi ensimmäistä kertaa puskea läpi lentokoneen yläpuolelle kurottautuvia valkeita lumihuippuja. Oli hienoa nähdä omin silmin maailman korkeimmat vuoret, joista oli aiemmin lukenut vain kirjoista.

Buddha-stupa Khumbun laaksossa. Himalajalla rukouslippuja on kaikkialla, etenkin korkeissa paikoissa.
Iltajoogat Mera Peakin perusleirissä 5300 metrissä.
Nepalista on tullut sittemmin muutaman vaellusreissun myötä yksi lempipaikoistani maailmassa. Ensimmäisellä reissulla vaelsimme Khumbun laakson läpi Mount Everestin perusleiriin ja huiputimme 5500 metrin korkuisen vaellushuipun Kala Pattharin. Toinen Nepalin matka vuotta myöhemmin suuntautui Hinkun laaksoon 6400-metriselle Mera Peakille. Etenkin Hinkun laakson puoli rauhallisine sherpa-kylineen teki vaikutuksen, kun taas Everestin pääreitin varrella turistivirtoja ja palveluita on enemmän. Tällä kertaa kohteena on 7162-metrinen Baruntse, joka sijaitsee lähellä Mera Peakia. Lähestymismarssi tehdään jälleen Hinkun laakson puolelta ja pois palataan Everest-trekiltä tuttua reittiä sherpojen pääkaupungin Namche Bazaarin kautta.

Mount Everest kuvattuna Kala Pattharin huipulta.
Tyypillinen sherpa-kylä Khote (3500 m).
Alkuperäisenä suunnitelmanani oli toteuttaa tänä vuonna keskeisin vuorikiipeilyyn liittyvistä tavoitteistani eli nousta yli 8000 metriin. Kohteeksi olin päättänyt maailman kuudenneksi korkeimman vuoren Cho Oyun Tiibetissä. Matka oli jo maksettu, kiipeilykumppani löydetty ja lennot ostettu. Toukokuun lopussa Tiibetistä kantautui kuitenkin yllättäen tieto, että Kiinan viranomaiset ovat sulkeneet Tiibetin puolen reitit kasitonnisille, eikä kiipeilylupia myönnetä. Taustalla arvellaan olleen länsimaisten kiipeilijöiden hölmöilyt Everestillä tänä keväänä. Syksyn kiipeilysuunnitelmat piti siis laittaa uusiksi. Baruntse sopi aikatauluun, joten päätin lähteä sinne.

Khumbun vaellusreiteillä riittää korkeita riippusiltoja, joilla kulkevat kaikki ihmisistä jakkihärkiin.
Paikallinen kantaja. Takana Everest.
Teemme alkuun kaverini Elinan kanssa viikon akklimatisoitumisvaelluksen Langtangin kansallispuistossa, jonka jälkeen edessä on muutama lepopäivä Kathmandussa. Tämän jälkeen lennän Luklaan, josta alkaa kolmisen viikkoa kestävä lähestymismarssi vuoriston halki Baruntsen perusleiriin 5300 metriin. Kahden yläleirin avulla tehtävään huiputukseen on varattu aikaa reilu viikko. Lopuksi vaelletaan vielä viikon verran takaisin Luklaan. Varasin reissun loppuun lisäksi muutamia palautumispäiviä Kathmandun lämmössä ennen Suomeen paluuta.

Lento Delhin kautta Kathmandun vilinään lähtee tänään, joten blogi hiljenee nyt pariksi kuukaudeksi. Operaattorina matkalla toimii Summit Climb. Retkikunnan kuulumisia voi lukea uutissivulta:
https://www.summitclimb.com/news/recent/baruntse-mera-news/