torstai 29. maaliskuuta 2018

Miten treenaan Grönlantiin?

Tasan neljän viikon päästä seisomme Grönlannin länsireunalla ja aloitamme kuukauden mittaisen vaelluksemme jäätikön yli. Moni on kysellyt, kuinka treenaan tulevaa hiihtoreissua varten. Vastaus on kaikessa yksinkertaisuudessaan: hiihtämällä. Tunnen paljon ihmisiä, jotka palkkaavat vuori- tai hiihtoretkikuntiin valmistautuessaan itselleen personal trainerin ja alkavat toteuttaa monimutkaisia treeniohjelmia. Mielestäni asian voi kuitenkin tehdä yksinkertaisemminkin. Vuorille kannattaa treenata kiipeämällä ja hiihtoretkikuntiin hiihtämällä. Mikäli näitä tekee tarpeeksi, mitään muuta treeniä ei tarvita. Itse vietänkin tämän talven viime vuosien tapaan pohjoisessa, jossa hiihtokausi jatkuu pitkälle toukokuuhun.

Yleisohjeena on, että Grönlantia ennen pitäisi tehdä 100 tuntia ahkion (tai renkaan) vetoa. Aloitin treenaamisen vuodenvaihteen jälkeen muutettuani Inariin Alppien laskureissulta kotiutumisen jälkeen. Nyt vajaa kuukausi ennen lähtöä kasassa 121 tuntia ahkion vetoa. Osa treeneistä on tosin tehty alle 70-kiloisen ahkion kanssa, joten tavoitteena olisi tehdä vielä lisää vetotreenejä täydessä lastissa olevan ahkion kanssa. Ilman ahkiota on tullut hiihdeltyä tänä talvena vähän, vain parikymmentä tuntia. Erillistä lihaskuntotreeniä en ole tehnyt koko keväänä ollenkaan. Etelässä asuessa käyn kuntosalilla kolmesti viikossa, mutta pohjoisessa vietän vapaa-aikani mieluummin tunturissa kuin sisällä kyykäten.


Retkikuntamerkki on jo ommeltu pipoon ja takinhihaan.
Pääosin treenaan Urho Kekkosen kansallispuiston hangilla. Koska aika on ollut etenkin alkuvuodesta hieman kortilla, olen suosinut muutaman kerran viikossa tehtäviä pitkiä treenejä monen lyhyemmän treenin sijaan. Olen myös pyrkinyt tekemään useamman kerran kuussa viikonloppuvaelluksia erämaan puolelle. UK-puisto on mitä ihanteellisin paikka tähän, koska päivän hiihtomatkan päässä olevia autiotupia on paljon. Olenkin majoittunut pääosin tuvissa ja teltassa on tullut nukuttua koko keväänä vain muutama yö. Telttailemaan kyllä pääsee ihan tarpeeksi Grönlannissakin!

Mäkitreeniä Sokostilla.
Alkukaudesta hiihtelin maksimissaan parinkymmenen kilometrin päivämatkoja, mutta nyt lopputalvesta pystyy tekemään jo vähän pidempääkin päivää. Viime viikonloppuna hiihdin päivässä vajaan 40 kilometrin matkan Kiilopäältä Lankojärven kautta Luirojärvelle 50-kiloisen ahkion kanssa. Lähdin liikenteeseen Kiilopäältä puolenpäivän aikoihin. Luirolle hiihtäminen vei kaikkiaan 11 tuntia Lankojärvellä pidetty pikainen lounastauko mukaanlukien. Saavuin Luirolle umpiväsyneenä klo 23 aikoihin. Pakkanen laski yötä kohden -24 asteen lukemiin, mutta onneksi sää oli tyyni ja kirkas. Kuutamon valossa näki hiihdellä hyvin ilman otsalamppuakin ja hieman ennen Luirojärvelle saapumista lisävaloa toivat myös taivaalla loimuavat revontulet. Viimeinen pätkä Luirojärven yli tuvalle oli melkoista taistelua, mutta onneksi perillä odotti lämmin tupa. Myös tilaa oli tällä kertaa ruhtinaallisesti: majoittujia oli lisäkseni ainoastaan kaksi. Melko yllättävää, kun vertaa samalla reitillä kaksi viikkoa aiemmin olleisiin ruuhkiin!

Sattumalta toinen Luirolla majoittujista oli vanha tuttuni, joten päätimme hiihtää seuraavana päivänä yhtä matkaa Suomunruoktulle, josta jatkoin yksikseni edelleen Kiilopäälle. Kaikkiaan matkaa Suomun kautta Kiilopäälle kertyy 35 kilometriä. Reitti on huomattavasti Lankojärven puolta mäkisempi. Edellisen päivän hiihtomaraton painoi vielä jaloissa ja pahaksi onnekseni myös kesäaikaan siirtyminen vei tunnin pois kallisarvoisesta palautumisajasta. Paluumatkaan upposikin lopulta 12 tuntia. Kiilopäälle saapuessani olo oli lievästi sanottuna kaikkensa antanut. Enpä taida lähiaikoina hiihdellä ihan näin pitkiä matkoja, ainakaan peräkkäisinä päivinä!


Painona ahkiossa muun muassa 20 kilon levypainoja, teltta ja bensakanistereita.
Moni on kysynyt, totuttelenko jollain tavalla kylmään. En nyt varsinaisesti, mutta onneksi Inarissa kylmätreeniä on tullut aivan luonnostaan. Alkuvuodesta pakkaslukemat laskivat parhaimmillaan -35 asteeseen avotunturissa hiihdellessäni. Vielä maaliskuussakin parin viikon takaisella hiihtovaelluksellamme UKK:ssa saimme nauttia parhaimmillaan -32 asteen pakkasista. Valtaosan reissusta pakkaslukemat pysyttelivät muutenkin -20 asteen pinnassa. Maaliskuu on siis ollut varsin kylmä ja hyvä niin! Olen myös käynyt talven aktiivisesti Kiilopään avannossa, vaikken nyt usko tuon kylmänsietoa merkittävästi parantavankaan. Hyvää palautumista lihaksille joka tapauksessa.

Pääsiäisenä suunnitelmissa on suunnata jälleen erämaahan ja tehdä neljän päivän vaellus Raja-Joosepista Sokostille päin. Huhtikuussa tarkoitus olisi tehdä vielä yksi pidempi hiihtoreissu ennen levon ja tankkauksen aloitusta. Toivottavasti pahemmilta sairastumisilta vältytään viimeisen treenikuukauden aikana, lähes koko Inarin lääkärikunta on nimittäin jo ehtiyt sairastaa influenssan itseäni lukuun ottamatta.


Treenimaisemiani Niilanpäällä.

6 kommenttia:

  1. Sun tekemisiä on mukava seurata. Oot kyllä kova muija! 💪 Ihan katteeksi käy 😉

    VastaaPoista
  2. Hyvvee piäsiäistä ja mukavvoo Sokos matkkoo. Ounnii ihmetelly tuot kämppäilly innostust, telttailu o unohtunna tyysti:D. Kummiskkaa tuolla Grönlannissa kämppijä ou varmmaan kovin tihheesti. Tietennii jos löyttää jiäkarhun pesän, mutta tokkopa tuokkaa ottas helepolla kämppikseks :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo se voi olla ettei jääkarhut huoli pesäänsä :D

      Poista
  3. Hyvvee matkkoo siul ja muille kans!! Piähhän pipo piässä, mut ei kummiskkaa liian kirreellä. Se o heippa :).

    VastaaPoista