sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Nepal Vol 1: Langtang ja Gosaikunda

"The reports of my death are greatly exaggerated." Eräs blogini lukija tiedusteli somessa, olenko mahdollisesti kuollut vuorilla blogini hiljaiselon jatkuttua jo pari kuukautta. Vaikka Nepalin matkastani muodostui hieman aiottua dramaattisempi, selvisin hengissä ja olen ollut Suomessa jo useamman viikon. Lienee siis korkea aika avata reissua myös täällä blogin puolella.

Kuusiviikkoisen Nepalin matkani pääkohteena oli 7-tonninen Baruntse, johon päädyin hieman vahingossa Cho Oyu -retkikunnan peruuntumisen myötä. Ennen Baruntselle suuntaamista tein akklimatisoitumisvaelluksen Langtangin kansallispuistoon kaverini Elinan kanssa. Vaikka valtaosassa Nepalin kansallispuistoja voi vaeltaa myös omatoimisesti, päätimme ottaa oppaan, koska esimerkiksi majoituksien hankkiminen ja kyytien järjestäminen on huomattavasti helpompaa paikallisoppaan kanssa. Palkkasimme oppaan Kathmandusta Alpine Adventure Clubin kautta. Nepalissa toimii valtava määrä erilaisia trekkausfirmoja, joiden tasossa on paljon vaihtelua. Adventure Clubia voin kuitenkin suositella: järjestelyt toimivat ja opas puhui hyvää englantia (mikä ei Nepalissa ole lainkaan itsestäänselvyys).

Bussin odottelua Kathmandussa.
Aloitimme matkan ottamalla bussin Kathmandusta vaelluksen lähtöpisteeseen Dhunchen vuoristokylään 2000 metriin. Vaikka ajomatkaa oli vain reilut 100 kilometriä, upposi siihen lopulta reilut kuusi tuntia. Alkumatkasta jännitystä matkantekoon toi Nepalin kaoottinen liikennekulttuuri ruuhkineen, kun taas vuoristoon noustessa tie oli paikoin huuhtoutunut sadekauden vaikutuksesta pois lähes kokonaan. Mukavuutta ei myöskään lisännyt nepalilaiseen tyyliin käytäviä myöten täyteen ahdettu bussi. Loppumatkasta käytäväpaikalla matkustanut paikallinen käytännössä makasi päälläni, mikä ei oikein miellyttänyt reiluun henkilökohtaiseen tilaan tottunutta suomalaista. Selvisimme kuitenkin lopulta kohteeseen ja yöunien jälkeen olimme valmiit aloittamaan vaelluksen.

Langtangin kansallispuisto sijaitsee Nepalin ja Tibetin rajalla Kathmandun pohjoispuolella. Langtang on huomattavasti rauhallisempi esimerkiksi Everestin ja Annapurnan alueisiin verrattuna. Länsimaalaisia turisteja olikin sesongista huolimatta liikenteessä huomattavan vähän. Valtaosa vaeltajista oli paikallisia tai intialaisia, mikä selittynee sillä, että Langtangissa sijaitsee hindujen pyhä paikka Gosaikundan järvi. 4380 metrissä sijaitseva Gosaikunda oli myös oma pääkohteemme. Langtang on ihanteellinen kohde myös luontokuvaajille, koska siellä asuu useita harvinaisia eläinlajeja, kuten kultapanda ja lumileopardi.

Ensimmäinen päivä kuljettiin pääosin sademetsässä trooppisessa lämpötilassa. Sää oli niin kuuma ja tyyni, että hiki nousi pintaan jo pelkästään paikallaan seisoessa. Olo olikin melko tukala jyrkästi ylöspäin nousevaa polkua helteessä kulkiessa. Onneksi ylempänä lehtimetsän muuttuessa havupuuvyöhykkeeksi lämpötila laski pikkuhiljaa siedettävämmäksi.

Polku sademetsässä.
Reilun 1300 nousumetrin vaelluspäivän päätteeksi saavuimme Sing Gompan kylään 3300 metriin. Viihtyisästä kylästä avautui hieno maisema alla olevaan laaksoon. Etenkin auringonlaskun ihailuun paikka oli mitä ihanteellisin. Kylässä sijaitsi myös erinomaista jakkijuustoa valmistava juustotehdas, jossa kävimme tutustumiskäynnillä.

"Kukkaiskylä" Sing Gompa.
Seuraavana päivänä matka jatkui kauniiden havumetsien lomassa nousevaa polkua puurajan yläpuolelle Laubarina Yakiin 3700 metriin. Matkalla saatiin myös ensimmäiset näkymät ympäröiville Himalajan lumihuipuille. Vuoden 2015 maanjäristys aiheutti erityisen paljon tuhoja Langtangin alueella. Jälkiä oli edelleen nähtävissä. Dhunchessa valtaosa taloista oli uusia ja rakennustyömaita oli edelleen käynnissä. Laubarinassa siellä täällä näkyi maanjäristyksen tuhoamien rakennusten raunioita.

Maanjäristyksessä romahtanut talo Laubarina Yakissa. Ylemmässä kuvassa romahtanut temppeli.
Teetuvassa vietetyn yön jälkeen jatkoimme kohti Gosaikundaa. Matkalla ihailimme kaukaisuudessa siintäviä Annapurnaa ja Manaslua. Polku kiemurteli jyrkässä rinteessä ja paikoin alas avautuvaa pudostusta oli useampi sata metriä. Lopulta saavuimme turkoosivetisen Gosaikundan rannalle, jonka viereiseen teetupaan asetuimme majoittumaan ja akklimatisoitumaan yöksi.

Polku Gosaikundalle.
Alkuvaellus sujui ilman sopeutumisongelmia, mutta Gosaikundalla 4380 metrissä korkeuden alkoi jo aistia. Alkavaa päänsärkyä ja etovaa oloa alkoi tuntua muutaman tunnin perillä olon jälkeen, joten tilasimme valtavan kokoisen teepannun ja aloitimme ankaran nestetankkauksen. Tämä onneksi auttoi ja lähdimme vielä iltakävelylle Gosaikundan ympäri. Viileästä kelistä johtuen emme uskaltautuneet hindujen tavoin uimaan, mutta pesimme sentään kädet pyhällä vedellä.

Seuraavana päivänä vaelsimme takaisin Dhuncheen samaa reittiä kuin olimme tulleetkin. Päätimme kävellä koko paluumatkan yhteen soittoon ilman välille majoittumista. Päivästä tuli pitkä ja saavuimme Dhuncheen vasta illan hämärtyessä. Jalkalihakset olivat hieman jumissa 2400 metrin alamäkeen kävelyn jälkeen. Seuraavana päivänä ajelimme takaisin Kathmanduun majoituttuamme yön Dhunchessa.

Gosaikunda lake.
Langtang osoittautui hienoksi vaelluskohteeksi etenkin sieltä puutuvien turistivirtojen vuoksi. Khumbun laakson turistihelvetissä pujottelun jälkeen tätä osaa todella arvostaa. Maisema Langtangissa oli myös huomattavasti vaihtelevampi kuin Everestin alueella, jossa pysytellään pääosin 3000 metrin yläpuolen karuissa vuoristomaisemissa. Langtangissa pystyi neljässä päivässä kokemaan kaikki kasvillisuusvyöhykkeet trooppisesta sademetsästä puuttomaan vuoristoon.

Paluumatkalle Kathmanduun otimme jeeppikyydin aiemmasta bussimatkasta traumatisoituneena. Elina lähti jo seuraavan päivänä vaeltamaan Manaslu Circuitille, kun taas itse jäin lepäilemään pariksi päiväksi Kathmanduun ennen Baruntse-retkikuntamme kokoontumista ja takaisin vuorille suuntaamista.

4 kommenttia:

  1. Jaa talot ja kirko on samallaissii Nepalis, ku Suomen muaseuul kohta. Kyll mie muistan ajan 1986-89 sillo oll Vuaroloillakkii viell linja-autois tunnelmmoo. Osa seiso ja osa istu toisten polovill. Sopu aina sijjoo anto tai sitten ei. Rauhallisen ja mukavan oloisia maisemia on ollut, paitsi tuo Mandun kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallista tuolla kyllä oli, paitsi Kathmandun ruuhkissa ja pölyssä!

      Poista
  2. Kiitos hyvästä jutusta! Ensimmäinen matka Nepaliin häämmöttää maaliskuussa, ja jäin miettimään että mihinkähän aikaan vuodesta sinä kävit täällä? Ja selviäsikö päänsärystä sillä, että kulkisi reittiä pidempään kuin tuon teidän käyttämänne ajan? Vuoristotauti kuumotta.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, tulet varmasti rakastumaan Nepaliin! Olin Nepalissa lokakuun alusta marraskuun loppuun. Gosaikundalla olimme ihan lokakuun alussa.

      Varmasti hitaalla ja maltillisella nousutahdilla voi selvitä ilman vuoristautioireita. Tavattiin pari vaeltajaa, jotka nousivat tuonne Gosaikundalle suoraan Dhuncesta 2 päivässä. Siellä sitten oksentelivat hirveässä päänsäryssä teetuvan tuoleilla maaten :D Sopeutuminen on toki todella yksilöllistä. Esim. muutama tuttu kiipeilijä on joutunut lopettamaan isot vuoret ihan vain siksi, etteivät sopeudu korkealle tietyn korkeuden yläpuolelle, vaikka miten hitaasti nousisi. Riskin saa minimoitua nousemalla hitaasti 300-500 vertikaalimetriä/vrk 3000 metrin yläpuolella ja pitämällä aina välipäiviä 3-4 päivän välein. Ja tietysti juomalla ihan hulluna nesteitä, suosittelisin 3-4 litraa/vrk ihan minimissään sopeutumisvaiheessa :)

      Onnea matkaan!

      Poista