Viime viikolla Lapissa vallinneen lämpöaallon myötä Utsjoen hiihdettävät lumet alkavat käydä varsin vähiin. Hiihtämään piti kuitenkin päästä näin helatorstain kunniaksi. Lähdimmekin Ivalossa asuvan kaverini Elinan kanssa etsimään lunta pohjoisesta. Utsjoen terveyskeskuksen lounaspöydästä saadun vinkin perusteella suuntasimme heti aamusta kohti Varangin niemimaalla parisataa kilometriä Utsjoelta sijaitsevaa Berlevågia.
Ajelimme Tenon varttta Nuorgamin kautta Norjan puolelle maisemien muuttuessa yhä jylhemmiksi. Alkuun lumitilanne näytti heikolta, mutta tien noustessa ylemmäs avotunturiin lumen määrä onneksi lisääntyi. Pysäköimme auton tienvarteen ja lähdimme seurailemaan suomalaisen pilkkiseurueen avaamaa latua. Pilkkijät asettuivat kairoineen ja onkineen läheisen järven jäälle, mutta itse jatkoimme matkaa ylemmäs tunturiin tavoitteena nähdä aina jäämerelle asti.
Hanki kantoi yllättävän hyvin, ja sää suosi. Eteen avatui silmänkantamattomiin avaraa valkeaa lumikenttää. Aikamme ylöspäin hiihdeltyämme saimme myös näköyhteyden kaukana siintävälle jäämerelle.
Reilun neljän tunnin hiihtoretken jälkeen ajelimme nälkäisinä Varangin niemimaan pohjoiskärkeen Berlevågin kalastajakaupunkiin. Jäämeren rantaa pitkin kiemurteleva mutkainen tie oli varsin mielenkiintoista ajettavaa. Jylhien rantakallioiden ja jäämeren tyrskyjen luonnehtima maisema oli kuitenkin upea, ja näimmepä matkalla myös tuulessa kaartelevan merikotkan. Berlevågissa nautimme maittavan kala-aterian paikallisessa ravintolassa.
Saattaa hyvin olla, että tämänpäiväinen hiihtoretki jää kauden viimeiseksi. Hiihtokausi on ollut hieno ja kilometrejä tullut enemmän kuin koskaan. Asiaan on vaikuttanut paitsi Huippuvuorilla hiihdetyt kilometrit myös Utsjoella vietetty kevät. Harvoinpa on päässyt jatkamaan hiihtokautta toukokuulle asti! Uusia lumia odotellessa.
Saattaa hyvin olla, että tämänpäiväinen hiihtoretki jää kauden viimeiseksi. Hiihtokausi on ollut hieno ja kilometrejä tullut enemmän kuin koskaan. Asiaan on vaikuttanut paitsi Huippuvuorilla hiihdetyt kilometrit myös Utsjoella vietetty kevät. Harvoinpa on päässyt jatkamaan hiihtokautta toukokuulle asti! Uusia lumia odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti